1. Uudistavan rakentamisen käsitteet ja niiden erot
Työpajan osallistujat kokivat sekä regeneratiivisen että uudistavan rakentamisen käsitteet haastaviksi. Kumpaakaan termiä ei pidetty täysin onnistuneena suomalaisessa kontekstissa. Erityisesti uudistava rakentaminen yhdistettiin joissakin puheenvuoroissa mielikuvaan vanhan purkamisesta ja uuden rakentamisesta, mikä ei vastaa käsitteen tavoiteltua sisältöä. Keskustelussa ehdotettiin vaihtoehtoisia ilmaisuja, kuten nettopositiivinen rakentaminen.
Uudistava rakentaminen -käsitteen nimen muuttaminen voi kuitenkin osoittautua hankalaksi, koska englannin kielessä sen sivukäsite ”regenerative design” on jo vakiintunut ja sen suora käännös ”regeneratiivinen suunnittelu” on levinnyt Suomeen useamman yrityksen käyttöön. ”Uudistava suunnittelu” puolestaan on myös levinnyt tutkimuspiireissä laajempaan käyttöön. Näin ollen uuden nimen keksiminen uudistavan rakentamisen käsitteelle ja sen käyttöön ottaminen voi olla haastavaa, koska käsitteet regeneratiivisuus ja uudistavuus ovat jo käytössä joskin silti vaikeita hahmottaa ilman tarkempaa perehtymistä.
Samalla todettiin, että myös kestävyyden käsite on ongelmallinen sen laajuuden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Osallistujien näkemyksen mukaan merkittävin ero kestävän ja uudistavan rakentamisen välillä liittyy tavoitetasoon. Kestävä rakentaminen nähtiin nykytilan säilyttämiseen pyrkivänä toimintana, kun taas uudistavan rakentamisen tavoitteena on ympäristön ja yhteiskunnan tilan aktiivinen parantaminen. Uudistavuuteen liitettiin esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, hulevesien hallinnan kehittäminen sekä muiden positiivisten ympäristövaikutusten tuottaminen.
Keskustelussa korostui myös näkemys siitä, että uudistavuutta ei tulisi tarkastella yksittäisen rakennuksen ominaisuutena. Sen sijaan huomio tulisi kohdistaa kiinteistöihin, alueisiin ja niitä ympäröiviin järjestelmiin. Uudistavuus nähtiin ennen kaikkea prosessina, jossa toimintamalleja, suunnittelua ja seurantaa on tarkasteltava koko elinkaaren ajan. Vanhoilla alueilla muutosten toteuttaminen tunnistettiin erityisen haastavaksi.
2. Mitä uudistavuus pitää sisällään?
Työpajassa tunnistettiin useita teemoja, joiden tulisi muodostaa uudistavan rakentamisen sisältö. Keskusteluissa nähtiin tarpeellisena tarkastella rakentamista osana suurempia kestävyyden kokonaisuuksia, kuten planetaarisia rajoja ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Samalla korostettiin tarvetta välttää päällekkäisiä mittareita ja varmistaa mittaamisen selkeys.
Mittareiden osalta keskustelu keskittyi erityisesti erilaisiin jalanjälki-indikaattoreihin. Hiilijalanjäljen rinnalle nostettiin luontojalanjälki sekä mahdolliset tulevaisuuden mittarit, kuten typpi- ja vesijalanjälki. Painotettiin kuitenkin, että mittaristojen tulee muodostaa johdonmukainen kokonaisuus, jotta vaikutuksia ei lasketa useaan kertaan eri mittareiden kautta.
Merkittäväksi puutteeksi nykyisessä keskustelussa tunnistettiin rakennusten käyttöaste ja vajaakäyttö. Lisäksi rakennusten muunneltavuus nähtiin keskeisenä uudistavuuden ominaisuutena. Rakennuksen kyky mukautua muuttuviin käyttötarpeisiin voi vähentää tulevaa korvausrakentamisen tarvetta ja pidentää rakennuksen elinkaarta. Näitä asioita varten olisi hyvä myös olla jonkinlainen mittaristo, jonka avulla rakennuksen suunnittelua ja käyttöä voidaan parantaa.
