Kulttuuritietoisuus koulussa -osiossa syvennettiin ymmärrystä kulttuurisesta moninaisuudesta kasvatuksessa ja koulutuksessa. Osiossa tarkasteltiin sitä, millaiset rakenteet ympäröivät moninaisista taustoista tulevia oppilaita sekä sitä, miten moninaisista taustoista tulevat oppilaat asemoituvat osaksi kouluyhteisöä.
Osion asiantuntijat:
YTT Katja Keisala
TT, KM, dos. Inkeri Rissanen
| Älä oleta – normikriittinen käsikirja yhdenvertaisuudesta, syrjinnän vastustamisesta ja vapaudesta olla oma itsensä (toim. Seta, 2013) ainakin sivut 9–14 sekä sivut 22–25 ja 31–34. | Älä oleta -opettajamateriaali (Seta) |
| Kulttuuri-identiteettiä rakentamassa (Marjo Räsänen teoksessa Minästä kiinni, toim. Alisaari ym., 2020, s. 19–33) | Minästä kiinni – Perusopetuksen oppimateriaali moninaisista identiteeteistä |
| Kulttuurinen moninaisuus ja siihen liittyvä kasvatus: teoriataustaa kulttuurisen moninaisuuden teemojen käsittelyyn koulussa (Katri Jokikokko teoksessa Opas opettajalle kulttuurisen moninaisuuden huomioimiseen perusopetuksessa, toim. Laasonen-Tervaoja ym., 2021, s. 5–29) | Opas opettajalle kulttuurisen moninaisuuden huomioimiseen perusopetuksesssa |
Koulutuksen tehtävänä on edistää yhdenvertaisia oppimisen mahdollisuuksia sekä kaikkien oppijoiden osallisuutta kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa. Joustavat ja tukevat toimenpiteet, riittävät taloudelliset resurssit ja osaava sekä motivoitunut opetushenkilöstö ovat avainasemassa tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Kulttuuritietoinen opettajuus korostaa opettajan vastuuta tulla tietoiseksi omista ennakkoluuloistaan. Työkaluja tarvitaan avuksi, mutta on myös hyvä tiedostaa, että osa ennakkokäsityksistä voi jäädä piiloon. Tavoitteena on, että kasvatus- ja koulutusjärjestelmät tukisivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle.
Toivoisin opettajien oppivan normikriittisyyttä. Opettajien olisi hyvä olla tietoisia, että normit ylläpitävät valtasuhteita niin kuin Setan materiaalissa esitettiin. Opettajien tulisi olla tietoisia, että oppilaillakin on enemmän valtaa suhteessa toisiin. Sellaisella oppilaalla, joka sijoittuu kehän ulommille tasoille, ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kouluyhteisössä, eikä yhteiskunnassa. Kiusaamisessa on myös kyse valtasuhteista ja niiden näkyväksi tekeminen voisi tuoda helpotusta kiusattujen tilanteeseen. Opettajan tulisi tarkastella, millaisin haukkumasanoin kiusaaja haukkuu kiusattua. Siten opettajan olisi mahdollista päästä kiinni siitä, millaisia valtasuhteita oppilaiden välillä on ja puuttua paremmin kiusaamistilanteisiin.
Opettajan tulisi tarkastella omaa suhtautumistaan oppilaisiin. Palkitseeko ja tarjoaako hän parempia mahdollisuuksia oppilaille, jotka eivät haasta normeja, vaan ovat kaikin puolin “mallioppilaita” toiminnaltaan ja taustoiltaan? Tukeeko opettaja valkoihoisen lääkärin lasta paremmin kuin tummaihoisen maahanmuuttajataustaisen yksinhuoltajanaisen lasta? Luovuttaako opettaja helpommin auttaessaan kehän ulommille sijoittuvia oppilaita?
Tärkeää olisi muistaa, että normeja ylläpidetään osoittamalla yksilölle, että hän ei kuulu joukkoon. Opettajan olisi tärkeä “saada itsensä kiinni” syrjinnästä ja pohtia, onko syrjinnän taustalla jokin normi, valtarakenne, joka ohjaa asettamaan ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Syrjintä ei usein ole tarkoituksellista, vaan siihen voi sortua tahattomasti. Jokaisen koulun jäsenen kulttuurien moninaisuutta voi koulussa oppia tuntemaan Marjo Räsäsen monikulttuurikukan avulla (ks. Minästä kiinni -oppimateriaali, s. 20). Se auttaa havaitsemaan yhtenäisyyksiä oppilaiden kulttuurien välillä erojen sijaan ja toisaalta se on hyvä väline itsensä ymmärtämiseen.