Tällä hetkellä kulttuurivähemmistöihin kuuluvat naiset jätetään vielä usein yksin puolustamaan omia oikeuksiaan eikä heidän asemaansa koskevaan keskusteluun uskalleta ottaa kantaa esimerkiksi rasismileiman pelossa. Lisäksi sosiaalialan ammattilaiset kokevat alan viestintään ja vaikuttamiseen liittyvät ohjeet sekä lait epäselvinä. Alan viestintään liittyy myös vaientamista, jolloin ammattilaiset eivät aina uskalla tehdä julkista vaikuttamistyötä, vaikka pitäisivätkin sitä tärkeänä.
Kauton ja Kuittisen opinnäytetyön tavoitteena oli ilmiön näkyväksi tekeminen ja sosiaalialan ammattilaisten osallistumisen lisääminen kulttuurivähemmistöihin kuuluvien naisten asemaan liittyvään julkiseen keskusteluun. Lisäksi tavoitteena oli lisätä tietoa mediavaikuttamisen mahdollisuuksista rakenteellisen sosiaalityön välineenä.
Opinnäytetyön tulosten mukaan järjestöjen julkaisuissa painottuvat ne kunniaan liittyvän väkivallan muodot, jotka ovat Suomen lainsäädännössä määritelty rikoksiksi, kuten silpominen ja pakkoavioliitto. Henkisen väkivallan muodot, kuten kontrollointi ja juoruilu, jäävät sen sijaan vähemmälle huomiolle, vaikka niillä on merkittävä vaikutus monen naisen ja tytön arkeen. Sosiaalialan ammattilaiset sanoittivat julkaisuissa kunniaan liittyvän väkivallan muotoja ja osoittivat eri tahoille vastuuta ongelmien ratkaisemisesta. Tällöin ammattilaisten viestinnän tavoitteena voidaan ajatella olleen ennaltaehkäisy ja vastuun osoittaminen.
Opinnäytetyö osoittaa, että mediavaikuttaminen on tärkeä, mutta vielä vähän hyödynnetty osa rakenteellista sosiaalityötä. Sosiaalisen median merkitys vaikuttamisen välineenä kasvaa jatkuvasti, mutta se ei vielä juurikaan näy sosiaalialan koulutuksessa. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää sosiaalialan koulutuksen sekä ammattilaisten työtapojen kehittämisessä, jotta kulttuurivähemmistöihin kuuluvien naisten aseman edistäminen tulisi vahvemmin osaksi yhteiskunnallista keskustelua.
Lisätiedot:
Kautto, E. & Kuittinen, L. Saanko puuttua? Sosiaalialan ammattilaisten osallistuminen julkiseen keskusteluun kulttuurivähemmistöihin kuuluvien naisten asemasta. Sosiaalialan koulutus. Sosionomi. Tampereen ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.
lotta.kuittinen@gmail.com