Kirjoittanut Päivi Mehtonen
Uuden vuoden alku on lupausten ja ennustusten aikaa. Ajallisuus tulee näkyväksi kielellisissä ilmaisuissa, joissa on kyse tulevaisuuteen liitetyistä tapahtumista, odotuksista, toiveista ja peloista. Kirjallisuudenlajeista tälle alueelle sijoittuu profetia. Korostunut ajallisuus tekee profetiasta unohdusalttiin. Euroopan kirjallisuushistoria on täynnä aikanaan erittäin suosittua profetiaa, muodoltaan tyypillisesti lyhyttä kertovaa proosaa, joka vaipui unohdukseen niin pian kuin ennustusjuonen parasta-ennen-päivämäärä meni umpeen. Vain harvoista vuosiluvuista on tullut yhtä ikonisia kuin 1984 tai 2001.
Profeetta Martin Zadeckin ratkaisu ajallisuuden kysymyksiin oli nerokas, vaikkei moni enää hänenkään nimeään muista. Hän oli fiktiivinen profeetta, joka eli 30 vuotta erakkona Sveitsin Alpeilla, ja 106 vuoden ikään ehdittyään hän fabuloi kuolinvuoteellaan 20. joulukuuta 1769 (tai 1767), mitä tulisi pian tapahtumaan Pohjois-Euroopan kuningaskunnissa. Zadeckin profetia ilmestyi alun perin saksaksi vuonna 1770 mutta levisi ilmiömäisesti yli Pohjois-Euroopan kielten rajojen. Yli myös yhteiskuntaryhmien rajojen: julkaisua lukivat ylhäiset ja alhaiset. Jo 1771 painettiin suomennos Ennustus sildä, suuren wijsaudens tähden cuuluisalda ia ylistettäwäldä eremitalda Martin Zadekildä, josta otettiin kymmeniä uusintapainoksia. Samana vuonna ilmestynyt ruotsinnos oli vielä suositumpi.
Nerokasta Zadeckin profetoimisessa on se, että tarkkoja vuosilukuja vältellään ja aikasuhteita pyöristetään viitaten vaikka ”seuraavaan” viisivuotiskauteen tai aikaan ”kymmenen vuoden jälkeen”. Näin Zadeck viljelee tarkoituksenmukaista hämäryyttä, kuten oraakkelit ja profeetat jo muinoin. Aikalaissuosiosta päätellen tekstin ajankohtaisuuden tuntu säilyi vuosikymmeniä, vaikka kuolevan vanhuksen ennustusten tosiasiallinen osumatarkkuus oli korkeintaan tyydyttävä. 1800-luvulla Zadeck-hahmo siirtyi profetiaa nuorempiin tulevaisuuslajeihin, erityisesti nousevaan tieteiskirjallisuuteen ja fantasiaan.
Vielä 1700-luvun kirjanpainajille ja kustantajille profetialaji oli rahasampo. Tyypillinen keino julkaisun kuranttina pitämiseksi ja paikallisiin oloihin mukauttamiseksi oli juonen aikamääreiden manipulointi, milloin eteen- milloin taaksepäin. Verrattuna saksankieliseen tekstiin, vuoden 1771 Zadeck-ruotsinnoksessa ja suomennoksessa nimihenkilön kuolinhetkeä on aikaistettu kahdella vuodella. Näin tuli mahdolliseksi yhdistää ennustuksen uuteen aikarakenteeseen – siis nyt laskettuna vuodesta 1767 eteenpäin – kuningas Kustaa III:n valtaannousu ja vuoden 1772 vallankaappaus.
Varianttien runsaus aiheuttaa nykytutkijalle päänvaivaa. Sitä ei lievennä koko lajiin liittyvä ”tutkimuksen pattitilanne”, kuten Eric Weiscott on todennut englanninkielisestä profetiakirjallisuudesta. Ennustuslaji ei nouse helposti alhostaan, sillä se edustaa kaikkea sitä, minkä pitkään ajateltiin ’modernin’ sulkeneen ulkopuolelleen. Weiscottin huomio on osuva myös Zadeck-kertomuksen näkökulmasta. Sitä on tietokannoissa luokiteltu esimerkiksi ”hartauskirjallisuudeksi” vain tekstin ennustusmuodon perusteella, riippumatta sisällöistä.
