Kirjoittanut Katariina Kärkelä
Suomensukuisen komin kansan luomismyytissä kaikki alkaa suunnattomassa alkumeressä uivasta sorsasta. Sorsa kantaa elämänsynnyn munia ja etsii paikkaa, jossa hautoa poikasensa. Tehtävä ei suinkaan ole helppo, ja ennen pitkää tapahtuu onnettomuus: ensimmäiset neljä munaa uppoavat pohjattomiin syvyyksiin, ja lintu onnistuu pelastamaan vain kaksi. Säilyneistä munista syntyvät veljekset Jen ja Omöl, jotka edustavat kaikkeuden vastakohtia. Jeniin ja Omöliin kiteytyvät totuus ja valhe, valo ja pimeä, elämä ja kuolema. Kuolemaa tekevä sorsa lähettää poikansa meren pohjaan kadonneita munia noutamaan, mutta Omöl tekee kaikkensa hankaloittaakseen veljensä työtä ja jäädyttää merenpinnan, jottei tämä pääsisi enää ylös. Jen kuitenkin onnistuu tuomaan kaksi munaa pinnalle, ja niistä syntyvät aurinko, Äiti Maa ja enkelit. Tämän nähtyään veljeään kadehtiva Omöl sukelsi pohjaan hänkin ja toi puuttuvat kaksi munaa. Ensimmäisen hän särki, ja siitä syntyivät kylmyyttä hohkaava kuu, elottomat vedet ja suot; toisen hän särki, ja syntyivät enkelten vastustajat. (Siikala 2014, 224.)
Ennen aurinkoa ja kuuta ei ollut aikaa. Niiden syntyessä ja ajan alkaessa maailma oli jo kertaalleen kadotettu.
Kadonneeseen kirjallisuuteen keskittyvä projektimme koettaa nähdä kirjallisuushistorian varjopuolelle ja tuoda esiin tekstejä, kirjoittajia ja lajeja, jotka syystä tai toisesta ovat unohtuneet. Tapamme katsoa kirjallisuutta tunnustaa puuttumisen ja vajavaisuuden ja sen, että kummatkin ovat läsnä sekä alussa että lopussa. Mieleen tulevat (uus)platonilaisen ideaopin historiallista matkaa seuraavan Arthur Lovejoyn (1957, 316) hyväntahtoiset pohdinnat luodun maailman epätäydellisyydestä ja varjomaailman vajavaisuudesta: Lovejoy kirjoittaa, ettei tämänpuoleisen maailman halveksumiseen ole syytä, sillä kurottautuminen kohti jumalallista vaatii rinnalleen myös aineellisen todellisuuden arvostamista ja ymmärtämistä sellaisena, kuin se on. Samalla kunnioittavalla ymmärryksellä on paikkansa myös kirjallisuushistorian tarkastelussa. Kadonneeseen kirjallisuuteen kuuluvat Jenin ja Omölin sukeltamien munien tapaan myös teokset, jotka eivät koskaan päässeet pintaan tai kehittyneet ajatuksista ja aihioista valmiiksi asti. Niitä ei ole edes teoriassa mahdollista tuoda takaisin ja siten tehdä kirjallisuushistoriaa täydellisen säröttömäksi.
Komien Jen ja Omöl ovat yksi esimerkki tavastamme jakaa maailma kahtia. Vaikeammin selitettävissä on se, miksi dualismin jano vaivaa meitä vielä kauan luomismyyttien ajan jälkeenkin. Sitäkin nurinkurisemmalta tuntuu se, miten hanakasti omimme yhden sanoutuen samalla toisesta irti. Jos Jenin ja Omölin urotöitä on uskominen, puuttui maailmasta osa jo ennen ajan alkua. Kadotetut munat saatiin takaisin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ei se maailmaa – tai kirjallisuushistoriaa – hassummaksi tehnyt. Tarve kääntyä poispäin rikkonaisesta, epätäydellisestä ja puuttuvasta tuntuu erikoiselta, jos ottaa huomioon, ettei ehjää koskaan ollutkaan.
Viitattu kirjallisuus
Lovejoy, Arthur 1957: The Great Chain of Being. Cambridge: Harvard University Press.
Siikala, Anna-Leena 2014: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kuva: William Blaken Moon Ark -niminen kuvitus Jacob Bryantin teokseen A new system, or, An analysis of ancient mythology (1807). Wikimedia Commons. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:William_Blake_-_Jacob_Bryant%27s_Moon-ark.jpg