Kirjoittanut Erika Pihl
Maailmanlaajuisen koronapandemian aikana monet itsestäänselvyydet lipuivat ulottumattomiin. Aivan tavallisina pidetyt asiat, kuten teatterikäynnit, sukujoulut tai paikasta toiseen matkustaminen, kuuluivat yhtäkkiä menneeseen maailmaan, aikaan ennen vuoden 2020 maaliskuuta. Mutta kirjallisuus palasi. Lukukeskuksen teettämän kyselyn mukaan lukeminen lisääntyi suomalaiskodeissa pandemian alettua. Vastaajat kertoivat hakevansa kirjoista ajanvietettä, turvaa ja muuta ajateltavaa synkän uutisvirran keskellä. Samanlaisia tuloksia saatiin myös kansainvälisissä tutkimuksissa.
Tarinoiden voimasta poikkeusolosuhteissa kertoo amerikkalaisen kirjailijan Anthony Doerrin syyskuussa 2021 julkaistu teos Cloud Cuckoo Land (suom. Taivaanrannan taa, 2022). Kirjassa seurataan viittä eri-ikäistä päähenkilöä vuoden 1453 Konstantinopolin piirityksestä aina 2100-luvun avaruusalus Argokselle ulottuvassa aikahaarukassa. Kukin henkilöistä tavoittelee omalla tavallaan Aristofaneelta (n. 450–385 eaa.) lainatun otsikon mukaista Cloud Cuckoo Landia, ”Kukkupilvelää”, jossa kaikki on paremmin. Doerr luokittelee teoksensa antiikin kirjallisuudesta tutun, sittemmin edesmenneen nostos-genren edustajaksi, kertomukseksi sankareiden kotiinpaluusta. Termi esiintyy kirjassa ensimmäisen kerran lajimääritelmänä, kun korpraali Rex Browning opettaa taistelutoverilleen Zeno Ninikselle kreikkaa Korean sodan kauhujen keskellä:
”Nostos, aivan. Kotiinpaluu, turvallinen perillepääsy. Toki yksittäisten englannin ja kreikan sanojen rinnastaminen on aina hankalaa. Nostos tarkoittaa myös kotiinpaluusta tehtyä laulua.” […] Rex napittaa hiilenpalan taskuunsa. ”Sellaisina aikoina”, hän sanoo, ”kun tauti, sota ja nälänhätä vainosivat käytännössä joka hetki, kun niin monet kuolivat ennen aikojaan ja heidän ruumiinsa joutuivat meren tai maan nielemiksi tai he vain katosivat taivaanrantaan palaamatta enää koskaan, eikä heidän kohtalostaan tiedetty…” Rex kääntää katseensa jäätyneistä pelloista Leiri 5:n tummiin mataliin rakennuksiin. ”Kuvittele, miltä tuntui kuulla vanhoja lauluja sankareiden kotiinpaluusta. Uskoa, että se oli mahdollista.” (Taivaanrannan taa, 225)
Rexin selitys tarjoaa muinaista lajioppia Zenon ohella myös Doerrin lukijalle, joka havaitsee itsekin lukevansa nostosta: kotiinpaluu tai toive siitä yhdistää romaanin päähenkilöitä. Lajityypin nimeäminen aikalaisvastaanoton kuvauksen kautta saa huomaamaan, että elettyämme maailmantilanteessa, jossa liikkumisrajoitukset, sulut ja nousevat uhriluvut saivat jälleennäkemisen tuntumaan kaukaiselta tai jopa mahdottomalta, on antiikin nostoksen tunneskaala tullut jälleen samastuttavaksi ja ajankohtaiseksi.
Cloud Cuckoo Land näyttää, miten muuttuvat olosuhteet voivat kutsua takaisin kirjallisuuden kadonneita lajeja. Voimme ajatella, että koronapandemia herkisti nykylukijat tunteille, joita antiikin nostos hyödynsi luodessaan toivoa kaunokirjallisessa muodossa – tämän tehtävän antoi myös Doerr romaanilleen, jonka hän kertoo jälkisanoissa tarkoittaneensa ”ylistyslauluksi kirjoille” (Taivaanrannan taa, 551). Mikäli kirjallisuudenlajin kuolema tarkoittaa itsenäisen lajilukutaidon hiipumista (Fowler 1971), Cloud Cuckoo Land herätti nostoksen henkiin luomalla bestsellerin voimallaan miljoonia uusia nostos-taitajia, jotka romaanin innostamina kenties kääntyivät myös lajityypin alkuperäisten edustajien, kuten Homeroksen Odysseian, puoleen. Silti nostos ei lajina täysin palaa kotiin Doerrin romaanissa. Sen yhdistäminen nykylukijoille tuttuihin elementteihin, kuten sci-fi-kuvastoon ja loppukäänteeseen, tuo uusia sävyjä lajin tunneskaalaan.
