Kirjoittanut Katariina Kärkelä
Kuten suomalaiset ainakin helmikuisen Runebergin päivän aikoihin jaksavat muistaa, kirjoitti kotimaista romaania merkittävästi edistänyt Fredrika Runeberg (1807–1879) puolisonsa varjossa. J. L. Runebergin vaimona tunnettu Fredrika Runeberg uursi uusia uomia historialliselle romaanille ja puhui myös naisten oikeuksien puolesta. Silti ajan kaikupohja toisti hänen nimeään vaimeammin kuin Johan Ludvigin. Pariskuntana Runebergit asettuivat Porvooseen 1830-luvulla ja vilkastuttivat pienen kaupungin kulttuuri- ja seuraelämää. Yksi perheen lähipiiriin kuuluneista oli seurapiirineiti Anette Reuterskiöld (1804–1880), kirjailija itsekin, vaikka harva hänen nimeään tunnistaa.
Anneli Mäkelä-Alitalon Kansallisbiografiaan laatima artikkeli (1997) tietää kertoa Anette Reuterskiöldin elämästä ja edesottamuksista yhtä jos toistakin. Suomenlinnasta Porvooseen päätynyt Anette – koko nimeltään Anna Sofia Beata – syntyi ruotsalaislähtöiseen Reuterskiöldin aatelissukuun ja jäi oman haaransa viimeiseksi. Naimattomana hän asusti vauraiden tuttaviensa luona ja solmi syvän ystävyyden Fredrika Runebergin kanssa, mikä ilmenee esimerkiksi Fredrikan ja hänen poikansa, kuvanveistäjä Walter Runebergin, välisestä kirjeenvaihdosta. Kirjailijoiden lähipiirissä arkeaan viettänyt Anette ryhtyi kirjoittamaan itsekin, ja hänen kynästään syntyi julkaisemattomaksi jäänyt seurapiirinäytelmä Surprisen (1856). Näytelmä esitettiin iltamissa, mikä ei ollut epätavallista: ruotsinkielinen säätyläistö harrasti mielellään näyttelemistä. (Mäkelä-Alitalo, 1997.) Painoon asti näytelmä ei tiettävästi koskaan päätynyt, eikä sen sisällöstä ole tarkempia tietoja: Svenska litteratursällskapet i Finlandin kokoelmissa on joitakin Reuterskiöldin kirjeitä muttei hänen kaunokirjallista tuotantoaan, eikä mainintoja löydy myöskään Teatterimuseosta, Porvoon museosta tai Runebergin kotimuseosta. Anette Reuterskiöld sai henkilömatrikkeleissa nimeensä liitteen kirjailija, mutta hänen teksteistään tiedetään vähän.
Kadonneesta tekstistä on paha tehdä päätelmiä, mutta Reuterskiöldin seurapiirinäytelmä on hyvinkin voinut edustaa tilannesidonnaista kirjallisuutta, hetkeen syntyvää ja hetkessä kuolevaa. Tällaista kirjallisuutta nykyhetkessä kaipaava etsijä saattaa turhautua ja harmistua siitä, että teos on olemassa enää mainintoina yksittäisissä luetteloissa: sen sisällöstä, juonenkulusta tai henkilöhahmoista ei tiedetä mitään. Etsijää voisi lohduttaa ajatus siitä, että näytelmälle todennäköisesti kävi juuri niin kuin oli tarkoituskin. Soitannollisissa iltamissa esitetty Surprisen saattoi alkujaankin olla lyhytikäiseksi tarkoitettu luomus, jonka oli määrä elää yhden illan ajan yhdellä näyttämöllä. Ehkä se oli sittemmin kadonnutta käsikirjoitusta enemmän sidoksissa esittäjiinsä, katsojiinsa, esitysajankohtaansa ja musikantteihin, jotka tuona iltana esiintyivät; ehkä sen oli määrä säilyä ennen kaikkea sumeina muistikuvina mukavan illan nauruista. Voihan olla (ja todennäköisesti onkin), että Surprisen sisälsi vitsejä ja viittauksia, joita 1800-luvun puolenvälin Porvoon seurapiirielämää ja Runebergien lähipiiriä tuntematon ei lainkaan ymmärtäisi. Siinä maailmassa Anette Reuterskiöld ystävineen oli kotonaan.
Siltikin Surprisenin saa mielellään ilmiantaa, jos sen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä sattuu käsiinsä saamaan.
Viitattu kirjallisuus
Mäkelä-Alitalo, Anneli 1997: ”Reuterskiöld, Anette.” Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (Viitattu 25.9.2025). http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-008992
Kuva: Richard Parkes Bonington: Young Woman Writing a Letter, c. 1820–1828. Rhode Island School of Design Museum. Wikimedia Commons. Kuvaa muokattu. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Richard_Parkes_Bonington_-_Young_Woman_Writing_a_Letter_-_43.180_-_Rhode_Island_School_of_Design_Museum.jpg