Televisiointioikeuksista on tullut eurooppalaisen jalkapallon keskeinen tulonlähde, mutta Suomessa televisio ei ole tarjonnut seurajalkapallolle samanlaista taloudellista perustaa kuin maanosan suurissa jalkapallomaissa. Tämä käy ilmi Sami Koskelaisen väitöskirjasta Dealing with Peripherality: The Europeanisation of Finnish Elite Male Football, 1980–2020, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa 3. lokakuuta 2026. Yksi väitöskirjan luvuista tarkastelee suomalaisen jalkapallomedian ja lajin televisioinnin historiallista kehitystä.
Eurooppalainen televisiotoiminta vapautui kilpailulle 1980-luvulta lähtien. Kaupalliset kanavat käyttivät urheilua yleisöjen houkuttelemiseen, ja jalkapallon esitysoikeuksien arvo kasvoi nopeasti. Mestareiden liigasta, Englannin Valioliigasta ja muiden johtavien jalkapallomaiden pääsarjoista kehittyi arvokkaita mediatuotteita, jotka siirtyivät vähitellen maksullisille kanaville ja suoratoistopalveluihin.
Suomi seurasi tätä yleistä eurooppalaista kehitystä, mutta kotimaisella seurajalkapallolla on ollut vaikeuksia vakiinnuttaa asemansa kulttuurisesti merkittävänä ja kaupallisesti vetovoimaisena mediatuotteena. Vielä 1980-luvulla englantilainen jalkapallo sai suomalaisessa televisiossa yhtä paljon tai jopa enemmän näkyvyyttä kuin kotimainen jalkapallo. Nykyisin Euroopan johtavat jalkapallosarjat ovat Suomessa kalleimman hinnan maksu-tv-alustoilla. Veikkausliiga puolestaan on sijoittunut muiden kotimaisten palloilusarjojen tavoin edullisemman tilausmaksun alustalle, jossa myös lähetysten tuotantoresurssit ovat pienempiä.
Suomalaisen jalkapallon riippuvuus kansainvälisestä taloudesta näkyy myös televisiorahan alkuperässä. Kotimaisen jalkapallon televisiointiin tehdyt kaupalliset riskisijoitukset ovat pitkään tulleet ulkomailta. Oikeuksien hintaa ovat pyrkineet nostamaan esimerkiksi sveitsiläiset, saksalaiset ja ruotsalaiset yhtiöt tai välittäjät. Vasta 2020-luvun Veikkausliiga-sopimuksissa kotimaiset mediayhtiöt ovat maksaneet huomattavia oikeuskorvauksia ilman, että ulkomainen toimija olisi ensin nostanut markkina-arvoa.
Televisioinnin vaikutus suomalaisten seurojen talouteen on silti edelleen vähäinen verrattuna suuriin jalkapallomaihin, joissa kotimaiset televisiointisopimukset muodostavat seuroille vahvan taloudellisen perustan. Eurooppalaisista kilpailuista kertyvien tulojen jakaminen ja UEFAn solidaarisuusmaksut voivat olla suomalaiselle jalkapallolle yhtä merkittäviä tai merkittävämpiä kuin kotimaisilta tv-markkinoilta saatavat tulot.
Koska varsinkaan seurajalkapallo ei ole pystynyt houkuttelemaan suurta yleisöä maksullisten palvelujen asiakkaiksi, se tarvitsee Yleä valtakunnallisen näkyvyyden saavuttamiseen.
Koskelaisen mukaan Yleisradiolla on edelleen tärkeä tehtävä suomalaisessa jalkapallojulkisuudessa. Koska varsinkaan seurajalkapallo ei ole pystynyt houkuttelemaan suurta yleisöä maksullisten palvelujen asiakkaiksi, se tarvitsee Yleä valtakunnallisen näkyvyyden saavuttamiseen. Vanha julkisen palvelun televisioon perustunut järjestys ei siis ole kokonaan kadonnut kaupallisen urheilumedian tieltä.
Koskelaisen väitöskirja osoittaa, että jalkapallon televisioinnin kaupallistuminen on tuottanut eri puolilla Eurooppaa hyvin erilaisia seurauksia. Suomen kehitys ei välttämättä ole poikkeus, jos vertailukohdaksi otetaan suurten jalkapallomaiden sijasta Euroopan pienemmät markkinat. Suomi näyttäytyy tällöin esimerkkinä jalkapallotalouden periferiasta, jossa televisioraha on tärkeää mutta virtaa seuroille suurelta osin kansallisten markkinoiden ulkopuolelta.
Sami Koskelaisen väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa 3.10.2026. Väitöskirja on luettavissa elektronisena julkaisuna Helda-palvelussa.