Tausta
Palvelujen ja erilaisten ammatillisten osaamisten integrointi on ollut viime aikoina kasvavan tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteena. Integrointi ja siihen kytkeytyvä monialaisuus on uusi hyvinvointipolitiikan virtaus, jonka uskotaan vastaavan aiempaa paremmin ihmisten avuntarpeisiin, olevan asiakaslähtöisempää, sujuvoittavan palveluketjuja ja samalla säästävän julkisia menoja. Monialainen osaaminen on nähty hyödylliseksi erityisesti kompleksississa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja ongelmia kohdattaessa. Sosiaalihuoltolain käsittein on kyse erityisen tuen tarpeessa olevia ihmisiä.
Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta integroitu työote sisältää myös monenlaisia uhkia. Ammatti-identiteettien heikentyminen, ammattien sekä ammattilaisen ja asiakkaiden väliset epäsymmetriset valtasuhteet, tiedon kirjaamisen ja kulun puutteet, vastuiden hämärtyminen sekä asiakkaiden oikeudet ja velvollisuudet osallistua monialaiseen työskentelyyn ja heidän siitä saamaansa todellinen höty ovat aiemmassa tutkimuksessa tunnistettuja uhkia. Otamme nämä uhat vakavasti ja pyrimme ratkomaan niitä osana tutkimusprosessia.
Nojaamme tutkimuksessamme brittiprofessori Anne Edwardsin (2005; 2010) käsitteistöön monialaisesta työstä kompleksisia tilanteita ja ongelmia kohdattaessa. Suhdekäänne (relational turn) kuvaa välttämätöntä muutosta kohti ammattien ja organisaatioiden rajat ylittävää työotetta. Suhdetoimijuus (relational agency) puolestaan viittaa käytäntöön, jossa toiminnan kohde laajenee erilaisten ammatillisten osaamisten ja asiakkaiden asiantuntijuuden yhdistyessä. Käytännön myötä syntyy uudenlaista yhteistä tietoa (common knowledge).
Tällainen työote ei ole helposti saavutettavissa, vaan vaatii jatkuvaa erilaisista tulkinnoista ja ristiriidoista neuvottelua sekä ylipäätään avoimuutta monialaisuudelle. Tätä neuvottelua jäsennämme puolestaan rajatyön (boundary work) metodisella käsitteellä (Slembrouck & Hall 2014), jota voi tarkastella niin rajojen ylläpitotyönä kuin yhteistyön tervetulleeksi toivottavina yhteisen toiminnan kohteen rakentamisen prosesseina. Suhdetoimijuuden käsitteistö yhdistettynä rajatyön käsitteeseen muodostaa hankkeemme käsitteellisen perustan tutkia ja kehittää yliopistollisen sosiaali- ja terveyskeskuksen integroitua työotetta. Lisäksi tarvitsemme kuitenkin tarkempia käsitteellisiä työkaluja.
Tarkemmat työkalut, joilla tarkastelemme integroitua työotetta Kaupin yliopistollisessa sosiaali- ja terveyskeskuksessa, ensin sen suunnittelun, kehittämisen ja myöhemmin toteuttamisen prosesseissa ovat dialogisuus, osallisuus ja tilallisuus.
Dialogisuus tarkoittaa vuoropuhelua, jossa hyödynnetään osapuolten erilaista osaamista ja asiantuntijuuksia. Osaaminen voi perustua erilaisiin ammatillisiin kvalifikaatioihin ja työssä kertyneeseen kokemukseen, mutta myös asiakkaiden tietoon omasta tilanteestaan ja parhaastaan eli kokemusasiantuntijuuteen. Dialogisuus tulee lähelle monialaisuuden ja moniammatillisuuden näkökulmia, mutta ei palaudu niihin. Dialogisuus korostaa toiminnallisuutta ja vuorovaikutusosaamista eli kysymme, miten erilaista osaamista omaavat ihmiset keskustelevat keskenään, synnyttääkö keskustelu jotakin uutta, ja erityisesti miten tuo keskustelu hyödyttää asiakasta.
Osallisuus taas kiinnittää huomion siihen, miten eri osaamisiin ja näkökulmiin perustuvat äänet tulevat esiin, kuulluiksi ja huomioon otetuiksi integroiduissa kohtaamisissa. Tällöin aktivoituvat muun muassa kysymykset vallasta, valinnanvapaudesta ja toisen erilaisuuden kunnioittamisesta. Kiinnitämme erityistä huomiota siihen, miten asiakkaan osallisuus toteutuu kohtaamisissa.
Tilallisuus tuo tutkimuksen kiinnostuksen kohteeksi fyysisten ja virtuaalisten paikkojen merkitykset integroidussa työotteessa. Kysymme, miten rakentuva sosiaali- ja terveyskeskus kannustaa tilallisilla ratkaisuillaan dialogisuuteen ja eri osapuolten osallisuuteen. Väitämme, että dialogisuuden ja osallisuuden toteutumiseen vaikuttaa oleellisesti se, minkälaisissa fyysisissä tiloissa tai digitaalisissa ympäristöissä monimutkaisia ihmisten elämäntilanteita käsitellään.
