Esittely

Niitty 2 - Yhdessä maahanmuuttajaperheiden hyvän arjen puolesta -hanke toteutuu ajalla 1.4.2023-31.3.2026. Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoiman hankkeen tarkoituksena on edistää kotoutumista vahvistamalla perhepalveluiden laatua ja yhdenvertaisuutta maahanmuuttajalasten taustasta johtuvien hyvinvointierojen kaventamiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hankekumppaneina toimivat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue.

Tausta

Ensimmäinen Niitty-hanke toteutui vuosina 2018-2020 ja siinä kehitettiin maahanmuuttajataustaisille perheille vertaisohjattu perhevalmennusmalli. Kehitetty malli ja ohjausaineisto kohdentuivat lapsen odotusaikaan ja pikkuvauva-aikaan. Hanketyössä kuitenkin nousi esille käytännön tarve saada monipuolista ohjausaineistoa myös maahamuuttajataustaisten leikki-ikäisten ohjaukseen ja perheiden itseopiskeluun.

Myös tutkimusnäyttö nostaa esiin tarpeen tuottaa maahanmuuttajataustaisille lapsiperheille enemmän tukimuotoja. On todettu, että OECD–maissa 10–20 prosenttia lapsista on koulutuksellisesti syrjäytymisvaarassa taloudellisista, kulttuurisista tai kielellisistä syistä. Tämä koskettaa erityisesti maahanmuuttajataustaisia lapsia, koska heidän sosioekonominen asemansa on usein heikko. Lapsen syrjäytymisen riskitekijöinä ovat vanhempien työttömyys, kielelliset vaikeudet ja yleinen yhteiskunnallinen asennoituminen maahanmuuttajiin ja moninaisuuteen. (Report on the first OECD Starting Strong Network workshop 2007.) Pirkanmaan alueellisessa hyvinvointikertomuksessa ja -suunnitelmassa 2021- 2024 ei mainita maahanmuuttajia ollenkaan. Samoin Lapsiystävällinen kunta -hanke on keskittynyt kouluikäisiin eikä sitä ole kohdennettu maahanmuuttajiin. Tähän hanke tuo tarvittavan täydennyksen.

Päämäärä ja tavoitteet

Hankkeen päämäärä eli pitkän aikavälin tavoiteltava muutosvaikutus

Kolmansien maiden kansalaisten palvelut ovat parantuneet ja palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden osaaminen on vahvistunut. Palvelut ovat helposti saatavilla ja maahanmuuttajat käyttävät lisääntyneesti palveluita.

Käsillä oleva hanke vahvistaa lapsiperhepalveluiden laatua ja yhdenvertaisuutta maahanmuuttajalasten taustasta johtuvien hyvinvointierojen ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen paitsi kehittää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista myös vahvistaa maahanmuuttajaperheiden osallisuutta. Samalla se parantaa mahdollisuuksia äitien työllistymiselle, joka on erityisen heikkoa.

Hankkeen tavoitteet on jaettu kahteen osatavoitteeseen:
  1. Sosiaali– ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatuksen yhteistoiminta ja ohjaus vahvistuujoka tukee kolmansista maista tulevien maahanmuuttajataustaisten lasten hyvinvointia ja oppimista sekä edistää perheiden kotoutumista ja osallisuutta.
  2. Edistää maahanmuuttajaperheiden lasten ja heidän vanhempiensa osallistumista perhepalveluihin ja varhaiskasvatukseen sekä edistää heidän arjen sujumistahyvinvointia ja kotoutumista
Hankkeen toiminnot, tulokset ja vaikutukset lyhyesti

Tavoite 1 alla on kolme toimintoa: Haastattelut, työpajatyöskentely ja moniammatillisen ohjausaineiston tuottaminen. Haastattelut toteutetaan BIKVA-menetelmälla. Haastatteluita toteutetaan maahanmuuttajaperheille, heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille ja sen jälkeen palveluiden johtoportaalle. Tarkoitus on saada kokonaiskäsitys maahanmuuttajien tämänhetkisistä perhearjen kasvatuksellisista, sosiaalisista ja terveyteen liittyvistä tarpeistä lapsen näkökulmasta.

Hankkeessa järjestetään kolme työpajaa, joissa jatkotyöstetään haastatteluista nousseita tarpeita. Tarkoituksena on selkiyttää ja yhtenäistää maahanmuuttajaperheiden kanssa toimivien toimijoiden työtapoja ja -menetelmiä sekä luoda ja kehittää yhteisiä ohjauksellisia työmenetelmiä.

Moniammatillisesti kehitetty ohjausaineisto kootaan edellisessä hankkeessa luotuun Perheinfo-aineistoportaaliin. Portaalia täydennetään tämän hankkeen kohderyhmään sopivalla aineistolla.

Myös tavoitteen 2 alla on kolme toimintoa: Tapahtumien toteuttaminen maahanmuuttajaperheille, maahanmuuttajataustaisten vertaisohjaajien koulutus sekä maahanmuuttajataustaisten lapsiperheiden vertaisryhmätoiminta. Erilaisia tapahtumia, tietoiskuja ja tilaisuuksia järjestetään maahanmuuttajien parissa työskentelevien toimijoiden ja järjestöjen kanssa. Näillä edistetään maahanmuuttajaperheiden lasten osallistumista varhaiskasvatukseen ja perheiden osallistuutta muissa lapsiperhepalveluissa. Lisäksi tuotetaan ja kootaan maahanmuuttajalapsille suunnattuja interventioita lasten äänen näkymiseksi. Hankkeen loppupuolella koulutetaan yhdessä Suomen Pakolaisapu ry:n kanssa maahanmuuttajataustaisia vertaisohjaajia ja toteutetaan lapsiperhearjen tukemiseksi vertaisryhmätoimintaa.

Yhteistyökumppanit

Hankepartnereina toimivat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue.

Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Setlementti Tampere ja Suomen Pakolaisapu ry.

Rahoitus

Hanke on EU:n osarahoittama. Rahoituslähteenä toimii AMIF – Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto.

Viestintämateriaali

Hankkeessa on tuotettu viestintämateriaalia sekä maahanmuuttajille suunnattuna että ammattilaisten versiona. Jos haluat hankkeen julisteen esille omalle työpaikallesi, kts. ”yhteystiedot”.

 

EU:n logo ja teksti EU:n osarahoittama