Tulevaisuuden ilmasto-olosuhteisiin sopeutuminen nähtiin olennaisena osana uudistavaa rakentamista. Keskustelussa nostettiin esille esimerkiksi sademäärien muutokset, lämpötilan nousu sekä viilennystarpeiden kasvu. Rakennetun ympäristön tulisi pystyä vastaamaan näihin pitkän aikavälin muutoksiin.
Työpajassa tunnistettiin myös useita teemoja, jotka jäävät usein uudistavuuskeskustelun marginaaliin. Erityisesti taloudellinen kestävyys nousi vahvasti esille. Osallistujien mukaan päätöksenteko perustuu edelleen ensisijaisesti rakennusvaiheen kustannuksiin, kun taas elinkaarikustannukset ja käyttäjänäkökulma saavat vähemmän huomiota.
Keskustelussa kritisoitiin myös sitä, että vanhojen rakennusten ja olemassa olevan rakennuskannan arvo jää helposti uuden rakentamisen varjoon. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa purkaminen ja uudisrakentaminen näyttäytyvät houkuttelevampina ratkaisuina kuin olemassa olevan ympäristön kehittäminen.
Lisäksi tunnistettiin jännite ympäristö- ja taloustavoitteiden välillä. Vaikka kunnianhimoisia ympäristötavoitteita asetetaan, niiden toteutuminen kaikissa hankkeissa ei ole varmaa. Rakentamisen toimintaympäristössä taloudelliset reunaehdot ja liiketoimintamallit ohjaavat vahvasti päätöksentekoa, joten myös uudistavan rakentamisen ratkaisuiden tulisi olla taloudellisesti ja liiketoiminnallisesti toteuttamiskelpoisia. Muita esiin nostettuja ja usein vähälle huomiolle jääviä teemoja olivat logistiikka sekä uusien toimintamallien ja osaamisen kehittäminen erityisesti tuleville sukupolville.
3. Missä menevät uudistavuuden rajat?
Työpajan keskusteluissa nousi esiin kysymys siitä, kuinka vaativasti uudistavuutta tulisi määritellä. Osallistujat suhtautuivat kriittisesti ajatukseen, että heikot suoritukset joillakin osa-alueilla voitaisiin kompensoida vahvoilla tuloksilla toisilla osa-alueilla. Tiukkojen tavoitteiden nähtiin olevan tärkeitä, jotta vältetään viherpesun riski ja kannustetaan todellisiin parannuksiin.
Samalla pohdittiin kuitenkin, että käytännössä kaikkien osa-alueiden ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla nettopositiivisia. Tärkeämpänä pidettiin sitä, että keskeiset osa-alueet saavuttavat selvästi positiivisia vaikutuksia ja muut osa-alueet pysyvät hyväksyttävällä tasolla. Haasteena nähtiin kuitenkin se, kuinka riittävä taso määritellään objektiivisesti. Samalla täytyy myös varoa viherpesua, jos joitain osa-alueita jätetään ”riittävälle” tasolle. Onko se silloin enää uudistavaa?
Rakennuksen uudistavuutta tarkasteltaessa osallistujat korostivat koko rakennusprosessin merkitystä. Rakennus ei voi olla aidosti uudistava, jos positiiviset vaikutukset syntyvät vasta käytön aikana mutta rakentamisvaiheessa aiheutetaan merkittäviä haittoja. Keskustelussa nousivat esiin myös toimitusketjujen vaikutukset.
Positiivisia vaikutuksia tulisi syntyä jo rakennusprosessin aikana esimerkiksi ympäristöllisistä tai sosiaalisista näkökulmista. Kuitenkin esimerkiksi yrityksen kasvihuonekaasupäästöjä GHG-protokollan (Greenhouse Gas Protocol) mukaisesti kuvaavien Scope 2- ja erityisesti Scope 3 -vaikutusten huomioon ottaminen koettiin vaikeaksi mutta välttämättömäksi osaksi uudistavuuden arviointia.
