Ryhmätoiminta on startannut syyskaudelle!

Hankkeen ryhmätoiminta on käynnistynyt jälleen kesätauon jälkeen maanantaina 17.8.2026.

Hankkeen ryhmätoiminnan syksyyn mahtuu kaikenlaista toimintaa. Ryhmässä muun muassa jatketaan peliprojektien kehittelyä, nautitaan loppukesän keleistä ulkoilemalla ja tutustutaan ryhmäläisiä kiinnostaviin työ- ja opiskelupaikkoihin. Toiminnassa päästään myös hyödyntämään kesän aikana kansalaisopistolle rakentunutta digitaalisen luovuuden monikäyttötilaa. Tilassa on pelikehittämiseen soveltuvat tietokoneet oheistarvikkeineen sekä mahdollisuus myös konsolipelaamiseen.

Ryhmällä on myös uusi vetäjä, tervetuloa mukaan Tuula Peltoniemi!  

Ryhmä on tällä hetkellä täynnä, mutta vapautuvia paikkoja voi tiedustella syksyllä ryhmän vetäjiltä. Ryhmään voi myös edelleen tulla tutustumaan. Ole siis rohkeasti yhteydessä!