Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristiansson sekä hankkeemme puolesta projektipäällikkö Tarja Heinonen ja Essi Lönnqvist valottivat Pirkanmaan sote-alueen nykyistä TKI-tilannetta. Pirkanmaalla näyttääkin olevan hyvän lähtökohdat toiminnan kehittämiseen; meiltä löytyy strategiset rakenteet, runsaasti tutkimus- ja testiympäristöjä. Lisäksi meillä on toimiva ekosysteemi ja toimiva vuorovaikutussuhde julkisen puolen toimijoiden kesken. Nykytilanteen haasteena tunnistetaan prosessiin kuuluvien palveluiden sirpaleisuus ja prosessien puutteellinen kuvaus, mikä tekee innovaatiopolun hahmottamisesta vaikeaa. Lisäksi yritysten osallisuus on vielä vähäistä puuttuvien toimintamallien ja resurssien vuoksi. Näihin haasteisiin TSH campus -hanke onkin osaltaan vastaamassa.

Tilaisuudessa sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Tomi Laitinen avasi kansallista TKI-tilannekuvaa. Hän kertoi muun muassa terveys- ja hyvinvointialan kasvuohjelmasta, joka tähtää muun muassa kansallisten osaamiskeskittymien toiminnan varmistamiseen, digitaalisten hoitomuotojen skaalaamiseen ja kansainvälisen yhteistyön vahvistamiseen. Kasvuohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta kansainvälisestikin houkutteleva TKI-ympäristö. Tilaisuudessa kuultiin myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ratkaisuja ja toimintamalleja Eriikka Siirala toimesta. Turun seudun esimerkki osoitti, että innovaatiokeskukset voivat vauhdittaa yhteistyötä ja tuoda konkreettisia hyötyjä alueille.

Yhteiskehittämisen seuraavat askeleet Pirkanmaalla
Paidiassa lanseerattiin Pirhan käyttöönottama digialusta Orchidea, joka tulee helpottamaan yhteiskehittämistä ja ideointia eri toimijoiden kesken. Paikallaolijat pääsivät kommentoimaan alustaa learning cafe -työpajassa. Lisäksi työpajassa keskusteltiin terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevien palveluiden ja ratkaisujen innovoinnista sekä tutkimuksesta. Yritysten, yhdistysten sekä tutkijoiden aktiivinen osallistuminen toi arvokkaita näkökulmia ja vahvisti yhteiskehittämistä parhaimmillaan.
Tilaisuus oli lähtölaukaus systemaattisen TKI-yhteistyön mallin kehittämiselle Pirkanmaalla. Seuraavaksi tavoitteena on rakentaa vahva ja vaikuttava TKI-yhteistyön malli, joka yhdistää hyvinvointialueen, tutkimuksen ja yritykset. Orchidea-alustan pilotointi jatkuu, ja hankkeen myötä uusia tilaisuuksia on luvassa keväällä. Tulethan sinäkin mukaan!

Kuvat: Marianna Urkko
Kommentit