Tammikuussa 2025 toteutui vertaisohjaajakoulutus, jossa kouluttajina olivat Pakolaisapu ry:n työntekijät. Koulutuksen suoritti 16 maahanmuuttajataustaista vertaisohjaajaa ja 3 hanketyöntekijää.
Maaliskuussa 2025 käynnistyi eri puolilla Tamperetta maahanmuuttajataustaisten leikki-ikäisten perheiden vertaisryhmät. Ryhmissä ohjaajina toimivat koulutuksen saaneet vertaisohjaajat yhdessä hanketoimijoiden kanssa. Sisällöltään ja kestoltaan erilaisia vertaisryhmiä pidetään esimerkiksi Kansainvälisellä naisten kohtaamispaikka Naistarilla, Miesten kansalaistalo Mattilassa, Ensi- ja turvakotien liiton Hervantatuvalla, Pakolaisnuorten tuki ry:n Avaamolla, Mukana-kohtaamispaikassa sekä Kanjonin päiväkodilla Hervannassa.
Vertaisryhmissä keskustellaan kotoutumisen lisäksi vanhemmuudesta, lapsiperheen arjen asioista sekä koko perheen hyvinvoinnista. Ryhmät jatkuvat syksyllä.