Kirjoittanut Sari Kivistö
Turun Akatemiassa vaikuttanut lääkäri ja luonnontutkija Carl Niclas Hellenius (1745–1820) käsitteli eläinten vaistoja vuonna 1792 julkaistussa väitöskirjassa. Hän määritteli siinä pelikaanin vesilinnuksi, joka pesii autiomaassa. Sen vuoksi sillä oli nokkansa alla distinktiivinen nahkapussi, jolla se kantoi vettä poikasilleen ja myös opetti niitä uimaan vesipussissa. Tarujen mukaan pelikaanin tyhjennettyä veden nokasta pesäänsä myös muut autiomaan eläimet, kuten leijonat ja tiikerit, tulivat nauttimaan virkistävästä vedestä. Tämä pastoraalinäkymä heijasteli jumalallisen kaitselmuksen täydellisyyttä.
Kertomukset merkillisestä pelikaanista ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten eläimiä ja erityisesti lintuja käytettiin moraalisina embleemeinä 1600-1700-luvuilla. Embleemillä tarkoitettiin kuvaa ja sanaa yhdistävää lajia, joka koostui kolmesta osasta: latinankielisestä motosta, sitä valaisevasta kuva-aiheesta ja lyhyestä epigrammirunosta kuvan alla. Embleemi oli italialaisen juristi ja humanisti Andrea Alciaton arkeologisten harrastustensa pohjalta 1510-luvulla kehittelemä uusi kirjallisuuden laji, josta tuli erittäin suosittu.
Alciato sepitti ensin latinankielisiä epigrammirunoja, joihin Heinrich Steiner lisäsi sitten puupiirroskuvituksen. Kuva-aihe toteutettiin useimmiten juuri kaiverruksena tai puupiirroksena. Alciaton embleemien kirja ilmestyi kuvitettuna 1531 ja sen jälkeen vuosisadan mittaan satoina painoksina eri maissa. Samalla teos synnytti embleemikirjojen buumin humanistien parissa. Embleemiä on pidetty erittäin tehokkaana tiedon välittämisen tapana, koska kuva-aihe ja lyhyt moraalinen opetus yhdistyvät siinä muistettavalla ja helposti omaksuttavalla tavalla.
Yksi embleemien ryhmä keskittyi luonnonilmiöihin ja eläimiin, joista linnut olivat suosituimpia. Esimerkiksi kurki esitettiin embleemeissä viisauden, valppauden ja oikeudenmukaisuuden vertauskuvana. Huonoja moraalisia malleja sen sijaan olivat epäpuhtaina pidetyt linnut, kuten ahnaat saalistajat tai strutsi, joka ei päässyt irti maan pinnasta eikä näin kyennyt tavoittelemaan taivasten valtakuntaa.
Hyvä esimerkki ajan metafyysisestä lähestymistavasta oli moraalifilosofian professori Anders Wanochiuksen johdolla valmistunut väitöskirja De Halcyone (1682), jota puolusti Turun Akatemiassa pro exercitio -tekstinään Erik Humbla. Opinnäytteen oli tarkoitus harjaannuttaa opiskelijaa latinan käyttöön. Kirjoitus tutkailee pientä sinivihreää merilintua, joka tunnetaan myyteissä nimellä jäälintu. Luonnontieteilijät ovat tavallisesti identifioineet sen kuningaskalastajaksi. Antiikin myyteissä Alkyone oli tuulenjumala Aioloksen tytär ja aamutähden pojan Keyksin puoliso. Kun Keyks oli menehtynyt haaksirikossa, Alkyone heittäytyi mereen ja jumalat muuttivat hänet linnuksi. Uudessa olomuodossaan hän liiti meriä pitkin etsimässä rakastaan.
Jäälintu taipui ajan tavan mukaan kuvaannollisesti embleemiksi eettisissä ja teologisissa tutkielmissa. Jo kirkkoisien kirjoituksissa jäälintu samastettiin kirkkoon. Lintua pidettiin myös esikuvallisena aviollisen rakkauden symbolina, sillä naaraslinnun sanottiin huolehtivan puolisostaan viimeiseen asti. Linnun jalon luonteen ympärille kehkeytyi lukuisia lentäviä lauseita, jotka ilmensivät sen moraalista esikuvallisuutta. Komediakirjailija Plautuksen nimiin viety lausahdus “Halcyonia sunt circa forum” kertoi rauhan ajasta, joka vallitsi kansankokouksessa ja julkisessa elämässä. Rauhan aikaa kutsuttiin jäälinnun päiviksi, sillä uskottiin, että päivän ollessa lyhyimmillään jäälintu pesii ja sen pesiessä merellä vallitsee keskellä talvea 14 myrskytöntä päivää – joidenkin lähteiden mukaan seitsemän päivää ennen ja seitsemän jälkeen talvipäivänseisauksen, eli näihin aikoihin joulukuussa. Jäälinnun päivät tarkoittivat rauhallisia ja tyyniä olosuhteita yksityiselämässä tai yhteiskunnassa. Runoilijoilla oli tapana toivottaa merelle lähteville ystävilleen jäälinnun päiviä.
Useita vuosia sitten sain kutsun osallistua suomalaisten biologien – Esa Lehikoinen, Risto Lemmetyinen ja Timo Vuorisalo – hankkeeseen, jossa tarkasteltiin lintutieteen syntyvaiheita Turun Akatemiassa. Ornitologiaa ja ekologiaa käsittelevään kirjaan tarvittiin silloin joku kääntämään Turun Akatemian latinankielisiä lintutieteellisiä väitöskirjoja suomeksi. 1600- ja 1700-lukujen latinankielisissä väitöskirjoissa nojattiin vahvasti edelleen antiikin runouteen, myytteihin ja folkloreen. Hankkeen tuloksena syntyi teos Suomen lintutieteen synty – Turun Akatemia aika (2009).
Hyviä jäälinnun päiviä!
Kuva: Kuvitusta Andrea Alciaton embleemien kirjaan, Pariisi, 1583 (Houghton Library). Kuvassa mahdollinen jäälinnun pesä ja lintuun liitetty kuvateksti: ”Ex pace ubertas”. Wikimedia commons.