Kirjoittanut Sari Kivistö
Projektimme sadonkorjuun aika alkaa pikkuhiljaa käynnistyä ja jatkuu hyvän matkaa ensi vuoden puolelle. Yhtenä juonteena julkaisuissamme pohdimme esimerkiksi metaforien merkitystä kirjallisuuden lajeista ja niiden katoamisesta käytävässä keskustelussa. Esimerkkinä lajiteoreettisista pohdinnoista on yhteisartikkeli, jonka julkaisin kollega Saija Isomaan kanssa omien projektiemme yhteistyönä uusimmassa Avain-lehdessä. Ehdotamme siinä lajiteorian uudistamista kulttuuriekologisista näkökulmista.
Ajatus kirjallisuudenlajien sukupuutosta nojaa biologiseen analogiaan, jonka mukaan luonnon ja kulttuurin ilmiöitä voidaan jossain määrin verrata toisiinsa (vrt. Erika Pihlin postaus viime viikolla blogissamme). Tällä vertailulla on kirjallisuuden lajitutkimuksessa pitkä historia, sillä lajiteoria on usein käyttänyt metaforia lajien kuvaamisessa. Erityisen yleisiä ovat olleet biologiset metaforat, joissa kirjallisuudenlajit nähdään biologisten ilmiöiden kaltaisina ja lajien kehitystä voidaan verrata luonnossa havaittavaan evoluutioon tai elinkaareen syntymästä kuolemaan. Metaforien käyttö on ymmärrettävä tapa yrittää havainnollistaa abstrakteja, kielen kautta rakentuvia ilmiöitä. Metaforat ovat tuttuja myös tieteenfilosofiasta, jossa tietoa ja sen hankkimista on käsitelty perinteisesti esimerkiksi syvyyden, perustan ja katselemisen metaforien avulla (ks. Kivistö & Pihlström 2017).
Artikkelissa näkökulma on lajien katoamisen sijasta niiden synnyssä ja kestävyydessä. Omaa osuuttani artikkelissa ovat sen kulttuuriekologinen kehikko ja biologisten metaforien kriittinen tarkastelu, jota olemme Kirjallinen sukupuutto -projektissamme yhdessä paljon pohtineet, sekä kulttuuriekologian tuominen vaihtoehtoisena näkökulmana kirjallisuuden lajeja koskevaan keskusteluun. Kysyn, voisiko biologisista metaforista olla edelleen hyötyä kirjallisuuden lajiteorioille, jos ajatusta sovellettaisiin lajiteoriaan kartoittamalla lajien ekologista potentiaalia. Voisiko lajiteorian epistemologisena työkaluna toimineesta biologisesta metaforasta saada myös eettisen käsitteen lajien tarkastelemiseen ekologisesta näkökulmasta? Voisiko lajilla olla merkitystä kulttuurisen kestävyyden rakentamisessa? Mitä tapahtuu, jos biologisen metaforan sijasta puhuisimmekin ekologisesta metaforasta? Saija Isomaa kirjoittaa artikkelissa kattavasti lajikenttien merkityksestä uusien kirjallisuuden lajien synnyssä ja siitä, miten vanhemmassa lajitutkimuksessa vähemmän teoretisoidut transnationaalisuus ja transmediaalisuus mahdollistavat lajien globaalin, monimediaisen vaikuttavuuden ja kantavuuden.
Artikkeli ehdottaa, että kulttuuriekologian ajatukset voivat uudistaa lajiteoriaa, sillä asetelma mahdollistaa kirjallisuudenlajien näkemisen luovien kulttuuriekologisten prosessien ja uudelleenyhdistymisten alustoina ja muotoina. Biologisten metaforien revisio uudessa historiallisessa tilanteessa osallistuu lajiteorian sisäiseen historialliseen keskusteluun ja yhdistää sen ajankohtaisiin ekologisiin kysymyksiin.
Lisää projektimme julkaisuista kuulemme aikanaan tässä blogissa.
Kuva: Kuvassa on käki, sillä satiirikkoa on usein kutsuttu käeksi, joka pesii muiden lintujen pesiin. Metafora viittaa satiirin tapaan vallata mikä tahansa laji itselleen. Wikimedia commons.
Lähteet:
Kivistö, Sari ja Saija Isomaa 2025. Uudistuva lajitutkimus: kulttuuriekologiset näkökulmat ja ekologiset lajimetaforat. Avain 1/2025, 6–27. https://doi.org/10.30665/av.152075
Kivistö, Sari ja Sami Pihlström 2017. The Metaphors of Knowledge and Academic Impact. Metaphilosophy 48(5), 180–197. https://doi.org/10.1111/meta.12273