Kirjoittanut Isa Välimäki
Vierailin lokakuussa syksyisessä Budapestissa, jossa järjestettiin Euroopan ensimmäinen kirjallisuusterapiakonferenssi teemalla ”Encounters, Paths and Challenges in Troubled Times”. Tapahtuma kokosi yhteen alan tutkijoita ja ammattilaisia, joita oli saapunut paikalle liki 30 maasta. Järjestäjämaa Unkarin jälkeen Suomella oli konferenssin toiseksi suurin edustus. Suomi onkin ollut eurooppalaisittain kirjallisuusterapian edelläkävijämaita, sillä tänne perustettiin Euroopan ensimmäinen kirjallisuusterapiayhdistys vuonna 1981.
Konferenssin avauspuheenvuoron sai Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen perustajiin kuuluva dosentti Juhani Ihanus, jonka kutsuluento ”From trauma to thauma: Biblio/poetry therapy as a source of wonder, empathy, and resilience” kietoutui kahden jo antiikin Kreikassa tunnetun käsitteen, trauman (suom. haava) ja thauman (suom. ihme), varaan. Ihanuksen mukaan kirjallisuusterapeuttisissa kohtaamisissa avautuva ihmettelyn, yllättymisen ja hämmästymisen tuntu saa tässä taideterapiamuodossa keskeisen roolin. Vaikka kirjallisuusterapia ei lupaa ihmeparantumisia, se voi rikastuttaa osallistujien henkilökohtaista ja sosiaalista maailmaa kirjallisuusterapeuttisen lukemis- ja kirjoittamistyöskentelyn ja jaettujen keskustelujen avulla.
Konferenssin englanninkielinen nimi kuvaa osuvasti kenttää: vakiintuneemman kattokäsitteen puuttuessa alaan viitataan yhdistelmätermillä Biblio/Poetry Therapy, jossa nivoutuvat hoitavan lukemisen traditioon painottuva käsite bibliotherapy sekä runouden voimaa korostava, ilmaisullisen kirjoittamisen haaraan painottuva käsite poetry therapy. Konferenssi osoittikin ennen kaikkea, että käsitykset kirjallisuusterapian määritelmästä, teoriasta ja käytännöistä vaihtelevat huomattavasti. Kirjallisuusterapiaa toiminnassaan harjoittavat ammattilaiset tulevat hyvin erilaisista taustoista. Jo psykoterapioiden eri viitekehykset kantavat mukanaan erilaisia käsityksiä kirjallisuuden hyödyntämisestä, puhumattakaan kasvatuksen ja opetuksen, sosiaalialan, terveydenhuollon ja ennaltaehkäisevän mielenterveystyön alueilla toimivien kirjallisuusterapiaa hyödyntävien ammattilaisten käsitysten kirjosta.
Kuten Jack ja Ronan (2008) ovat aiheellisesti huomauttaneet, metodologisesti ja teoreettisesti kirjava kirjallisuusterapiatutkimuksen kenttä tarvitsee yhtenäisyyttä ja joistakin lupaavista tuloksista huolimatta alan tulee ponnistella kehittääkseen systemaattisempaa tutkimusta ja arviointia. 2010- ja 2020-luvuilla kirjallisuusterapiatutkimus on levinnyt nopeasti, mutta samalla on kasvanut tarve kokoavalle käsitteistölle ja teoriataustalle. Konferenssin tunnelma huokui hyväntuulista ja aktiivista innostusta, sillä näistä arvokkaista kohtaamisista alan yhtenäisyyden rakentaminen saa kaivattua tuulta alleen. Alan ensimmäinen eurooppalainen konferenssi päättyi yleisöä ilahduttaneeseen yllätykseen – tapahtuma saa heti jatkoa, sillä ensi vuoden lokakuussa konferenssi järjestetään Suomessa, Jyväskylän yliopistossa.
Hankkeemme aihepiiri, kadonneet kirjallisuuden lajit, avaa kirjallisuusterapiatutkimukseen kaksi laajaa ja tärkeää näkökulmaa, jotka ovat toistaiseksi jääneet vain vähäiselle huomiolle. Ensinnäkin lajinäkökulman hyödyntäminen on ollut harmillisen vähäistä, vaikka sillä olisi runsaasti annettavaa sekä kirjallisuusterapeuttiselle lukemis- että kirjoittamistyöskentelylle. Lajinäkökulma on jäänyt sivuun, kun sinänsä ymmärrettävästi on korostettu monenlaisen aineiston soveltuvuutta kirjallisuusterapian tarpeisiin. Toisekseen tietoisesti kirjallisuushistoriaan suuntautuvaa katsetta on hyödynnetty varsin vähän. On toki pohdittu kaanoniin jääneiden klassikoiden terapeuttista potentiaalia, mutta kuten hankkeemme osoittaa, kirjallisuushistoriaa voi katsoa myös ajassa menestyneen kirjallisuuden sijaan kirjallisen haavoittuvuuden näkökulmasta, tarkastelemalla kadonneita lajeja, unohdettuja kirjailijoita ja syrjään sysättyjä teoksia. Mitä annettavaa kadonneilla lajeilla voisi olla kirjallisuusterapian palveluksessa? Tästä runsaudensarven avaavasta aiheesta voi lukea lisää myöhemmissä kirjoituksissani.
Kuva: Osa Nikolai Gen maalauksesta Portrait of Natalia Petrunkevich (n. 1892). Wikimedia Commons. Kuvaa rajattu.
Lähteet:
Ihanus, Juhani. 2024. ”From trauma to thauma: Biblio/poetry therapy as a source of wonder, empathy, and resilience”. European Biblio/Poetry Therapy Conference, Budapest 4.10.2024.
Jack, Sarah J. & Kevin R. Ronan. 2008. ”Bibliotherapy: Practice and Research”. School Psychology International 29 (2): 161–82.