Kirjoittanut Isa Välimäki
Jäljitämme projektissamme kirjallisuuden katoamisen tapoja ja samalla nostamme kadonneita lajeja, unohtuneita kirjailijoita ja kirjoituksia uudelleen valokeilaan, tämänhetkisen tutkimuksen kiinnostuksen kohteiksi. Pääsääntöisesti näkökulmamme on säilyttävä: tahdomme tallentaa tuoreita muistijälkiä lajeista, joiden syystä tai toisesta soisi tulevan nähdyiksi ja muistetuiksi osana rikasta kirjallisuushistoriaa. Kyse ei ole aina pelkästään kirjallisuuden muodollisista tai sisällöllisistä piirteistä. Joskus vaikkapa kadonneen pienen runouden lajin tunnistaminen johtaa parempaan ymmärrykseen oman aikansa laajemmasta lajikirjosta sekä ajassa muuntuneista käsityksistä kirjallisuuden tehtävistä ja käyttötavoista. Puuttuva pieni palanen voi täydentää ratkaisevalla tavalla kokonaiskuvaa.
Mutta voiko kirjoitusten katoamisessa olla toisinaan jotain tavoiteltavaa? Kun siirtää fokuksen toviksi kirjoittajan näkökulmaan, katoaminen saa toisenlaisia sävyjä. Terapeuttisen kirjoittamisen kentällä on jo pitkään hyödynnetty kirjoitusten omaehtoista kadottamista osana toimiviksi todettuja käytäntöjä. Kun tekstien kadottamista käytetään terapeuttiseen tarkoitukseen, kirjoitusten tuhoutumiseen voi kytkeytyä kirjoittajan näkökulmasta hoidollisia sekä yksilöllisen autonomian kokemuksia, itseymmärrystä ja luovuutta lisääviä mahdollisuuksia.
Esimerkiksi kirjeen lajityyppiä hyödynnetään laajasti eri terapiamuotojen menetelmissä (ks. Jolly 2011; Ryle 2004). Yksi suosituimmista tekniikoista nojaa lähettämättömän kirjeen tekstilajin varaan. Tällaisissa kirjoituksissa kirjemuodon kommunikatiivista tavoitetta hyödynnetään kirjoittajan mielikuvituksen ja itseilmaisun alueilla terapeuttisessa tarkoituksessa. Lähettämätön kirje pysyttelee kirjoittajan sisäisessä kokemusmaailmassa, mutta sillä on ulkoinen fokus kuvitellun lukijan muodossa. Terapeuttiseen tarkoitukseen laaditut lähettämättömät kirjeet voivat auttaa esimerkiksi käsittelemään kirjoittajan lähipiirissä yllättäen tapahtuneita kuolemantapauksia tai löytämään ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin ilman pelkoa ilmaistujen ajatusten tai tunteiden välittömistä seurauksista ihmissuhteissa. (Thompson 2004, 77–79.)
Myös tekstin tuhoaminen voi kuulua terapeuttisen tekstilajin tavoitteisiin, jos kirjoittaja itse kokee sen vapauttavaksi mahdollisuudeksi. Kirjallisuusterapian uranuurtaja Nicholas Mazza (2016, 24) kirjoittaa erilaisista symbolisista rituaaleista, jotka voivat olla erityisen hyödyllisiä elämänvaiheiden päätepisteissä tai tapahtumien taakse jättämisessä. Yksi esimerkki on lähettämättömän kirjeen kirjoittaminen jollekulle, joka on kirjoittajan saavuttamattomissa, mutta jonka kanssa jokin tuntuu jääneen keskeneräiseksi. Kirjeen polttaminen symbolisena tekona voi vahvistaa tapahtuneen hyväksyntää ja auttaa kirjoittajaa siirtymään elämässään eteenpäin (ks. myös Ryle 2004, 68).
Terapeuttisessa kontekstissa tekstien kadottaminen ja tuhoaminen rakentuu psyykkisen turvallisuuden tunteen ja kirjoittajan itsemääräämisoikeuden varaan. Lähettämättömän kirjeen kirjoittajalle avautuu lupa kirjoittaa ja ilmaista itseään vapaasti omista lähtökohdistaan, ulkopuolisten katseilta suojassa. Joskus myös kirjoittajan tietoisuus tekstin kadottamisen mahdollisuudesta avaa luovuuden lukkoja. Kirjoituksen omaehtoinen polttaminen, silppuaminen tai repiminen voi toimia voimallisesti oman toimijuuden palauttajana ja autonomian kokemusten vahvistajana. Toisinaan kirjoitusten katoamiseen kätkeytyy siis myös terapeuttista potentiaalia.
Kuva: Rajaus Henriette Brownen (1829–1901) maalauksesta A Girl Writing; The Pet Goldfinch. Wikimedia Commons.
Lähteet:
Jolly, Margaretta. 2011. ”What I Never Wanted to Tell You: Therapeutic Letter Writing in Cultural Context”. The Journal of Medical Humanities 32 (1): 47–59.
Mazza, Nicholas. 2016. Poetry Therapy: Theory and Practice. Second edition. New York, NY: Routledge.
Ryle, Anthony. 2004. ”Writing by Patients and Therapists in Cognitive Analytic Therapy”. Teoksessa Writing Cures: An Introductory Handbook of Writing in Counselling and Therapy, toim. Gillie Bolton, Stephanie Howlett, Colin Lago ja Jeannie K. Wright, 59–71. Oxford: Routledge.
Thompson, Kate. 2004. ”Journal Writing as a Therapeutic Tool”. Teoksessa Writing Cures: An Introductory Handbook of Writing in Counselling and Therapy, toim. Gillie Bolton, Stephanie Howlett, Colin Lago ja Jeannie K. Wright, 72–84. Oxford: Routledge.