Kirjoittanut Erika Pihl
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on juuri julkaissut projektimme toimittaman kokoomateoksen Unohtuneet kirjoitukset. Katoaminen kirjallisuushistoriassa. Kirjallisuustiedettä, historiaa ja filosofiaa yhdistävä teos esittelee vähälle huomiolle jääneitä tekstejä ja kirjailijoita ja analysoi, miten yhteiskunnan ja kirjallisuuden kentän muutokset ovat vaikuttaneet kirjallisuuden unohtumiseen ja säilymiseen.
Miksi suosittu kirjailija katoaa historian hämärään? Yhden vastauksen antaa teokseen sisältyvä artikkelini suomalaisesta historiallisten romaanien kirjoittajasta Volmar Lindmanista (1861–1939). Ehdotan artikkelissa, että Lindmanin unohduksen syy ei ole kirjailijan taiteellinen epäonnistuminen, vaan kirjallisuusinstituution asettamat ahtaat rajat.
Aineistonani ovat Lindmanin historiallisia romaaneja koskevat sanomalehtikritiikit 1800- ja 1900-luvun vaihteesta sekä valikoima saman aikakauden lehtikirjoituksia kirjallisuuden tehtävästä. Niiden avulla avaan 1800-luvun lopun Suomen kirjallista odotushorisonttia, joka korosti kirjallisuuden kansallisromanttista ja didaktista lukutapaa sekä ajankohtaista, uutuuksia suosivaa makua. Tarkastelen myös teksteissä muodostuvaa käsitystä kriitikoiden työnkuvasta kirjallisuuden kaanonin ja kirjallisuudenhistorian portinvartijoina. Tässä roolissaan kriitikot leimasivat Lindmanin melodramaattisia aineksia sisältävät historialliset romaanit kevyeksi ”roskakirjallisuudeksi”, joka tuli rajata pois kansallisesti arvokkaaksi määritellyn sivistyskirjallisuuden piiristä. Lindmanin tuotantoa koskeva sanomalehtimainonta ja kirjastotilastot kuitenkin osoittavat, että suuri yleisö piti hänen tarinoistaan.
Lähestymistapaani ohjaa ajatus tutkijasta unohdettujen kirjailijoiden puolustajana tai aktiivisena muistajana. Näkökulma pyrkii tietoisesti rikastuttamaan kirjallisuushistoriaa – ei siksi, että Lindman olisi ollut uusi Topelius tai perinteiseen kaanoniin kuuluva kirjailija, vaan siksi, että hän oli viihteellisen historiallisen fiktion tärkeä tienraivaaja, jonka ansioita kriitikoiden oppinut ja kapea-alainen maku ei tunnistanut. Lindmania ei siis aikalaiskriitikoiden tapaan pidä katsoa epäonnistuneena taidekirjailijana, vaan edelläkävijänä viihteellisen historiallisen romaanin lajissa.
Artikkelini luo oikeudenmukaisempaa kuvaa Suomen kirjallisuushistoriasta, jossa on aina ollut paikka myös viihdyttävälle, tunteita herättävälle historialliselle romaanille, mutta joka on enimmäkseen silti keskittynyt korkeatasoisiksi katsottujen suurteosten muistamiseen hylkiöiden kustannuksella.
Projektimme on julkaissut yhteistyössä ntamo-kustantamon kanssa näköispainoksen Volmar Lindmanin Turun linnassa -teoksesta. Kirjoitan siitä blogissa täällä. Lindmanin jouluillan varpusesta kertovaa runoa käsittelevän blogikirjoitukseni löydät täältä.
Kuva: Volmar Lindmanin käsikirjoitus Kansalliskirjastossa (Erika Pihl).
Lähteet
Pihl, Erika. 2025. Kuin surmaisi päivänkorennon: Volmar Lindmanin historialliset romaanit 1800- ja 1900-luvun vaihteen kirjallisuuskritiikissä. Teoksessa Kivistö, Sari, Katariina Kärkelä, Erika Pihl & Isa Välimäki (toim.) Unohtuneet kirjoitukset. Katoaminen kirjallisuushistoriassa, 166–203. Helsinki: SKS.