Kirjoittanut Erika Pihl
Edustan torstaina 10.7. hankettamme Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla, jonka teemana on tänä vuonna Valossa ja varjossa.
Esitelmäni ”Unohdettu ja muistettu Volmar Lindman. Turkulaiskirjailijan matka varjosta valoon” käsittelee blogissammekin jo pariin otteeseen esiintynyttä kirjailijaa. Viihteellisillä historiallisilla romaaneillaan kansansuosiota niittänyt, Topeliukseltakin kiitosta saanut Lindman katosi historian hämärään jo pian kuolemansa jälkeen. Miksi niin kävi? Tarkastelen kirjailijan karikkoista uraa kirjallisuuden tehtäviä ja merkityksiä koskevan aikalaiskeskustelun valossa. Millaisia kansallisia odotuksia kohdistui historialliseen romaaniin 1800-luvun lopun Suomessa? Miten suhtauduttiin ajanvietekirjallisuuteen? Ketkä rakensivat kaanonia ja miten? Yhden kirjailijan kohtalon kautta aukeaa näkymä kirjallisuushistorialliseen unohtumiseen ja sen tutkimukseen.
Esitelmä perustuu artikkeliini, joka on mukana projektimme toimittamassa, syksyllä julkaistavassa kokoomateoksessa Unohtuneet kirjoitukset – Katoaminen kirjallisuushistoriassa (SKS).
Kuva: Wikimedia Commons.