Scope 1 sisältää kaikki suorat kasvihuonepäästöt, jotka muodostuvat yrityksen toiminnan seurauksena. Nämä päästöt ovat helpommin tunnistettavissa. Scope 2 sisältää kasvihuonepäästöt, jotka aiheutuvat ostetun ja kulutetun energian tuotannosta. Scope 3 sisältää kaikki muut epäsuorat kasvihuonepäästöt, jotka muodostuvat yrityksen toiminnan seurauksena, mutta päästölähteet itsessään eivät ole yrityksen omistuksessa tai hallinnassa. Tällaisia päästölähteitä ovat muun muassa hankintojen alkutuotannon päästöt sekä matkustamisen ja kuljetusten aiheuttamat päästöt.
Aikajänteen osalta keskustelussa ehdotettiin hyvin pitkää tarkastelujaksoa. Rakennukset ovat hyvin pitkäikäisiä ja parhaassa tapauksessa materiaalit vielä pidempi-ikäisiä, joten rakennusten vaikutusten arvioinnissa jopa 200 vuoden aikajännettä pidettiin perusteltuna. Tämä tuo mukaan myös ajattelun, jossa otetaan huomioon tulevat sukupolvet, koska rakennetun ympäristön vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.
4. Uudistavuuden mittakaava ja ohjaus
Yksi työpajan vahvimmista viesteistä oli tarve siirtyä rakennuskohtaisesta tarkastelusta systeemitason ajatteluun. Osallistujien mukaan yksittäinen rakennus ei koskaan toimi irrallaan ympäröivästä infrastruktuurista, energiaverkoista, palveluista ja alueellisista kokonaisuuksista. Siksi uudistavuutta pitäisi tarkastella vähintään korttelitasolla ja mieluiten vielä laajemmissa järjestelmissä.
Keskusteluissa korostettiin myös olemassa olevien järjestelmien hyödyntämistä. Esimerkiksi kaukolämpöverkkojen ja sähköverkon infrastruktuurin tehokas käyttö nähtiin olennaisena osana resurssiviisasta kehitystä. Uusien järjestelmien rakentamisen sijaan tulisi keskittyä energian tarpeen vähentämiseen ja olemassa olevien ratkaisujen kehittämiseen.
Useissa puheenvuoroissa tuotiin esiin tarve laajemmalle yhteiskunnalliselle ohjaukselle. Rakennushankkeet nähdään nykyisin liian irrallisina kokonaisuuksina, jolloin laajemmat ympäristö- ja yhteiskuntavaikutukset jäävät helposti taka-alalle. Osallistujat ehdottivat muun muassa verokannustimia ja muuta sääntelyä, joiden avulla voitaisiin palkita uudistavien ratkaisujen toteuttamisesta. Myös EU:n rooli uudistavuuden ohjaamisessa nähtiin merkittävänä.
Yhteenveto
Työpajan tulokset osoittavat, että uudistava rakentaminen ymmärretään ennen kaikkea pyrkimyksenä tuottaa positiivisia ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia sen sijaan, että rakentaminen ainoastaan vähentäisi haittojaan. Keskusteluissa korostuivat systeeminen ajattelu, pitkän aikavälin vaikutukset, rakennusten muunneltavuus, planetaaristen rajojen huomioiminen sekä taloudellisten kannustimien merkitys.
Keskeinen johtopäätös oli, että uudistavuutta ei tulisi tarkastella yksittäisen rakennuksen ominaisuutena vaan laajempana alueellisena ja yhteiskunnallisena muutoksena. Samalla katsottiin, että nykyiset päätöksenteon rakenteet ja taloudelliset kannustimet eivät vielä riittävästi tue uudistavan rakentamisen tavoitteita, minkä vuoksi tarvitaan uusia ohjausmekanismeja, mittareita ja toimintatapoja.
