Kirjoittanut Isa Välimäki
Kollaasitekniikka tuo monille mieleen modernistiset taiteilijat, jotka pyrkivät ennakkoluulottomasti uudistamaan taiteen kenttää yhdistämällä erilaisia materiaaleja tai varhaisemmista teoksista tunnettuja aineksia. Kuvataiteessa modernistista kollaasitekniikkaa teki tunnetuksi etenkin Pablo Picasso, ja kirjallisuuden modernisteista aiempien kirjoitusten katkelmia ja lainattua materiaalia hyödynsivät runoudessaan esimerkiksi T. S. Eliot ja Ezra Pound. Kollaasille tyypillistä luovaa leikkaa ja liimaa -tekniikkaa ei ole kuitenkaan keksitty aivan niin hiljattain, mitä voisi äkkiseltään kuvitella lähempää historiaa tarkastelemalla.
Unohtuneet kirjoitukset -kokoomateoksessamme (2025) Ville Vuolanto esittelee antiikista lähtöisin olevan tekstilajin, centon, jossa rakennetaan uusia runoja tai kertomuksia aiempien tunnettujen tekstien osia lainaamalla, sekoittamalla ja yhdistelemällä. Hän keskittyy erityisesti centon harvinaisempaan muotoon, keskiajan parodiseen proosamuotoiseen centoon, joka loi uusia kertomuksia yhdistelemällä kekseliäästi Raamatusta tunnettuja jakeita tai niiden osia. Cento saa nimensä latinan kielen sanasta cento, joka tarkoittaa erilaisista kankaanpalasista kokoon kursittua vaatetta.
Mutta millaiselle lukijalle tällaiset tilkkutäkkiä muistuttavat tekstit avautuvat, ja miksi laji on vaipunut marginaaliin? Vuolannon luku nostaa esiin lukijan kompetenssin yhtenä kirjalliseen unohtumiseen vaikuttavana tekijänä. Kompetenssin rapautumisen myötä laji voi kadota ikään kuin lukijan silmien eteen. Keskiajan Raamattu-cento asettaa monelle nykylukijalle mahdottoman haasteen, sillä arvostaakseen tekstin parodisia ulottuvuuksia ja mielikuvituksellista tekstin kulkua lukijan on tunnettava sangen yksityiskohtaisesti Raamatun jakeet ja kyettävä yhdistelemään tarkkaa kontekstuaalista tietoa lainauksista. Vahvan kristillisen yhtenäiskulttuurin aikakaudella tämä oli vielä centoja lukevan yleisön parissa tavanomaista, mutta taito on käynyt nykyajassa harvinaiseksi.
Vuolanto osoittaa myös, miten centon arvostus on muuttunut voimakkaasti historiallisten muutosten mukana. Kuten niin moni muukin kirjallisuuden laji, omaperäisyyden puutteesta moitittu cento joutui ongelmiin romantiikan kirjallisuuskäsityksen murroksessa, ja lajin suosio romahti 1800-luvun puoliväliin tultaessa. Vasta viime vuosikymmeninä tutkijat ovat alkaneet uudelleen kiinnostua antiikin runomuotoisten centojen taidokkuudesta. Oman aikansa omintakeisilla langoilla ommeltu keskiajan parodinen Raamattu-cento on sen sijaan pysynyt edelleen varsin tuntemattomana muotona.
Parodinen Raamattu-cento kuuluu keskiajan rikkaaseen kirjalliseen perintöön, jonka katkokset ja myöhemmillä aikakausilla kaikuva jatkumo ovat yksi kirjamme painopisteistä. Teoksen kolmannessa osiossa sukelletaan centon ohella myös muihin keskiajan kirjallisuuden ilmiöihin, kuten kerettiläisinä pidettyjen tekstien aktiiviseen unohtamiseen Saku Pihkon johdattamana ja bestiaarien hitaaseen unohtumiseen Nelli-Jasmin Järvelän johdattamana.
Kuva: Max Unger Patchwork Quilt (1935–1942). Wikimedia Commons.
Lähteet:
Vuolanto, Ville 2025. Himokkaan munkin passio. Kuka muistaisi keskiajan parodisen Raamattu-centon? Teoksessa S. Kivistö, K. Kärkelä, E. Pihl & I. Välimäki (toim.), Unohtuneet kirjoitukset. Katoaminen kirjallisuushistoriassa. Helsinki: SKS, 286–316.