Tutkimuskysymykset
Tutkimuksessa tarkastellaan suhdetoimijuuden ja rajatyön viitekehyksessä sitä, miten integroiva työote muotoutuu aluksi suunnittelu- ja kehitysvaiheessa ja myöhemmin yliopistollisen sosiaali- ja terveyskeskuksen työkäytännöissä kohdattaessa kompleksisia asiakastilanteita.
Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat:
- Miten erilaisten osaamisten ja asiantuntijuuksien vuoropuhelu toimii ja kehittyy, ja millaisia ongelmia vuoropuheluun liittyy (dialogisuus)?
- Miten eri ammattilaisten ja asiakkaiden äänet tulevat kuulluiksi ja huomioon otetuiksi integroiduissa kohtaamisissa (osallisuus)?
- Millaisia merkityksiä fyysiset ja virtuaaliset tilat saavat integroiduissa kohtaamisissa (tilallisuus)?
- Miten dialogisuus, osallisuus ja tilallisuus ovat läsnä suunniteltaessa ja kohdattaessa integroidusti vaikeiden huoltoriitojen osapuolten ja vapautuvien vankien kompleksisia tilanteita?
Tutkimus nojaa oletukselle, että integroidun työotteen mahdollisuudet ja edellytykset tulevat näkyviksi ja arvioitaviksi vasta tutkimalla empiirisesti paikallisten toimintatapojen suunnittelua, kehittelyä ja toteutusta.
Vaikuttavuus
Tutkimuksen tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon käytäntöjen kehittäminen ja sosiaalityön tutkimusperustaisen työkulttuurin edistäminen. Tuotamme uutta tietoa palveluiden integraation käytännöllisistä ehdoista niiden suunnitellussa ja myöhemmin todentuvissa asiakastyön käytännöissä. Samoin tuotamme uutta tietoa siitä, miten dialogisuus, osallisuus ja tilallisuus tilannekohtaisesti edistävät asiakkaiden avun saantia kompleksissa elämäntilanteissa.
Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää sote-keskuksille asetettujen tavoitteiden toteutumisen arvioinnissa. Tutkimuksen myötä tiedetään enemmän kriittisistä tekijöistä, jotka edesauttavat integroivaa työotetta (työmenetelmänä) ja siihen ladattuja positiivisia hyötyjä niin asiakkaan, ammattilaisen kuin auttamisorganisaation näkökulmista. Toisaalta tietoa syntyy myös siitä, mitkä tekijät estävät integroidun työotteen toteutumista. Tutkimuksen avaamalla ainutlaatuisella “ruohonjuuritason” sote-keskuksen suunnittelun ja toteutuksen prosessissa syntyvällä tiedolla on sovellusarvoa yleisemminkin uusien sote-keskusten perustamisessa.
Tutkimusprojektin keskeinen kontribuutio on sosiaalityön aseman ja perspektiivin vahvistaminen osana monialaista integroituun työotteeseen nojaavaa sote-keskusta ja kompleksisissa elämäntilanteissa olevien asiakkaiden osallisuuden ja toimijuuden edistäminen.
Tutkimus tuottaa kaivattua tietoa erityisesti vaikeiden huoltoriitojen osapuolten ja vapautuvien vankien palvelutarpeisiin vastaamisesta ja integroidusta kohtaamisesta, sen edellytyksistä, onnistumisista ja vaikeuksista. Siinä missä vapautuvat vangit lähtötilanteessa muodostavat sote-keskuksessa marginaalisen ja “vieraan” asiakasryhmän, huoltoriitaan ajautuneet perheet edustavat edellistä tavanomaisempaa, mutta heikommin palvelujen tarpeiltaan tunnistettua tai tunnustettua asiakasryhmää. Sote-keskus-toiminnassa kohdataan laajapohjaisesti väestöä, jolloin olennainen kysymys on, miten kompleksiset tilanteet tulevat ylipäätään tunnistetuiksi ja kohdatuksi vai jäävätkö ne jopa tunnistamatta. Ongelmien kasaantumisen, pitkittymisen ja mutkistumisen estämiseksi tunnistamista on pidetty tärkeänä ennaltaehkäisyn perusteluna.
Projekti tekee mahdolliseksi myös sosiaalityön tutkimuksen ja erityisesti nuorten tutkijoiden osaamisen syventämisen sekä projektissa syntyvien, pohjoismaisten hyvinvointipalveluiden uudistamista koskevien, tulosten keskusteluttamisen kansainvälisessä tutkijayhteisössä.
Rahoittaja
Sosiaali- ja terveysinisteriö, sosiaalityön tutkimuksen rahoitus VN/22222/2020.