Kirjoittanut Sari Kivistö
Katabasista eli manalaan laskeutumisen myyttistä ja kirjallista aihetta on käytetty kirjallisuushistoriassa Homeroksesta, Vergiliuksesta ja Dantesta lähtien maskuliinisten sankarien tarinoissa, joissa miehet laskeutuvat vainajien pariin etsimään tärkeää tietoa. Näitä suuria eeppisiä pohjatekstejä edelsi jo sumerilaisesta kuninkaasta kertova ja akkadin sammuneella kielellä noin 2000–1600 eaa. kirjoitettu Gilgamesh-eepos, joka sisältää varhaisimman kaunokirjallisen kuvauksen manalanmatkasta. Homeroksen Odysseian 11. laulun nekyia-jaksossa Odysseus suorittaa veriuhrin ja houkuttelee vainajien henkiä luokseen vuodattamalla tummaa uhrieläinten verta kuoppaan. Odysseuksen seurustelua vainajien kanssa on tulkittu nekromanteiaksi eli sellaiseksi keskusteluksi vainajien henkien kanssa, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa tulevasta. Tällöin sankari ei välttämättä itse matkusta varjojen maille vaan vain kutsuu vainajia luokseen rituaalin avulla.
Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa tarinat manalanmatkoista tukivat usein mysteeriuskontojen maailmankuvaa ja legitimoivat kulttikäytäntöjä, joiden tarkoituksena oli valmistaa yksilöä kuolemanjälkeiseen elämään. Uskonnollisen syvyysrakenteen ohella manala saattoi saada poliittisia ja historiallisia merkityksiä. Vergiliuksen Aeneiksen 6. kirjan manalan vierailulla oli runoelmassa poliittinen ja patrioottinen ulottuvuus. Aeneas kohtasi manalassa surun kentillä hylätyn rakastettunsa Didon ja myöhemmin Elysionin kentillä eli autuaiden asuinsijoilla roomalaisten sankarien kavalkadissa keisari Augustuksen, joka näyttäytyi tulevan maailmanrauhan luojana. Vergiliuksen toisinnossa Aeneas todella laskeutui alas manalaan kulkien sen läpi oraakkeli Sibylla oppaanaan.
Antiikissa oli kaksi muutakin tunnettua manalaa koskevaa myyttitarinaa. Tarunomaisen muusikon Orfeuksen ja nymfi Eurydiken rakkaustarina kerrotaan esimerkiksi Vergiliuksen Georgicassa (4,453–527) ja Ovidiuksen Muodonmuutoksien 10. ja 11. kirjassa. Persefonen myytissä puolestaan kerrotaan, miten Hades vei tämän morsiamekseen manalaan, minkä vuoksi hänen äitinsä, hedelmällisyyden jumalatar Demeterin suru kuivatti vuosittain maan. Myytin avulla on selitetty vuodenaikojen vaihtelua.
Northrop Frye on kutsunut laskeutumista alempaan maailmaan yhdeksi neljästä länsimaisen kirjallisuuden peruskertomusmallista, joita ovat omasta maanpäällisestä elämästämme katsoen ylemmästä maailmasta (kuten taivaasta maan päälle) laskeutuminen, alempaan maailmaan (kuten manalaan) laskeutuminen (eli katabasis), alemmasta maailmasta ylempään (kuten manalasta maan päälle) nouseminen (eli anabasis) ja ylempään maailmaan (kuten maan päältä taivaaseen) nouseminen (eli apoteoosi). Fryen mukaan koko länsimaisen kirjallisuuden traditio voidaan järjestää näiden neljän pystysuoran liikkeen ja niiden variaatioiden mukaisesti.
Katabasiksen laji tai tarinatyyppi on sittemmin irtautunut antiikin aikaisista pyhän kertomuksen kaavoista ja muuttunut juonirakenteeksi, jota voidaan sovittaa hyvin monenlaisiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tilanteisiin. Esimerkiksi Toni Morrison hyödynsi aihetta romaanissaan Song of Solomon kuvatessaan orjuuden pitkiä varjoja Amerikassa. Samalla manalan kuvasto on tarjonnut vertauskuvan monille oman aikamme moraalisille katastrofeille, kuten keskitysleireille. Matka on myös nähty masennuskuvauksena tai minuuden kertomisen tapana aikana, jolloin minuuteen liitetään vahva sisäisyyden ajatus ja todellista minuutta etsitään kätketyistä, pinnanalaisista ajatuksista ja tunteista.
Olen käsitellyt katabasiksen aihetta viime aikoina esimerkiksi esitelmöidessäni laskeutumisesta episteemisenä liikkeenä Roomassa filosofian maailmankongressissa elokuussa. Vastikään ilmestyneessä Kirjailijapoetiikat-teoksessa aiheenani ovat Louise Glückin runoilijan työtä feministisestä näkökulmasta valottavat manalamyytit ja katabasis-tulkinnat.
”Hades has taken on an archival quality as a repository for catabatic tales; the underworld is a literary space where narrative ghosts reside, waiting to be reanimated …” Judith Fletcher
Kuva: Descent to the Underworld. Wikimedia Commons.
Kirjallisuutta:
S. Kivistö 2016. Satirical Apotheosis in Seneca and Beyond. Teoksessa Maijastina Kahlos (toim.), Emperors and the Divine – Rome and its Influence. COLLeGIUM: Studies Across Disciplines in the Humanities and Social Sciences, 20, 210–230.
S. Kivistö 2024. Katabasis ja postuumi. Infernaalisia trooppeja Louise Glückin lyriikassa. Teoksessa Saija Isomaa et al. (toim.), Kirjailijapoetiikat. Poetiikan näkökulmia kirjailijoiden tuotantoon. Helsinki: SKS.