Pandemia herkisti lukijoita myös yksittäisille vanhoille teoksille. Uuden elämän sai esimerkiksi kaikkien epidemiakirjojen johtotähti, italialaisen renessanssikirjailija Giovanni Boccaccion Decamerone (n. 1349–1351), jossa joukko nuoria kokoontuu kertomaan toisilleen tarinoita mustan surman autioittamassa Toscanassa. Pandemian alussa teos nousi Amazonin myyntilistojen kärkeen ja ”trendasi” Twitterissä (Vanamee 2020), mitä nykypäivän mittapuulla voinee pitää menestyksen absoluuttisena merkkinä. Suosio voidaan tulkita osoituksena siitä, että vertaistuella ei ole päiväysmerkintää: Decameronen pariin saattoi innostaa halu lukea henkilöhahmoista samankaltaisessa tilanteessa ja löytää ajattelumalleja pandemian kohtaamiselle. Boccaccio puolusti kirjoituksissaan runouden ja kirjallisuuden tärkeyttä perusteluin, jotka eivät poikkea paljonkaan Lukukeskuksen pandemiakyselyn vastauksista: tarinat rauhoittavat levotonta mieltä, palauttavat voimat ja tuovat lohtua (Boccaccio 1930, 50–51). Samalla tarinoiden tuli kuitenkin myös opettaa, ja Decamerone loppuukin päätökseen kotiinpaluusta, joka korostaa vastuullisten ja epäitsekkäiden valintojen tärkeyttä. Seurue palaa tarinoiden viihdyttävästä maailmasta, omasta kukkupilvelästään, takaisin katastrofin keskellä elävän yhteisön pariin.
Voiko pandemia myös kadottaa kirjoja? Näin voisi käydä esimerkiksi tapauksissa, joissa teos tulee liian lähelle liian pian ja siirtyy siksi odottamaan otollisempaa ajankohtaa yksittäisten lukijoiden tai kokonaisten lukijakuntien hyllyissä. Amerikkalaisen Sequoia Nagamatsun teosta How High We Go in the Dark (2022, ei suom.) pidettiin ainakin yhdessä arvostelussa tuoreeltaan kirjana, jonka lukeminen saattaisi olla liiankin musertava kokemus (Zutter 2022). Siperian sulavasta ikiroudasta nousseen viruksen runtelema 2030-luvun maapallo on kirjassa muuttunut ruumishuoneiden, väliaikaissairaaloiden ja hautausmaiden hallitsemaksi sokkeloksi, jossa eläminen tarkoittaa kuolemisen tapojen suunnittelua ja edesmenneiden läheisten suremista markkinavoimien ohjauksessa. Ajankohtaisuudessaan romaani on sekä kutsu että riskinotto; lohdullisen samankaltaisuuden sijaan lukija joutuukin kohtaamaan samanlaisuuden raakuuden. Silti myös Nagamatsun teoksessa rituaalien ja järjestelyjen kautta tavoitellaan päätepisteessä koettua loppuunsaattamisen rauhaa siinä missä kotiinpaluun kertomuksissakin. Teoksen tarkastelu rinta rinnan sen tunnelmaltaan kovin erilaisen sukulaisen Cloud Cuckoo Landin kanssa kannustaakin pohtimaan muodon merkitystä. Millaisiin juonikulkuihin, teemoihin ja kerrontatekniikoihin vaikutelma kirjallisuuden lohdusta kytkeytyy? Millainen on toivon kieli?
Kuva: Remigius Adrianus Haanen – Returning Home, 1894. Wikimedia Commons.
Lähteet
Boccaccio, Giovanni. 1930. Boccaccio on Poetry: Being the Preface and the Fourteenth and Fifteenth Books of Boccaccio’s Genealogia Deorum Gentilium. Käänt. Charles G. Osgood. New York: Liberal Arts Press.
Doerr, Anthony. 2022. Taivaanrannan taa. Käänt. Seppo Raudaskoski. Helsinki: WSOY.
Fowler, Alastair. 1971. “The Life and Death of Literary Forms.” New Literary History 2.2: 199–216.
Nagamatsu, Sequoia. 2022. How High We Go in the Dark. London: Bloomsbury Publishing.
Vanamee, Norman. 2020. “Decameron and Chill? Why a 14th-Century Italian Masterpiece Is on Everyone’s Coronavirus Reading List.” https://www.townandcountrymag.com/leisure/arts-and-culture/a31540805/decameron-sudden-popularity-coronavirus/
Zutter, Natalie. 2022. “Strap in for highs and lows with the pandemic novel ‘How High We Go in the Dark’.” https://www.npr.org/2022/01/28/1075543294/pandemic-how-high-we-go-in-the-dark-review-sequoia-nagamatsu