Suomessa hiljaisuus on pitkään ollut arvostettua. Vanha sananlasku ”vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa” kuvastaa tätä hyvin. Kuitenkin nykykulttuurissa, erityisesti digitaalisten kanavien kautta, hiljaisuus tulkitaan helposti välinpitämättömyydeksi tai jopa ”ghostaamiseksi”. Tämä voi johtua siitä, että sosiaalinen paine viestinnän nopeuden ja jatkuvan saavutettavuuden vuoksi on kasvanut.
Suomi on usein kuvattu introvertin paratiisina, jossa hiljaisuus on hyväksyttävää, jopa toivottavaa. Digitaalinen vuorovaikutus, jossa vastauksia odotetaan välittömästi, on kuitenkin muuttanut keskustelukulttuuria. Tässä ympäristössä hiljaiset tarkkailijat, jotka eivät heti osallistu, saattavat jäädä helposti huomiotta.
On tärkeää ymmärtää, että hiljaisuus ryhmäkeskusteluissa ei ole epäkohteliaisuutta, vaan se voi olla osallistumisen muoto. Introvertit, jotka prosessoivat ajatuksiaan huolellisesti, eivät ehkä ole heti valmiita puhumaan, mutta tämä ei tarkoita, etteivät he olisi osa ryhmää tai seuraisi ryhmän keskustelua aktiivisesti. Hiljaisuus voi myös liittyä kuuntelemiseen ja tilan antamiseen muille. Se voi olla osoitus siitä, että arvostetaan toisten näkemyksiä ja annetaan heille tilaa ilmaista itseään ilman, että keskustelu viehättää vain yhtä henkilöä. Hiljaisuus ei ole aina passiivisuutta, vaan se voi myös olla aktiivista osallistumista — tilan antamista, joka on yhtä tärkeää kuin oma puhuminen.
Kulttuurinen monimuotoisuus vaikuttaa siihen, miten hiljaisuutta ja keskustelua ymmärretään ja arvostetaan. Globalisaation myötä muut kulttuurit ovat muokanneet myös omia toimintatapojamme. Esimerkiksi Suomessa hiljaisuus on koettu usein viisautena ja harkintana, mutta monissa muissa kulttuureissa, kuten Etelä-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, on perinteisesti arvostettu enemmän äänekästä vuorovaikutusta ja keskustelua. Tällöin hiljaisuus voi tuntua jopa epämukavalta tai ulkopuolelle jäämiseltä, kun taas aktiivinen osallistuminen ja nopea vastaaminen voivat olla keskeisiä vuorovaikutustapoja. Kulttuurinen tausta voi siis vaikuttaa siihen, miten hiljaisuutta tulkitaan ja kuinka se sovitetaan ryhmän sisäisiin normeihin. Ryhmän onkin tärkeää mahdollistaa erilaisten osallistumistapojen hyväksyminen, jotta myös hiljaisemmat jäsenet voivat tuoda mukanaan omat panoksensa ja vahvuutensa.
Hiljaisuus voi myös johtua psykologisista tekijöistä, kuten turvattomuuden tunteista tai uudessa ryhmässä olosta. Sosiaalinen paine, erityisesti pakotetussa ympäristössä kuten koulussa tai töissä, voi kuormittaa introvertteja, jotka tarvitsevat enemmän aikaa palautumiseen. On hyvä muistaa, että sosiaalisuuden laatu on tärkeämpää kuin määrä.
Vaikka ihmisen sanotaankin olevan laumaeläin, sosiaalisuuden tarve vaihtelee yksilöllisesti. Yhteiskuntamme suosii ekstroverttiyttä, mutta osa meistä kuormittuu enemmän sosiaalisista tilanteista, ja vaatii aikaa palautua niistä. Etenkin pakotettu sosiaalisuus, esimerkiksi työn tai opintojen puitteissa, voi lisätä kuormitusta merkittävästi. Onkin muistettava, että sosiaalisuudessa laatu on määrää tärkeämpää.
Lasse Tervajärvi
Lehtori, TtM, KM
Tampereen ammattikorkeakoulu
Aiheesta lisää:
Sasson, N. J., Faso, D. J., Nugent, J., Lovell, S., Kennedy, D. P., & Grossman, R. B. (2017). Neurotypical Peers are Less Willing to Interact with Those with Autism based on Thin Slice Judgments. Scientific reports, 7, 40700. https://doi.org/10.1038/srep40700
Marocchini, E., & Baldin, I. (2024). Cross‐neurotype communication from an autistic point of view: Insights on autistic Theory of Mind from a focus group study. International Journal of Language & Communication Disorders, 59(6), 2465-2482.
Pennaforte, A. (2023, June). Neuro-atypical inclusion: How to support neuro-atypical individuals through work-integrated learning for an inclusive future of work. In WACE International Conference (pp. 43-48).
