Kirjoittanut Isa Välimäki
Tuu tuu tupakkarulla,
Mistäs tiesit tänne tulla?
Millaisia muistoja sinulle herää kehtolauluista?
Kenties joillakin lukijoilla löytyy varhaisten muistojen kätköistä toisinto vanhasta Tupakkarulla-laulusta, jota läheinen aikuinen on illan hämyssä hyräillyt rauhoittavalla äänellä. Laulun sanoja on saatettu vieläpä muokata sopimaan laulun kohteena olleen lapsen hellittelynimeen tai elinympäristöön.
Kehtolaulut ovat lajityyppinä kansanrunouden lujaa ja helposti muovautuvaa ydintä. Lapsen rauhoittamiseen tarkoitetut laulut kannattelevat ylisukupolvisesti kulttuurisia merkityksiä, ja ne osallistuvat osaltaan yhteisön uusien jäsenten kulttuuriseen sosialisaatioon. Kehtolauluihin kohdistuu myös yhteisöön kytkeytyneitä, aikaan ja paikkaan sidottuja, arvostuksia. (Ks. esim. Doja 2014.) Esimerkiksi Viljo Tarkiainen luonnehtii vuonna 1934 julkaistussa Suomalaisen kirjallisuuden historiassa suomenkielistä kehtolauluperinnettä ylevin kielenkääntein:
Harvan kansan keskuudessa lienee lapsia tuuditettu uneen niin runollisilla ja syvävireisillä kehtolauluilla kuin suomalaisten keskuudessa. Niissä ilmenee milloin puhdasta kuvitteellisuutta, milloin kevyttä leikillisyyttä, milloin syvää hartautta, eikä ankara kohtalontuntokaan ole niille vierasta. (Tarkiainen 1934, 42.)
Tupakkarullasta on kerätty talteen eniten länsisuomalaisia toisintoja, joissa tarkemmat paikannimet kertautuvat (”Tulin pitkin Turun tietä / Hämäläisen härkätietä”), mutta myös itäsuomalaisia (”Tiesin tulla tietä myöten / Ajelin ahoja myöte”) ja Pohjanmaata pitkin pohjoiseen Suomeen kiipeäviä versioita (”Ite tulin tietä myöten / Oulujärven jäätä myöten”) löytyy. Laulun alkuperä on ajoitettu 1600-luvulle tupakan saavuttua Suomeen. Synnyinseuduksi on arveltu läntistä Suomea, jossa suosittiin rullissa myytävää purutupakkaa. (Suomalainen 1909, 1–20; Tarkiainen 1934, 42; Jauhonen 2008, 76.) Tupakanlehdistä kierretty, toista päätä kohti kapeneva rulla muistuttaa ulkomuodoltaan kääröksi kapaloitua vauvaa. Alkujaan Amerikasta Eurooppaan levinnyt tupakka oli 1600-luvun Suomessa arvokasta kauppatavaraa, jota pidettiin ihmelääkkeenä moneen vaivaan. Metafora kantaa siten mukanaan kallisarvoisina pidettyjä merkityksiä, jotka ovat kaikonneet nykyajan tupakkakeskusteluista.
Voisi siis ajatella, että kehtolaulut eivät hevillä katoa, vaan pysyttelevät sinnikkäästi kunkin kulttuurin kirjallisella kartalla. Vauvoille suunnatun laulamisen on jopa arvioitu ilmentävän ihmisen absoluuttista universaalia käyttäytymistä, sillä väite on saanut tukea huomattavasta määrästä kulttuurienvälistä tutkimusta. Hiljattain julkaistu pitkittäistutkimus kuitenkin kyseenalaistaa väitteen ja kertoo yllättävää tulosta kehtolaulujen katoamisesta eteläamerikkalaisen Aché-alkuperäiskansan parissa. 43 vuoden perusteellisella seurantajaksolla reservaattiin siirretyn kansan keskuudessa ei havaittu lainkaan vauvoille laulamista, vaan lapsia rauhoiteltiin muilla keinoilla. Kansan kohtaaman tuhoavan kohtelun ja menetysten arvioidaan vaikuttaneen kehtolaulujen ja useiden muiden perustavanlaatuisten kulttuuristen piirteiden, kuten tanssin, katoamiseen. (Singh & Hill 2025.)
Projektimme aiheen yhteydessä tutkimus muistuttaa siitä, että kirjallisuuden sitkeimmätkin muodot ovat alttiita haavoittuvuuksille, eikä ponnisteluja kirjallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi ole syytä väheksyä. Tarvitaan tekijöitä, tutkijoita, taiteen kokijoita, vuoropuhelua ja taiteen arvostusta. Tarvitaan katoamisen tutkimusta, jotta ilmiö saadaan näkyviin.
Kuva: Anna Nordlander Vid hängvaggan. Studie (n. 1870). Wikimedia Commons.
Lähteet:
Doja, Albert 2014. ”Socializing Enchantment: A Socio-Anthropological Approach to Infant-Directed Singing, Music Education and Cultural Socialization”. International Review of the Aesthetics and Sociology of Music 45 (1): 115–47.
Jauhonen, Johanna 2008. ”Pohjois-Pohjanmaan perinnerunous: Pohjois-Pohjanmaalta tallennetut vanhakantaiset lauletut eeppiset ja lyyriset runot”. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.
Singh, Manvir & Hill, Kim 2025. ”Loss of dance and infant-directed song among the Northern Aché”. Current Biology 35 (10): 2444–2447.e1.
Suomalainen, Jaakko 1909. ”Muutamia tuutulauluja”. Teoksessa Suomi: Kirjoituksia isänmaallisista aineista, nro 6, 1909, s. 1–52. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: digi.kansalliskirjasto.fi.
Tarkiainen, Viljo 1934. Suomalaisen kirjallisuuden historia. Otava.