Kirjoittanut Isa Välimäki
Kirjoitin kesäkuussa blogiin kadottamisen terapeuttisuudesta. Kirjoittajan näkökulmasta kirjoitusten katoamisessa ja omaehtoisessa tuhoamisessa voi piillä terapeuttista voimaa, mutta entä kokonaiset kirjallisuuden lajit? Voisiko kirjallisuushistorian kadonneilla lajeilla olla jotain uutta annettavaa soveltavassa taideterapeuttisessa tarkoituksessa? Kysymykset kirjallisuuden katoamiseen kytkeytyvästä terapeuttisuudesta ovat synnyttäneet omassa osaprojektissani kiehtovia pieniä tutkimuspolkuja hankkeen edetessä.
Kesällä julkaistussa uudessa artikkelissani pohdin, miten kadonneet kirjallisuuden lajit voisivat toimia kirjallisuusterapeuttisen työskentelyn palveluksessa. Aihe osoittautui valtavan hedelmälliseksi, sillä sekä kirjallisuuden lajeja että kirjallisuushistoriaa tarkemmin käsittelevää kirjallisuusterapeuttista tutkimusta on julkaistu toistaiseksi vain vähän. Katoaminen tuo mukanaan oman luovan kierteensä, joka on osoittautunut tässä kontekstissa ehtymättömäksi runsaudensarveksi.
Artikkelissani esittelen uuden teoreettisen näkökulman, jossa sekä lajit että kirjallisuushistoria otetaan aiempaa tarkemmin huomioon kirjallisuusterapeuttisessa lukemis- ja kirjoittamistyöskentelyssä. Alan monista eri taustoista tulevat toimijat ovat usein erityisen kiinnostuneita käytännön terapeuttisten sovellusten avaamisesta. Siispä tarjoan lopuksi myös tiiviissä muodossa esimerkkejä siitä, miten olen valikoitujen kadonneiden lajien avulla soveltanut näkökulmaa käytännön ohjaustyössä.
Kun olen saanut hankkeen edetessä tutustua yhä uusiin ajattelua avartaviin kadonneisiin lajeihin, tietyt lajit ovat suorastaan kutsuneet kehittämään niihin perustuvia kirjallisuusterapeuttisia harjoituksia. Kaikki lajit eivät tietenkään sellaisinaan linjaudu nykyajan terapeuttisiin tavoitteisiin, mutta hämmästyttävän suuresta osasta löytyy potentiaalia, kun lajin tarjoamat puitteet yhdistetään taideterapeuttiseen keinovalikoimaan. Useammista käytännössä testaamistani vaihtoehdoista esiteltäviksi päätyivät lopulta katumuksen ja menneisyyden käsittelyyn erityisen hyvin soveltuva palinodia, luovin keinoin itsereflektioon herättelevä keskiajan lääketieteellinen almanakka sekä hurmaava idylli, joka kutsuu lempeästi tarkastelemaan omaa arkea ja elämänarvoja. Taskuihin ja korvan taakse jäi lymyilemään vielä liuta lajeja, jotka saavat odottaa vuoroaan tuleviin kirjoituksiini.
Kuva: Giovanni Segantinin maalaus An Idyll (1882–1883). Art UK.
Lähteet:
Välimäki, Isa 2025. Lost literary genres in the service of biblio/poetry therapy. Journal of Poetry Therapy, July, 1–13. https://doi.org/10.1080/08893675.2025.2536309