Kirjoittanut Sari Kivistö
Näin mainostettiin vaaleihin ajoitettua pilalehteä Aamulehdessä 14.3.1907. Pilalehdet olivat suomalaisen satiirin historiassa tienraivaajia: ne tavoittivat runsaan yleisön ja niiden poliittisilla viesteillä oli konkreettisia vaikutuksia. Poliittisia pilalehtiä alkoi ilmestyä Suomessa vähitellen 1880-luvulta lähtien, kun sääty-yhteiskunta alkoi murtua ja yhteiskunnassa nousta uusia poliittisia aatteita ja puolueita.
Pilalehtien kultakautta olivat 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet. Niiden tarkoituksena oli ajanviete, viihdyttäminen ja hauskuttaminen. Osa lehdistä oli perhepilalehtiä, mutta monet ottivat kantaa päivänpolttaviin tapahtumiin ja tunnustivat poliittista väriä. Poliittisia aiheita olivat 1880-luvulla kielikysymys, 1900-luvun alussa Venäjän politiikka, vuonna 1905 suurlakko ja itsenäisyyden alkuvuosina esimerkiksi kieltolaki ja poliittisten ryhmittymien suhde.
Pilalehtiä on luetteloitu Suomessa ainakin lähes 500. Niistä valtaosa ilmestyi epäsäännöllisesti tai vuosijulkaisuina, määrällisen huipun asettuessa 1920-luvulle. Vaikka tunnetuimmat poliittiset pilalehdet eli työväen Kurikka ja suomettarelaisten Tuulispää olivat toiminnassa vuosikymmeniä, osa lehdistä oli varsin lyhytikäisiä ja tilapäisiksi tarkoitettuja. Painettujen lehtien lisäksi vastaavaa käyttöviihdettä ilmestyi ylioppilaskuntien käsin kirjoitettuina julkaisuina ja esimerkiksi sota-aikana rintamalle suunnatuissa lehdissä. Suosittuja olivat erityisesti kuvitukseen panostaneet pilalehdet, joiden pakinoitsijoina ja avustajina toimi tunnettuja kirjoittajia ja taiteilijoita. Pilalehdet panostivat myös hyviin karikatyyripiirtäjiin, sillä kuvaton lehti ei menestynyt. Yleisökin sai lähettää lehtiin juttujaan.
Lehtien vuosikertoihin saattoi sisältyä satoja piloja, kaskuja ja pakinoita. Ajattomia aiheita olivat erilaiset tyyppihahmot, sukupolvien välinen kuilu, avioparin kitkainen yhteiselo ja ammattiryhmät, kuten hajamieliset professorit, pöyhkeät kirkonmiehet, juoruilevat naiset tai kansanukot ja akat.
Lehtien suosion mahdollistivat postipalvelujen paraneminen ja rautateiden tulo, sillä pilalehtiä myytiin matkalukemistona junissa. Levityksessä käytettiin lehtipoikia, junaposteljooneja ja 1910-luvulta lähtien Rautatiekirjakaupan myyntiorganisaatiota. Kirjanpainajain kansanjuhlassa 1895 kaupiteltiin Hölmöläisten sotahuutoa, Uudenkaupungin markkinoita varten valmisteltiin 1902 Markkina-Paarmaa, ja Sortavalan suomalaisen seuran kokouksessa 1883 esiteltiin Wekkuli, jonka sanottiin olleen täynnä hienoa ivaa kaupungin oloista mutta ketään mieskohtaisesti loukkaamatta. Lehtiä oli tarjolla myös nuoriseurojen juhlissa, mutta lehtien kyseenalaisen nuorisokasvatuksen vuoksi jotkin seurat ottivat niihin kielteisen kannan.
Pilalehtien merkitys ajan sanomakirjallisuudessa todettiin eri puolilla suureksi. Kannatusta löytyi lehtikustantajienkin puolelta, sillä sunnuntaiset irtonumeromyynnit kaksinkertaistuivat pilalehtien myötä. Erikoisnumerot myytiin pääasiassa irtonumeroina, joita kaupiteltiin myös arpajaisissa, naamiaisissa ja vaikkapa uuden vuoden pukki-iltamien yhteydessä. Erityisesti värikkäät joululehdet olivat suosittuja ja laajalti luettuja. Vaalihuuman lisäksi erikoisnumeroita valmistui erilaisiin sesonkeihin kesän helteistä laskiaiseen, pääsiäiseen ja tietysti vappuun. Lehtien nimet olivat usein kuvaavia: esimerkiksi Tampereella ilmestyneitä (lyhytikäisiä) pilalehtiä olivat Joulu-porsas, Pääsiäismuna, Laskiaispulla, Pilkkakirves ja Mullikka. Myös juhannus sai omat numeronsa muun muassa Turun sosiaalidemokraattisen Juhannuspommin tai Yksinkertaisuuden myötä.
Pilalehtien historia on hyvin kansainvälinen, sillä suomalaiset pilalehdet seurasivat eurooppalaista kehitystä. Vaikutteet siirtyivät maasta toiseen, ja etenkin eurooppalaisen työväenlehdistön karikatyristit olivat kosmopoliitteja ja korkeatasoisia taiteilijoita. Suomalainen lukijakunta laajeni toisinaan myös maan rajojen ulkopuolelle: siirtolaiset West Gardenissa Massachusettsissa alkoivat 1892 julkaista Amerikan suomalaisia varten Heikki Hölmöläistä, ja tällaisia julkaisuja oli meren takana muitakin.
Projektimme osallistuu Helsingissä Tieteiden yöhön 25.1., kun käyn museo Merkissä puhumassa tästä vanhasta tutkimusaiheestani eli satiiristen pilalehtien historiasta ja pilapiirroksista. Olen pitänyt aiheesta aiemmin Tampereella luentosarjan ja kirjoittanut pilalehdistöstä eri yhteyksissä, esimerkiksi teoksessa Satiiri Suomessa (2012). Em. pilahistoriasta tarjoavat runsaasti tietoa myös Juhani Myllärin (poliittiset karikatyyrit), Ari Uinon (pilalehtien sukupuu) ja Marja Ylösen (poliittiset pilapiirrokset) aiemmat tutkimukset.
Kuva: Presidentinvaalit saivat näkyvyyttä työväen Kurikka-pilalehden kannessa 22.11.1924, Kansalliskirjaston digitoitujen sanomalehtien kokoelma.