Kirjoittanut Erika Pihl
Monet kirjallisuuden kadonneet lajit eivät koskaan nouse takaisin yleiseen tietoisuuteen, vaan jäävät vähälukuisen joukon tarkasteltaviksi akateemisen tutkimuksen kohteina. Mutta joskus käy niinkin, että jollekin kadonneelle lajille syntyy luonnollista tarvetta aivan odottamattomissakin yhteyksissä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi joogamatolla.
Joogalla, joka tänä päivänä on Suomessakin laajasti edustettuna kansalaisopistojen kurssitarjottimilla, tarkoitetaan alun perin muinaisen Intian maaperällä kasvanutta, meditaatiota ja erilaisia fyysisiä harjoitteita yhdistävää menetelmää, jonka päämääränä on moksha, vapautuminen uudelleensyntymisen jatkuvasta syklistä (samsara). Filosofiset lähtökohdat esitetään klassisissa joogateksteissä, joihin lukeutuvat esimerkiksi noin 800–300-luvuilla ennen ajanlaskun alkua laaditut, veda-kirjoihin kuuluvat Upanishadit sekä suureen Mahabharata-eepokseen sisältyvä Bhagavadgita (n. 400 eaa.–150 jaa.). Molemmat ovat hindulaisuuden suulliseen perimätietoon nojaavaa pyhää kirjallisuutta.
Modernissa kansainvälisessä joogassa tärkeimmässä roolissa ovat asanat, erilaiset asennot, joita kuvataan kehollisiin tekniikoihin painottuvissa hathajoogateksteissä 800-luvulta alkaen. Asanoilla on kiehtovia nimiä. Esimerkiksi halasanassa eli aura-asennossa jalat kääntyvät selällään makaavan joogin pään yli. Bakasanassa eli kurkiasennossa joogi ”lentää” käsivarsiensa varassa, ja ardha chandrasanassa eli puolikuuasennossa hän kallistuu sivusuunnassa vaakatasoon maata hipovan kätensä varaan, vastakkaisten käden ja jalan noustessa ilmaan.
Hiukankin ajatteluun taipuvainen joogi kysyy, mistä asanat tulevat. Vastauksen antaa selitysmyytti. Selitysmyytit, joita kutsutaan myös aitiologisiksi myyteiksi, pyrkivät nimensä mukaisesti selittämään, miten ovat saaneet alkunsa tietyt tavat, ilmiöt ja luonnonmuodostelmat. Ne ovat läheistä sukua maailman syntyä selittäville luomiskertomuksille. Viidenkymmenen jooga-asanan alkuperän selittää tässä lajikehyksessä hindulaisuuden tutkija Raj Balkaran teoksessaan The Stories Behind the Poses (2022). Intian tuhansia vuosia vanhasta taruston avulla Balkaran kuvaa esimerkiksi edellä mainitun puolikuuasennon taustat: omaan komeuteensa mielistynyt kuunjumala Chandra menettää kirouksen seurauksena loistonsa, mutta myötätuntoinen Shiva pehmentää kirousta niin, että Chandra vuoroin hohtaa täydessä loistossaan ja vuoroin himmenee varjoihin. Tulkinta, joka selittää samalla vähenevän ja kasvavan kuun vaiheet, yhdistää meditaation ja liikkeen taruston symbolisen luennan kautta: asettuessaan asanoihin joogin on tarkoitus jäljitellä ja ilmentää selitysmyyteissä tavattavien jumalten henkisiä ominaisuuksia, kuten Chandran oppimaa ylpeyden ja nöyryyden välistä tasapainoa, jota tässä edustaa samanaikaisesti pysty- ja vaakasuuntaan kurottava asento.
Suurin osa Balkaranin selittämistä asanoista on nuoria, peräisin vasta 1900-luvun alkupuolelta, jolloin intialaiset gurut, kuten Krishnamacharya (1888–1989) ja Indra Devi (1899–2002), toivat joogan muokattuna länteen (Rautaniemi 2020, 204–218, 310–315). Näin ollen myös niihin liitetyt selitysmyytit ovat nuoria. Erityisen suosittu, Balkaranin kirjastakin löytyvä myytti koskee kaksitoistaosaista aurinkotervehdystä (surya namaskar), jonka väitetään yleisesti olevan apinajumala Hanumanin kehittämä auringonjumala Suryan kunnioitustapa, joka sai alkunsa, kun Hanuman loikkasi aurinkoon luullen sitä mangohedelmäksi. Myytti elää internetissä omaa elämäänsä. Aurinkotervehdystä esittelevät artikkelit ja blogitekstit tapaavat myytistä kertoessaan turvautua ”Some say that” -tyyppisiin avauksiin, jotka korostavat sitä, että selityksen alkuperästä ei ole tietoa ja että kertautuessaan myös nuorista selitysmyyteistä tulee yhdessä todeksi puhuttuja. Keskustelupalstoilla myytit elävät ja muuntuvat samalla hallitsemattomalla logiikalla kuin suullisesti välittyvä perimätieto. Uudet myytit punoutuvat osaksi joogaa, joka pitkän historiansa varrella on osoittautunut jatkuvasti ajassa kehittyväksi ja muuntuvaksi ilmiöksi (Rautaniemi 2020, 376).
Asanoita keksitään jatkuvasti lisää, ja uusille asanoille kaivataan jälleen uusia, joogin henkistä työskentelyä tukevia selityksiä, mikä kannustaa joogan harjoittajia alkuperäisten joogatekstien pariin. Huvit ja hyödyt ovat moninkertaisia: esimerkiksi Bhagavadgita kuuluu maailmankirjallisuuden klassikoihin, jonka lukeminen on elämys lähtökohdista riippumatta, ja selityksiä etsiessään joogi tulee samalla pitäneeksi pinnalla selitysmyytin kadonnutta lajia maailmassa, jossa tiede on ottanut uskontojen ja uskomuksien paikan ensisijaisena maailmanselittäjänä.
Asanaselitykset muistuttavat, että kadonneet lajit voivat soluttautua nykypäivään mitä moninaisimpia reittejä pitkin. Alkuperämyytti näyttäytyy valtavirtaistuneessa joogassa ikivanhassa käytännön roolissaan inhimillisen selitystarpeen täyttäjänä, mutta lajityyppiä hyödynnetään yhä myös kaunokirjallisena välineenä uuden genren keinovalikoimassa, kuten Katariina Kärkelä kirjoittaa blogissamme 5.6.2023 fantasiakirjallisuuden ja luomiskertomusten yhteydestä.
Laji jatkaa elämäänsä taipumalla uusiin asentoihin.
Kuva: Joogia mayurasanassa eli riikinkukkoasennossa esittävä tuntemattoman taiteilijan seinämuraali Intian Jodhpurissa, 1810. Wikimedia Commons.
Lähteet
Balkaran, Raj. 2022. The Stories Behind the Poses. The Indian Mythology that Inspired 50 Yoga Postures. London: Leaping Hare Press.
Rautaniemi, Matti. 2020. Joogan historia. Erakkomajoista kuntosaleille. 2. uudistettu painos. Helsinki: Basam Books.