Kirjoittanut Isa Välimäki
Keskiajalla eläimillä oli tärkeä rooli paitsi jokaisen ihmisen arkisessa elämässä, myös uskonnollisessa ajattelussa. Eläinlajien kirjo nähtiin ennen kaikkea häikäisevänä todisteena älykkään jumalallisen suunnittelun onnistumisesta. Olivathan kunkin eläinlajin ominaisuudet ihmeellisellä tavalla sopivia suhteessa niiden tarpeisiin. Eläinten erilaisten ruumiinrakenteiden ja käyttäytymistapojen tulkittiin sisältävän vertauskuvallisia merkityksiä. Siksi eläimet toimivat keskiajan kirjallisuudessa usein kristillisen ajattelun mukaisina moraalisina roolimalleina, joiden esimerkillistä toimintaa – esimerkiksi muurahaisten lannistumatonta ahkeruutta – oli ihmistenkin suotavaa jäljitellä. Joitakin, usein hirviömäisinä kuvattuja, olentoja puolestaan pidettiin demonisina ja niitä käytettiin opetuksessa esimerkkinä, millaista paheellista toimintaa tulisi vältellä.
Tähän kadonneeseen maailmankuvaan avaa oven keskiajalla suuren suosion saavuttanut eurooppalainen bestiaari, joka kuuluu keskiajan näyttävimpiin eläinaiheisiin kirjallisuuden lajeihin. Bestiaarilla tarkoitetaan ensyklopedista kokoelmaa kuvauksia olennoista, niiden ominaisuuksista ja niihin liitetyistä hengellisistä opetuksista. Bestiaareissa kietoutuvat yhteen oman aikansa eläimiä koskeva tietämys ja seikkaperäiset teologiset tulkinnat sekä varhaisemmista lähteistä ammennettu mytologia ja eläimiä koskeva symboliikka. Alkuperäisiä käsikirjoituksia on säilynyt yli 150 kappaletta, enimmäkseen latinankielisinä.
Suurin osa bestiaarien kuvauksista käsittelee tuttuja olemassa olevia eläinlajeja, mutta mukaan mahtuu myös myyttisiä olentoja, kuten seireeni, lohikäärme tai aasin ja ihmisen ilmiasua yhdistävä onokentauri. Tilaa annetaan etenkin eriskummallisiksi tai hirviömäisiksi kuvailluille otuksille. Ovatpa oman kuvauksensa saaneet myös jotkut inhimillisiä piirteitä saavat maagiset kivet, kuten esimerkiksi ajan seksuaaliseen moraalikontrolliin lukijaansa ohjaavat tulikivet. Kiviä käsittelevä ensyklopedinen kirjallisuus kiteytyi ajan saatossa myös bestiaarin sisarlajina virinneeksi omaksi lajikseen, lapidaarikirjallisuudeksi, josta Katariina Kärkelä kirjoitti blogissamme viime viikolla.
Säilyneet bestiaarit ovat paitsi harvinaisia kirjallisuushistoriallisia aarteita, myös aikansa vaikuttavan käsityö- ja kuvitustaidon näytteitä. Useimmat bestiaarit sisältävät myös olentojen mukaan nimettyjen lukujen kylkeen sijoitettuja koristeellisia kuvituksia, joiden herkullinen värimaailma ja houkuttelevat sommitelmat käsiteltävistä olennoista ravitsevat lukijan mielikuvitusta. Bestiaareja luettiinkin opetuksellisen tarkoituksensa lisäksi myös ajanvietekirjallisuutena. Näyttävimmissä bestiaareissa kuvittaja on loihtinut olennoille visuaalisen muodon hyödyntämällä kontrastisia värisävyjä. Vahvat värit korostavat toisiaan ja sallivat yksityiskohtien piirtyvän irti taustastaan. Keskiajan lukijan silmää hivelivät myös kohosteisina välkehtivät yltäkylläiset lehtikultaukset. Runsas kultauksen käyttö etenkin pyhimyskehää toisintavissa muodoissa liittää bestiaarit laajempaan uskonnollisen taiteen kultausperinteeseen, joka jatkuu meidän aikanamme erityisesti elävässä ikonitaiteessa.
Bestiaarit kuuluvat siten uskonnollisen didaktisen kirjallisuuden lajikavalkadiin, jossa korostuvat kirjallisuuden informatiiviset ja opettavaiset piirteet. Vaikka bestiaarit sisältävät myös jonkin verran keskiajan eläintieteellisiä näkemyksiä, niiden eläinkuvaukset perustuvat ensisijaisesti lukijoiden hengelliseen opettamiseen. Lukijoita suostutellaan omaksumaan kristillisen ajattelun mukainen tapakulttuuri osoittamalla niin sanottuja luonnollisia hyveitä ja paheita olentojen tarjoaman esimerkin johdattamana. Eurooppalaisten bestiaarien suosio oli huipussaan 1100–1200-luvuilla, jonka jälkeen ne vaipuivat nopeasti unholaan, kunnes tutkijat alkoivat kiinnostua niistä uudelleen 1800-luvun lopulla. Nykyajassa keskiajan bestiaareista ammennetaan inspiraatiota etenkin fantasiakirjallisuudessa ja pelitarinankerronnassa. Varsinainen keskiajan bestiaari kuuluu kuitenkin menneeseen maailmaan, sillä lajia kehystävään maailmankuvaan ei ole enää sellaisenaan paluuta.
Kuva: “De turture”, The Aberdeen Bestiary MS 24, Aberdeen University Library, f. 32r. Kuva rajattu.
Kirjallisuutta:
Clark, Willene B. 2006. A Medieval Book of Beasts: The Second-Family Bestiary: Commentary, Art, Text and Translation. Woodbridge: Boydell.
Järvelä, Nelli-Jasmin. 2023. Turhamaisia kissarouvia ja petollisia käärmeherroja: Sukupuoli sydänkeskiajan faabelien ja bestiaarien parisuhdekuvauksissa. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.
Kärkelä, Katariina. 2024. Hyvää tekevät helyt. Kirjallinen sukupuutto -blogi, 22.9.2024.
McCulloch, Florence. 1962. Medieval Latin and French bestiaries. Chapel Hill: The University of North Carolina Press.
Oelze, Anselm. 2018. Animal Rationality: Later Medieval Theories 1250–1350. Boston: Brill.