Kirjoittanut Katariina Kärkelä
Onnettomalla suuntavaistolla siunattu saattaa joutua tiukkaan paikkaan vieraassa kaupungissa tai metsässä samoillessaan, mutta muinaisegyptiläisen maailmankuvan mukaisessa tuonpuoleisessa hän vasta pulassa olisikin. Egyptiläiset onneksi ymmärsivät ennakoida mahdollisia ongelmia ja pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan, että ruumiin hylännyt sielu osaisi aikanaan astua iankaikkisuuden polulle. Tässä tehtävässä, elinkaaren viimeisessä, hallitsijoita auttoivat pyramidikirjoitukset.
Egyptin keskivaltakunnan aikaan yleistyneitä arkkutekstejä edeltävät pyramiditekstit olivat varatut yksin faaraolle, kuten nimitys vihjaa. Loitsuiksi tai lausumiksi nimitetyt tekstit on ikuistettu Sakkaran pyramidien seiniin, ja niiden tärkeä tehtävä oli antaa hallitsijalle keinoja selviytyä vaikeasta matkasta iäisyyteen. Ohjeiden lisäksi pyramiditekstit sisälsivät myös myyttisiä aineksia, rukouksia jumalille ja kuvauksia matkasta läpi tuonpuoleisen. Ne edustavat Egyptin kirjallisuutta sen varhaisimmassa tunnetussa muodossa, ja niitä on tähän mennessä löydetty yhdentoista kuninkaan ja kuningattaren haudasta. 1880-luvulla löydetyt kirjoitukset kiinnostavat tutkijoita sekä historiallisesta, arkeologisesta, yhteiskunnallisesta, kirjallisuustieteellisestä että astronomisesta näkökulmasta. Yhtenä merkittävänä muutoskohtana on siirtymä vanhan valtakunnan aikaisista pyramidikirjoituksista kohti keskivaltakunnan arkkutekstejä, nimensä mukaisesti arkkuihin, sarkofageihin ja kanooppiastioihin ikuistettuja kirjoituksia. (Allen 2015, 1–2.) Arkku- ja pyramiditekstien erot ja sekä yhteiskunnallinen että kirjallinen hierarkia niiden välillä kertovat paljon ajan maailmankuvasta ja saavat kysymään, onko iankaikkinen elämä varattu yksin kuninkaallisille. Pyramidikirjoituksista pääsivät osallisiksi vain faaraot, mutta arkkukirjoitus oli – ainakin jossakin määrin – myös tavallisen kansan ulottuvilla.
Pyramiditekstit paljastavat kiinnostavia seikkoja vanhan kulttuurin maailmankuvasta ja astronomisista käsityksistä. Arkeoastronomia tutkii muinaisia astronomisia oppeja ja tapaa, jolla ne heijastuvat kulloiseenkin maisemaan, arkkitehtuuriin ja pyhiin paikkoihin. Italialaisen astrofyysikon ja arkeoastronomin Giulio Maglin mukaan arkeoastronomian haara on korvaamaton apuväline muinaisen Egyptin ymmärtämiselle. Kosmisen tasapainon säilyttäminen, Maat, kuten maailmanjärjestystä tavattiin kutsua, oli kiinteästi sidoksissa taivaankappaleiden tapahtumiin. Kalenteri, auringon syklit ja tähtien ilmestymisajankohdat toimivat järjestyksen ankkureina; maan päällä tämän takasi jumalallista virkaa hoitava faarao. (Magli 2013, 1–2.) Pyramiditekstien tapauksessa ajatus taivaallisista kiintopisteistä näkyy erityisesti lukuisina viittauksina häviämättömiin tähtiin. Yhtenä faaraon ylösnousemuksen tapana pidettiin nousemista ikuisten tähtien joukkoon: vähäisemmät ikhemu-sek-jumaluudet, ”ne, jotka eivät tunne tuhoutumista”, odottivat taivaalla maanpäällisiä hallitsijoita. Tuhoutumattomiin tähtiin luettiin sirkumpolaariset havaintokohteet, eli ne, jotka eivät milloinkaan laskeneet horisontin alapuolelle. Tähtien lisäksi jälleensyntymän symboleina on pidetty myös auringon ja kuun sykliä. (Priskin 2019, 3–5.) Pyramiditeksteistä tulkitut uskomukset faaraoiden ylösnousemuksesta liittyvätkin myös toiseen kirjalliseen perinteeseen, katasterismeihin, joissa kerrotaan tarujen sankarien muuttamisesta tähdistöiksi.
Pyramiditekstien tarkoitus on ollut auttaa edesmenneitä hallitsijoita vaikealla matkalla kohti iankaikkisen elämän loistoa. Tiellä on uskottu olevan esteitä, ja etenkin suljettujen ovien motiivi toistuu usein: vainajan on löydettävä oikea vastaus erilaisiin kysymyksiin päästäkseen kulkemaan vartioiduista ovista (Magli 2013, 45). Esteiden selvittämisen palkintona on pala ikuisuudesta. Sekä kirjallisuuden että arkeoastronomian parissa työskentelevä nöyrtynee pyramidikirjoitusten käsittämättömän aikajänteen edessä. Ajallista perspektiiviä kuvaa hyvin eräs pyramidikirjoitusten ja arkeoastronomian paljastama seikka, se, että tuhoutumattomien joukkoon lukeutuvan Lohikäärmeen tähdistön päätähti α Draconis oli vanhan valtakunnan aikaan pohjoinen napatähti, navigoinnin kiintopiste ja maapallon akselin jatke. Sittemmin maapallon prekessioliike on saanut tähden väistymään, ja nykyään sen paikkaa pitää meille tuttu Polaris. Aikaa on pyramiditekstien laatimisen jälkeen kulunut niin paljon, etteivät tähdetkään ole enää paikoillaan. Pyramiditeksteistä sen sijaan osa on yhä luettavissa.
Viitattu kirjallisuus
Allen, James P. 2015: The Ancient Egyptian Pyramid Texts. Toinen painos. Sarjassa Writings from the Ancient World. Atlanta, Georgia. SBL Press.
Magli, Giulio 2013: Architecture, Astronomy and Sacred Landscape in Ancient Egypt. New York. Cambridge University Press.
Priskin, Gyula 2019: The Ancient Egyptian Book of the Moon: Coffin Texts Spells 154–160. Oxford. Archaeopress Publishing Ltd.
Kuva: ”Osiris sur son trône”, Wikimedia Commons.
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Osiris_sur_son_tr%C3%B4ne.jpg