Blogi: DigiCore päättyy, mitä opimme?

Termograwmi
Dronen kameran korkea resoluutio edesauttaa erottamaan yksityiskohtia.

EAKR-rahoitteinen hankkeemme päättyy elokuun lopussa. Projektipäällikkö Jaakko Kinnunen pohtii blogissaan hankkeen antia ja tuloksia.

Maali lähestyy, sillä DigiCore-hankkeemme päättyy elokuun lopussa. Tehtävää riittää kuitenkin aivan loppumetreille saakka, ja jatkamme työtä samojen haasteiden parissa myös hankkeen päätyttyä. Julkaisemme syksyllä DigiCoren tuloksista ja opeista raportin, jossa avaamme uusien teknologioiden mahdollisuuksia, haasteita ja käyttökohteita.

Kokonaisuutena olen hankkeeseemme erittäin tyytyväinen. Olemme järjestäneet työpajan yhteensä viidenkymmenen yrityksen kanssa. DigiCore on siis laajuudeltaan poikkeuksellisen suuri yritysyhteistyöhanke! Lisäksi olemme suorittaneet neljä pilottia kenttäolosuhteissa ja kasvattaneet sitä kautta ymmärrystämme uusien teknologioiden mahdollisuuksista.

Vaikka emme ole tehneet hankkeen aikana akateemista tutkimusta, näen EAKR-rahoitteiset hankkeet erinomaisena väylänä uuden TKI-toiminnan käynnistämiseen. Olemme hankkeen avulla pystyttäneet rakennetun ympäristön digitalisaatioon keskittyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan, jota suuri yritys- ja asiantuntijaverkostomme tukee vahvasti. Palaute yrityskumppaneiltamme on ollut positiivista: keräämme vielä hankkeen virallisen päättymisen jälkeen lisätietoja kyselylomakkeen kautta. Tämä tieto auttaa meitä toiminnan suuntaamisessa tulevaisuudessa.

 

Seuraavaksi hiukan risuja!

Projektipäällikkönä myönnän, että olin ennen hanketta liian optimistinen sen suhteen, kuinka paljon yrityksiltä löytyy aikaa ja henkilöresursseja pilottien toteuttamiseen. Kaikenlainen kehittämistoiminta, olkoonkin se miten pienimuotoista tahansa, lisää aina yrityksen työkuormaa. Sopivaa ajankohtaa ja testauskohdetta on myös joskus vaikea löytää. Useampi pilotti jäi niin sanotusti piippuun erinäisistä syistä. Tämä on sääli, sillä kenttäkokeet olivat koko hankkeen parasta antia.

Toinen oppi liittyy teknologian toimivuuteen. Pilotit opettivat meille, että uuden teknologian kanssa täytyy aina varautua yllättäviin ongelmiin. Joskus satelliittiyhteys katkeaa kriittisellä hetkellä, ohjelmistot eivät yllättäen olekaan yhteensopivia tai akut tyhjenevät arvioitua nopeammin.

Oppia ikä kaikki.

 

Paras tulos hankkeessamme näin projektipäällikön silmin on se, että onnistuimme luomaan kira-alan digitalisaatioon keskittyvän TKI-toiminnan Tampereen yliopistolle. DigiCoren ansiosta on käynnistynyt jo yksi uusi hanke, jossa luomme samalla lähemmät yhteistyövälit Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Toinen isompi ja monitieteellinen hanke on myös valmistelussa.

Lisäksi olemme keränneet monta potentiaalista hankeaihiota, joiden kimppuun käymme piakkoin. Meillä on nyt parempi ymmärrys siitä, mihin XR-, drone- ja reality capture -teknologiat tällä hetkellä pystyvät ja mihin eivät.

Isot kiitokset Pirkanmaan liitolle luottamuksesta.

Uskallan sanoa, että olemme jo onnistuneet tukemaan useita pirkanmaalaisia yrityksiä digitalisaatiossa ja tätä työtä jatkamme myös tulevaisuudessa.

 

Jaakko Kinnunen
DigiCoren projektipäällikkö