Kirjoittanut Katariina Kärkelä
Käsi pystyyn: kuka muistaa, keitä olivat Hydro, Flame, Crystal ja Harmony?
1990-luvun puolenvälin jälkeen koulua käyneet saattavat muistaa. Nämä neljä hahmoa seikkailivat WSOY:n alakoululaisille tarkoitetun englannin kielen Yes-oppikirjasarjan osassa Stories, jonka yhtenä tekijänä on koomikkonakin kunnostautunut kääntäjä ja tietokirjailija Paul Westlake. Juuri tästä oppikirjasta minun oli neljännen luokan lopulla kaikkein vaikeinta luopua. Olin suunnattoman ihastunut kirjan tarinoihin ja James Sawkinsin värikkäisiin, yksityiskohtaisiin kuvituksiin, joita olisin voinut tarkastella loputtomiin. Kirja oli kuitenkin annettava eteenpäin seuraavalle: 2000-luvun alun kyläkoulussa, jossa opintaipaleeni aloitin, kirjoja kierrätettiin tarkasti.
Miten ilahduinkaan, kun suunnilleen kaksikymmentä vuotta sitten hyvästelemäni teos äkkiä tulikin vastaan tutussa kierrätettyjen kirjojen kaupassa. Ostin sen saman tien ja etsin oitis käsiini Antarktikselle sijoittuvan luvun, jonka kuvitukseen muistin olleeni erityisen mieltynyt; neljäsluokkalaisena tosin en ollut hoksannut kummastella Etelämantereella tallustelevia jääkarhuja. Tällä uudemmalla katselukerralla tulin kauas kotoaan eksyneiden jääkarhujen lisäksi kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten paljon luettavaa oli oppikirjan rivien välissä. Kirjassa on lukuisia variaatioita tutuista saduista, muun muassa Jaakosta ja pavunvarresta, Kultakutrista, Tuhkimosta ja Prinsessa Ruususesta, mutta tarinoihin on upotettu myös paljon viittauksia vanhoihin kansanrunoihin, suulliseen kulttuuriin ja myytteihin. Sadunomaiset päähahmot edustavat luonnonuskonnoista ja -filosofiasta tuttuja neljää elementtiä. Hydro asuu Atlantiksen kadonneessa kaupungissa, Flame taas tulivuoren alla sijaitsevassa trooppisessa paratiisissa; tuulta ja ilmaa symboloiva Crystal asustaa Antarktiksella, maan tytär Harmony rauhallisella saarella. Atlantista esittävässä, aukeaman kokoisessa kuvassa on kaksi vakavien, parrakkaiden kasvojen koristamaa pylvästä, joista toisessa lukee ”Neptune”, toisessa ”Poseidon”.
Westlake (1996, 5) saattaa nuoren lukijan teoksensa pariin seuraavasti:
In older days no one thought of writing down the folk tale or people’s tale. [– –] Hence was born the storyteller. Minstrels would sing their ballads and bards would tell their tales. And every time they told a story it was unique: a collective, evolving and entertaining experience. But above all, it was a learning experience.
Englantilainen kirjailija, filosofi ja runoilija Owen Barfield tunnetusti karsasti lingvisti Friedrich Max Müllerin ajatusta mytologiasta kielen sairautena. Barfield itse ajatteli, että ihmiskunta kiteytti myyteissä havaintonsa maailmasta, jonka osana tunsi olevansa. Alkukantainen kieli ei erottanut toisistaan kirjaimellista ja kuvakielistä, konkreettista ja abstraktia. Barfield ei pidä myyttiä kielen sairautena vaan konkreettisen merkityksen aaveena (Barfield 1928, 85–86, 89, 91–92; Pizzimento 2021, 109–110). Jokin yhteys kielen, havainnon ja myytin välillä on sittemmin kärsinyt vaurion. Kuten Barfield (1928, 87) toteaa, ”[o]ur sophistication, like Odin’s, has cost us an eye; and now it is the language of poets, in so far as they create true metaphors, which must restore this unity conceptually, after it has been lost from perception.”
Myytin, kielen ja metaforan sidokset, joista Barfield noin sata vuotta sitten kirjoitti, näyttäytyvät uudenlaisessa valossa tarkasteltuina suhteessa oppimiseen. Perinteinen oppikirja, koulujärjestelmän ripeän muutoksen hampaissa itsekin jauhautunut, on pitkään hyödyntänyt satujen ja kaukaa historiasta kumpuavan taruston antimia, kantanut niitä mukanaan ja tuonut uusien lukijapolvien saataville. Pohdin, mikä tekee mytologiasta juuri kielen opiskelun osana arvokkaan. Miksi Paul Westlaken sanat tarinoista ja oppimisesta ovat jääneet mieleeni, vaikka suuri osa kieliopin säännöistä yhä tahtoo livetä otteestani? Mikä on kielen ja mytologian marssijärjestys maailmankuvan rakentumisessa? Voiko yhtä aidosti ymmärtää ilman toista?
Viitattu kirjallisuus
Barfield, Owen 1928: Poetic Diction. A Study in Meaning. Lontoo. Farber & Farber.
Pizzimento, Paolo 2021: “’Like flowers beneath the ancient song’. Language and myth in Owen Barfield and J. R. R. Tolkien.” Mantichora. Vol 11. 103–130.
Westlake, Paul 1996: ”Foreword”. Teoksessa Westlake, Paul; Marja-Liisa Lintunen, Eeva-Liisa Pitkänen, Seppo Satamo, Anita Seppovaara: Stories. Porvoo. WSOY.
Kuva: John Bauerin piirros teoksesta Bland tomtar och troll (1915). Wikimedia Commons. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:John_Bauer_1915.jpg