Kirjoittanut Isa Välimäki
Kerrotaan, että muuan eteläisessä Intiassa sijaitseva pyhä vuori syntyi, kun mahtava apinasoturi Hanumāna riensi Himalajalle hakemaan lääkekasvia taistelussa vahingoittuneelle hindujumala Rāman veljelle. Hanumāna löysi oikean vuoren, mutta ei omannut taitoa tunnistaa ainoaa vaivaan toimivaa kasvia vuorenrinteeltä. Niinpä hän päätti rautaisilla käsivarsillaan siirtää koko vuoren etelässä sijaitsevaan Lankaan, jossa parantaja lopulta valikoi oikean rohdoksen potilaan avuksi. Matkalla pieni pala vuoresta putosi nykyisen Coimbatoren kaupungin alueelle. Näin sai alkunsa vuori, jonka vehreillä rinteillä kasvaa harvinaisia lääkinnällisiä yrttejä. (Baindur 2015, 124–125.) 1100-luvulla vuorelle rakennettiin Marudhamalain temppeli, jonka kirkkaat värit ja koristeelliset yksityiskohdat kutsuvat yhä tänäkin päivänä pyhiinvaeltajia ja muita kulkijoita luokseen.
Etelä-Aasian rikkaasta kirjallisuushistoriasta löytyy kiehtova uskonnollisen kirjallisuuden laji, sthala purāṇa (tai sthalapurāṇa), jolla tarkoitetaan hindulaisen temppelin perustamisen vaiheita luotaavaa tarinaa – temppelilegendaa. Lajityypin myyttisissä tarinoissa temppelirakennuksen ja tietyn konkreettisen paikan hengen uskotaan heräävän omintakeisella tavalla eloon. Paikan ei katsota olevan pelkkä kartalta osoitettu maantieteellinen sijainti, vaan erilaisten sosiaalisten verkostojen ja luontoelementtien hienovarainen avaruudellinen kudelma.
Laajemmin määriteltynä lajissa keskitytään kertomaan pyhinä pidettyjen paikkojen historiallisia vaiheita sekä niissä tapahtuneita ihmeitä. Laji saa nimensä sanskritin kielen sanoista sthala (paikka) ja purāṇa (muinainen, vanha tarina). Sana sthala kytkeytyy merkitykseltään konkreettiseen maan pintaan, sillä mytologiassa sanalla ei viitata lainkaan esimerkiksi taivaassa sijaitseviin paikkoihin. Taustalla vaikuttaa intialaiseen kulttuuriperinteeseen lukeutuva tapa korostaa tiettyyn paikkaan ja luontoympäristöön kätkeytyvää mystistä, pyhää vetovoimaa. Hindulaisessa kosmologiassa ihmisestä riippumaton luonto on perinteisesti ymmärretty aktiivisena ja elollisena. Ihmisen luoman arkkitehtuurin rinnalla sthala purāṇa -kertomuksissa huomioidaankin esimerkiksi joet, järvet, vuoret ja metsät paikan henkeen vaikuttavina elementteinä. (Baindur 2015, 119–138.)
Sthala purāṇa -kertomukset syntyivät nykyisen Intian alueella hindulaisten temppeleiden ilmaantumisen myötä. Ensimmäiset temppelit rakennettiin Gupta-kaudella n. 320–650 jaa., jolloin hindulaisuus vahvistui buddhalaisuuden merkityksen heikentyessä. Sthala purāṇat kuuluvat myyttiseen suulliseen kertomusperinteeseen, ja siksi niiden sisältö saattoi muuttua kunkin esitystilanteen mukaan. Alkujaan niitä kertoivat temppeleiden uskonnolliset johtajat rituaalien yhteydessä. Toistuvat rituaalit ja tilanteen mukaan muuntuvat sisällöt vahvistivat entisestään tarinoiden kulttuurista asemaa. Kertomuksia alettiin vasta myöhemmin tallentaa käsikirjoituksiksi osaksi muuta uskonnollista kirjallisuutta.
Kukin hindutemppeli on omistettu tyypillisesti yhdelle jumalalle, jolle on annettu paikallinen nimi. Jokaisen temppelin oma sthala purāṇa kertoo tarinan, miten tämä tietty jumala valitsi asettautua juuri kyseiseen temppeliin. Konventio perustuu hindulaiseen uskomukseen, jonka mukaan tietyn jumalan kuva saatetaan mystisesti löytää paikan päältä, kun tämä on ihmisten toiminnasta riippumatta päättänyt manifestoitua. Ilmiöstä käytetään sanskritin kielen termiä svayambhu, joka tarkoittaa itsestään syntynyttä tai itsestään ilmestynyttä. (Flueckiger 2015, 99–101.) Lajia versioitiin myös pienemmillä paikkakunnilla, joissa kerrottiin tarinoita siitä, miten tietty kyläjumala valitsi juuri tämän tietyn paikan majapaikakseen. Tarinat mukailivat samoja konventioita kuin sthala purāṇat, vaikka niitä ei kutsuttukaan samalla nimellä. Lajia leimaakin paikalliseen sosiaaliseen verkostoon ja luontoympäristöön liittyvä ylpeys. Olemmehan tietyssä paikassa olemassa vain juuri sille paikalle ominaisella tavalla, ruumiillisina ja hengittävinä olentoina, vuorovaikutuksessa ainutkertaiseen ympäristöön.
Sthala purāṇa -kertomusten muistoa vaalitaan yhä, vaikka niiden merkitys ja muoto ovat muuttuneet ajan saatossa kulttuuristen ja yhteiskunnallisten mullistusten myötä. Sthala purāṇa -kertomuksia voi edelleen kuulla paikallisilta tai löytää pelkistettyinä versioina temppelien läheisyydestä tai internet-sivuilta. Mutta voiko paikan maagisen hengen, ihmeen tunnun, yhä tavoittaa näiden kertomusten avulla? Se selviää vain vierailemalla tietyllä temppelialueella ja antautumalla kaikin aistein tarinan ja paikan vietäväksi.
Kuva: Yksityiskohtia Virupakshan temppelin kattomaalauksista. Temppeli on osa Unescon maailmanperintökohdetta, Hampin monumentteja. Ingo Mehling, Wikimedia Commons.
Kirjallisuutta:
Baindur, Meera. 2015. Nature in Indian Philosophy and Cultural Traditions. New Delhi: Springer.
Flueckiger, Joyce Burkhalter. 2015. Everyday Hinduism. Somerset: Wiley.