Kirjoittanut Katariina Kärkelä
Pohjoisella pallonpuoliskolla katsotaan pimeän syvimpään ytimeen talvipäivänseisauksen aikaan joulukuun 21. päivänä. Vuotuista käännekohtaa edeltää etenkin ruotsinkielisessä kulttuurissa vaalittu Lucian päivä, jonka kunniaksi Suomessakin syttyi monta kynttilää kolme yötä sitten. Marttyyrikuoleman 300-luvun alussa kärsineelle Lucialle omistettua merkkipäivää vietetään ennen kaikkea valon juhlana, jonka perinteisiin kuuluvat Lucia-neidon kruunaaminen, lauluesitykset ja kynttiläkulkueet. Paljon Luciaa myöhemmin, vasta vuonna 2012, pyhimysten joukkoon on luettu toinen valon nainen, selittämättömiä näkyjä nähnyt ja niiden pohjalta jälkensä kirjallisuus- ja kirkkohistoriaan jättänyt Hildegard Bingeniläinen (n. 1098–1179).
Kirkkomusiikin säveltäjänä paremmin tunnettu Hildegard oli paitsi kristitty mystikko myös saksan kielen kehitykseen merkittävästi vaikuttanut kirjailija, joka tuotannossaan syventyi teologiaan, lääketieteeseen, luonnontietoon ja kosmologiaan. Hänen kynästään ovat jumalallisesta käskystä syntyneet teologiset näkykirjat Scivias, Liber vitae meritorum ja De operatione Dei sekä allegorinen moraliteettinäytelmä Ordo virtotum. Hildegardin arvoa on eritoten lingvistien silmissä kohottanut hänen kirkollisiin tarkoituksiin kehittämänsä kieli, lingua ignota. Noin tuhannesta sanasta rakentuva kieli on substantiiveihin rajoittuvana yksinkertainen, ja siitä puuttuvat muun muassa ääntämisohjeet ja kaikki verbit. Hildegardin sanasto noudattaa kieliopillisten perusteiden sijaan hengellistä hierarkiaa: sanojen luokitukset kulkevat henkisesti ylimmistä joukoista luomistyön vähäisempiin. Uskonnollisen näkykirjallisuuden lisäksi Hildegard laati maallisia teoksia, joista monet keskittyivät parantamisen taitoon. Näistä teoksista nimekkäimpiä ovat luonnontieteellisiä kysymyksiä pohtiva Physica sekä sairauksia ja niiden parannuskeinoja käsittelevä Causae et curae. Teokset ovat oivia esimerkkejä 1100-luvun luostarilääketieteestä ja Hildegardin tavasta jäsentää luonnon ja sen taa jäävän todellisuuden suhdetta. (Ferzoco 2014, 318–319; Stoudt 2014, 259.) Mutta mikä tekee Hildegardista valon kirjoittajan?
Jo elinkaarensa varhaisissa vaiheissa Hildegard herkistyi välittömälle kokemukselle jumaluudesta. Tuo kokemus ja Hildegardin laajan kirjallisen työn ydin kiteytyivät elävän valon heijastukseen, umbra viventis lucis, joka tosin kirjaimellisesti kääntyy elävän valon varjoksi. Hildegard maksoi ymmärrystä avartavista näyistään ja hahmottomasta, pilven kantamaa aurinkoa kirkkaammasta valosta kalliisti, sillä ne saapuivat sietämättömän tuskan saattamina. Hildegardin tapauksessa voidaan puhua mielen valaistumisesta abstraktion sijaan välittömänä ja voimakkaana kokemuksena, jossa ymmärrys muotoutuu intuition eloisassa syvyydessä. Toisinaan näyt kurottuivat jopa raottamaan tulevaisuuden verhoa. Valonäkyjen luonnetta ja niiden suhdetta kirjoista opittuun tietoon on tulkittu niin, että näkijän valaistumiskokemus koskee suoraan asioita, ei sanoja, jotka niitä kuvaavat: näiden realiteettien totuus on elävässä valossa, ja siitä Hildegard uskoi pääsevänsä osalliseksi. (Newman 1985, 164–166, 170.) Näiden jumalallisesta inspiraatiosta syntyneiden näkyjen myötä Hildegard päätyi kirjoittamaan teoksensa.
Kaamoksen hämärissä valon arvoon havahtuu uudella tavalla. Katseen ohjaukseen nojautuva joutuu pimeän pitkinä tunteina turvautumaan tavallista enemmän myös muihin aisteihinsa arjessa selviytyäkseen. Valon merkitys tiedon, suojan ja kiintopisteen antajana on yhtä tärkeä, oli puheena sitten esivanhempien leirivalkea tai Platonin luolassa palava tuli, joka tavoitti todellisesta valosta vain kalpean aavistuksen. On helppo ymmärtää, miksi valolla on luja jalansijansa myös kirjallisuudessa, jossa se muodostaa omanlaisensa historiallisen kaaren. Valosta kirjoittamisen tavat kietoutuvat kieleen, filosofiaan, teologiaan, fantasian kosmologioihin ja monia mullistuksia kokeneen luonnontieteen pyrkimyksiin selittää kaikkeutta. Valon arvosta kertoo sekin, että 1200-luvulla elänyt tieteilijä ja filosofi Robert Grosseteste esittää tutkielmassaan De Luce valon kaiken olevan alkulähteeksi. Hänen ajattelussaan valo ei ainoastaan tee näkyväksi aineellista maailmaa vaan on alkujaankin sen olevaksi saattanut.
Viitattu kirjallisuus
Ferzoco, George 2014: ”Notes on Hildegard’s ‘Unknown’ Language and Writing.” Teoksessa A Companion to Hildegard von Bingen. Toim. Stoudt, Debra L., Beverly Mayne Kienzle & George Ferzoco. Leiden & Boston. Brill.
Newman, Barbara 1985: ”Hildegard of Bingen: Visions and Validation.” Church History, vol. 54, no. 2. Cambridge. Cambridge University Press. 163–175.
Stoudt, Debra L. 2014: ”The Medical, the Magical, and the Miraculous in the Healing Arts of Hildegard of Bingen.” Teoksessa A Companion to Hildegard von Bingen. Toim. Stoudt, Debra L., Beverly Mayne Kienzle & George Ferzoco. Leiden & Boston. Brill.
Kuva Olaus Magnuksen teoksesta Pohjoisten kansojen historia (Historia de gentibus septentrionalibus, 1555). Wikimedia Commons. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Olaus_Magnus_-_On_Finnmark_and_its_Inhabitants.jpg