Hartauden sijaan kyse on aivan muusta: vertailevassa analyysissäni teksti osoittautui poliittiseksi propagandaksi. Perinteiseen ja suosittuun apokalyptiseen juoneen on puettu ideologisesti suoraviivainen viesti, joka on avoimen kuningasmielinen, eurosentrinen ja kolonialistinen. Talouspoliittisia laajenemispyrkimyksiä propagoidaan myös uskontoon vedoten. Zadeck-kertomuksessa mainitaan Saksan (Preussin), Venäjän, Tanskan ja Ruotsin kohtaloita, jotka kytkeytyivät ilmestymisajankohdan poliittisiin tapahtumiin. Näitä olivat erityisesti Seitsenvuotisen sodan (1756–1763) jälkimainingit, Puolan tilanne ja jako – johon vyyhteen olivat sotkeutuneet lähes kaikki Euroopan valtiot – sekä kolonialistinen politiikka, johon myös Kustaa III oli enenevästi osallistumassa.
Zadeck-kertomuksessa visioitu pohjoisten monarkioiden liittouma on mielenkiintoinen. Poliittisen profetian kontekstissa juoni poikkeaa vanhemmista germaanisista ja skandinaavisista keisariprofetioista. Niiden tyypillinen sankari on yksittäinen soturikuningas (kuten ”Pohjolan Leijona”), mutta Zadeck-profetiassa on kyse kollektiivisemmin Itämeren alueen vehkeilyistä ja utopioista.
Tuleeko unohdetusta tekstistä ei-unohdettu sitten, kun siitä julkaistaan tutkimus? Kysymys on tietenkin retorinen, sillä edes tutkittavan tekstin digitaalinen saatavuus ei ala heti poistaa arpia ja anomalioita, joita kulttuurinen unohdus on jättänyt tekstin vastaanottoihin ja kirjastojen tietokantoihin.
Lopetan kolmeen käytännön havaintoon. (1) On vaikea viitata yleisesti Martin Zadeck -tekstiin, koska variantteja levisi saman kielialueenkin sisällä leegio. Käännöksiä ja uusintapainoksia muunneltiin estoitta ja tekijänoikeuksitta. (2) Anonyymin profetian tekijäksi on usein merkitty saksalainen vapaa-ajattelija W. H. von Schmettau (Schmettow), joka palveli Tanskan kruunua 1760-luvulla. Kuitenkin Schmettaun Zadeck-aiheiset teokset olivat valistusajan satiirinen ja Voltaire-henkinen reaktio jo aiemmin ilmestyneen Zadeckin profetian suosioon. Tutkimuksen vähäisyyden vuoksi ilmiöt sekoittuvat, profetiakirjallisuuden monimuotoisuus ei erotu. (3) Anonyymin profetian tekijäksi on joskus tietokannoissa merkitty Martin Zadeck. Julkaisua ei ole avattu vuosisatoihin sen vertaa, että olisi havaittu teksti fiktioksi – ja protagonistin kuolevan jo kehyskertomuksessa.
Kuva: Abraham Bloemaert, Landscape with the Prophet Elijah in the Desert, n. 1610. Wikimedia Commons.
Kirjallisuutta:
Ennustus sildä, suuren wijsaudens tähden cuuluisalda ia ylistettäwäldä eremitalda Martin Zadekildä, ionga hän 106 ajastajan wanhana Soluturnisa Sweitsin maalla hänen ystäwillens ilmoittanut on, sinä 20 päivänä ioulu=cuusa wuonna 1767. Stockholmisa: prändätty Cuning:sesa suomalaisesa präntisä 1771.
Mehtonen, P. M. 2023. “The Politics and Poetics of Prophecy: Martin Zadeck at the Crossroads of Northern Futures.” Deutsche Vierteljahrsschrift für Literaturwissenschaft und Geistesgeschichte. https://doi.org/10.1007/s41245-023-00200-1.
Weiscott, Eric 2019. “English Political Prophecy and the Problem of Modernity”. Postmedieval 10, 8–21.