Esittely

Tausta

Jatkuva kasvatus kiinnostaa metsänomistajia, mutta myös suurta yleisöä. Julkisuudessa on käyty ja käydään voimakasta keskustelua metsien hiilinieluista, metsätalouden aiheuttamasta ympäristökuormituksesta ja avohakkuuttomasta vaihtoehdosta. Metsien käyttö ja erilaiset käsittelytavat on yhdistetty melko suoraviivaisesti suuriin ympäristökysymyksiin. Tiedotusvälineiden kautta saatu informaatio on hämmentänyt metsänomistajia, ja on syntynyt monenlaisia mielikuvia erilaisten menetelmien soveltamismahdollisuuksista. Luonnonvarakeskuksen mukaan jatkuvan kasvatuksen menetelmistä on tarjolla melko vähän pitkäaikaista tutkimustietoa, vaikka kansainvälisesti verrattuna Suomessa asiaa on tutkittu paljon. Tuoreimpien tutkimustulosten perusteella on julkaistu päivitetyt metsänhoidon suositukset vuonna 2019.

Jotta uudet tutkimustulokset ja metsänhoidon suositukset saadaan jalkautettua käytännön metsänhoidon ja puunkorjuun toimenpiteiksi, tarvitaan aihepiiristä edelleen runsaasti koulutusta ja tiedotusta niin metsänomistajille kuin muillekin kohderyhmille. JATKAS – Jatkuvaa kasvatusta Pirkanmaan metsiin -hankkeessa järjestetään koulutusta pirkanmaalaisille metsänomistajille sekä metsäpalvelu- ja puunkorjuuyrittäjille ja muille metsäalan ammattilaisille jatkuvan metsänkasvatuksen menetelmästä.

Tavoite ja tehtävä

Hankkeessa:

  • Viestitään jatkuvan kasvatuksen uusimmista tutkimustuloksista ja menetelmistä metsänomistajille ja metsäpalveluyrittäjille sekä puunkorjuuyrittäjille ja muille metsäalan ammattilaisille.
  • Koulutetaan metsänomistajia siirtämään omat metsänsä soveltuvin osin jatkuvan kasvatuksen menetelmään.
  • Välitetään tietoa jatkuvan kasvatuksen puunkorjuumenetelmistä metsänomistajille sekä puukaupan ja puunkorjuun toteuttajille.
  • Lisätään tietoisuutta siitä, miten erilaisilla metsänkäsittelytavoilla voidaan vähentää metsätalouden negatiivisia ympäristövaikutuksia, mm. vesistövaikutuksia.

Hankkeen tavoitteena on kouluttaa yhteensä yli 400 metsänomistajaa, metsäpalveluyrittäjää, korjuuyrittäjää tai muuta metsäalan ammattilaista Pirkanmaalla. Hankkeen aikana järjestetään kaksi seminaaria, joissa asiantuntijapuhujina ovat maamme johtavat jatkuvan kasvatuksen asiantuntijat käsittelevät jatkuvaa kasvatusta metsähoidon suositusten, suometsien, monimuotoisuuden ja taloudellisten tekijöiden kannalta.

Lisäksi järjestetään seitsemän maastopäiviä sisältävää koulutuskokonaisuutta, joissa käsitellään jatkuvan kasvatuksen menetelmää tarkemmin seuraavista näkökulmista:

  • Menetelmät ja soveltaminen
  • Hyödyt ja riskit
  • Ekologiset perusteet ja luontovaikutukset
  • Taloudelliset aspektit
  • Metsän valmistelu jatkuvaan kasvatukseen ja siirtyminen menetelmän käyttöön
  • Korjuun menetelmät ja haasteet
  • Puukauppa jatkuvassa kasvatuksessa

Koulutustilaisuudet järjestetään seuraavilla paikkakunnilla: Tampere, Virrat, Parkano, Orivesi, Pälkäne, Sastamala ja Akaa.

Vaikuttavuus

Hankkeen vaikutuksena tietämys jatkuvan kasvatuksen menetelmästä ja asenteet sitä kohtaan muuttuvat positiivisemmaksi ja yhä useampi metsänomistaja on kiinnostunut ja valmiimpi käyttämään menetelmiä sellaisilla omilla kohteillaan, jonne ne sopivat. Metsäpalveluyrittäjät, korjuuyrittäjät ja muut metsäalan ammattilaiset osaavat soveltaa koulutuksessa saamaansa tietoa käytännön työtehtävissä.

Myös tietämys ympäristövaikutuksista lisääntyy ja koulutukseen osallistujat pystyvät yhä paremmin arvioimaan, millaisilla kohteilla jatkuva kasvatus vähentää negatiivisia ympäristövaikutuksia. Osa koulutukseen osallistujista kiinnostuu käyttämään menetelmää koulutuksen jälkeen ja aikoo toteuttaa sitä. Koulutukseen osallistujat osaavat muuttaa omat metsänsä jatkuvaan kasvatukseen soveltuvilla kohteilla.

Julkisen koulutusmateriaalin avulla hankkeessa koottu tieto on kaikkien asiasta kiinnostuneiden saatavilla.

Rahoittajat

JATKAS-hanke toteutetaan Tampereen ammattikorkeakoulun ja Suomen metsäkeskuksen läntisen palvelualueen yhteistyönä vuosien 2020 ja 2021 aikana. Sen rahoittajana toimii Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.