Kirjoittanut Isa Välimäki
So, turn thine eye, my Friend, no more give heed;
My Bubble lives but if thou choose to read.
Cease thou to read, and I resign my breath;
Cease thou to read, and that will be my death.
(Crashaw 2012, 258.)
Kesän kynnyksellä juhlitaan elämän merkityksellisiä etappeja, etenkin opintiellä saavutettuja tärkeitä merkkipaaluja. Ilon tuokiot tallennetaan kuviin, joiden pariin palataan kenties muistelemaan ohi kiitäneitä hetkiä elämän myöhemmissä vaiheissa. Tuoreiden ylioppilaiden ja ammattiin valmistuneiden poreilevassa juhlahumussa olen pysähtynyt pohtimaan kuplaa – yhtä sinnikkäimmin aikaa kestäneistä metaforista läpi eri taiteenlajien historian.
Kupla-aiheen avulla taiteilijat ovat ilmaisseet etenkin ihmiselon katoavaisuutta ja rajallisuutta. Väreilevä saippuakupla on kiehtonut myös lukemattomia ajattelijoita ja tieteilijöitä, jotka ovat yrittäneet kuumeisesti selvittää kuplan luonnontieteellistä mysteeriä oman aikakautensa keinoin. Vain pienen henkäyksen myötä, miltei tyhjästä, näyttävä saippuakupla syntyy olemassa olevaksi. Valon osuessa kuplaan kaikki sateenkaaren värit ilmestyvät kimaltelemaan notkealla, mutta hauraalla kalvolla. Yhtä nopeasti kupla voi särkyä ja kadota jäljettömiin.
Kuplainnostus huipentui barokin aikakaudella, eritoten 1600-luvulla suositun vanitas-genren runsautta huokuvissa asetelmamaalauksissa, jotka muistuttavat kaiken maallisen hyvän tilapäisyydestä ja jokaista ihmistä kohtaavan kuoleman vääjäämättömyydestä. Siinä missä vanitas-maalauksissa tyypillisesti esiintyvä pääkallo ilmentää ruumiillisen olemassaolon luutuneita jäänteitä, kuplassa tiivistyy hetken huuma ja aivan nurkan takana väijyvä poissaolon tyhjyys. Niin ikään 1600-luvulta on säilynyt englantilaisen Richard Crashaw’n latinankielinen runo ”Bulla”, joka kuvaa yksityiskohtaisella innostuksella saippuakuplan olemusta – kuplien toinen toistaan seuraavaa herkeämätöntä muovautumista sekä valon ja värien alituista leikkiä kuplan pinnalla. Stephen Guy-Brayn (2009) mukaan runon seikkaperäinen kepeys kätkee kuitenkin alleen vakavasti otettavan metakommentaarin, joka on jäänyt vähäiselle huomiolle aiemmassa tutkimuksessa. Kuplan kirjallista vangitsemista vastusteleva olemassaolo ja hauras katoavaisuus vertautuvat runossa syvempiin kysymyksiin kirjallisuuden keinoista, lukijuudesta ja kirjallisen kaanonin pysyvyydestä. Runo päätyy lopulta itse uhmaamaan viestiään – kuplan ylenpalttisesta hetkellisyydestä on syntynyt runon pysyvyys.
Kadonneiden kirjallisuuden lajien yhteydessä kuplan metafora voisi soveltua erityisen hyvin kuvaamaan tilannerunoutta tai tilapäärunoutta, jota on kirjoitettu erilaisia tilanteita ja tilaisuuksia varten. Mielikuva lähteestään pulppuavista saippuakuplien röykkiöistä heijastaa osuvasti tilannerunouden tilaa kadonneena lajina: sitä julkaistiin mittavissa määrin aina varhaiselle uudelle ajalle saakka, kunnes romantiikan kirjallisuuskäsityksen murroksessa laji alkoi hiipua. Yleisyyteensä nähden aineistoja on säilynyt jälkipolville sangen vähän. Nämä runsaudessa syntyneet kirjalliset kuplat ovat juhlistaneet ajan virtaa hetkeen haltioituneina, kadoten sitten lähes jälkiä jättämättä. (Ks. Bastman 2023.)
Kirjailijana tuntemattomaksi jäänyt kansansivistystyön edistäjä Olla Teräsvuori julkaisi vuonna 1937 omakustanteena runokokoelman nimeltä Kuplia. Nuoren voiman aikalaiskritiikissä kokoelman runoja luonnehditaan harmittomiksi tilapäisrunoiksi, ”jotka ovat syntyneet milloin jonkun läheisen kuoleman johdosta, milloin jollekin ystävälle tai aateveljelle onnentoivotukseksi tai johonkin juhlaan nuorten iloksi”. Kriitikko ei pidä Teräsvuoren tilannerunoutta kaunokirjallisesti korkeassa arvossaan, mutta suo kirjoittajalle toisenlaista tunnustusta: ”Runot eivät kuitenkaan täytä, eikä se liene kirjoittajan pohjimmainen tarkoitus ollutkaan, korkeita runousopillisia vaatimuksia, mutta säkeet ovat sujuvia ja ajatus runoissa lämmin ja sydämellinen, ja sehän on pääasia.” (Nuori voima 1937, 31.) Teräsvuori on loihtinut vaatimattomaan kokoelmaansa pieniä kirjallisia kuplia, joihin on tallennettu omassa kontekstissaan merkityksellisiä ihmiselon tuokiokuvia. Nostakaamme siis mekin ajassa helmeilevä malja kaikille tänä keväänä valmistuneille!
Kuva: Jean-Baptiste-Siméon Chardin, Soap Bubbles (n. 1733–34). Wikimedia Commons.
Lähteet:
Bastman, Eeva-Liisa 2023. ”Kirjallisuuden keskiöstä katveeseen: tilannerunouden katoamisesta.” Ajan virrasta kirjoituksen ikuisuuteen (blogi), viitattu 31.5.2024. https://ajanvirrasta.wordpress.com/2023/10/31/kirjallisuuden-keskiosta-katveeseen-tilannerunouden-katoamisesta/
Crashaw, Richard 2012. “Bulla.” Teoksessa The Complete Works of Richard Crashaw, Volume II, toim. ja käänt. Alexander Balloch Grosart. Project Gutenberg. https://www.gutenberg.org/files/38550/38550-h/38550-h.htm#BULLA
Guy-Bray, Stephen 2009. “’Pulchrum Spargitur Hic Chaos’: Crashaw’s Meta-Commentary.” Journal for Early Modern Cultural Studies, 9(1), 147–159.
Nuori voima 1937. ”Laulua ja runotarinoita.” Kirj. nimim. M. S-maa. Julk. 20.08.1937, (8), 31.