Tutkimus HPV:n aiheuttaman syövän ehkäisemiseksi
Tutkimuksessamme selvitetään ihmisen papilloomavirus (HPV) infektion aiheuttaman syövän esiasteen tai syövän syntyyn vaikuttavia altistavia tekijöitä ja arvioidaan myös perhekohtaisesti HPV-infektion tartunnan riskiä kumppanin ja/tai mahdollisen jälkikasvun välillä.
Keräämme tutkimuksessamme kotinäytteitä, joiden avulla saamme enemmän tietoa HPV:n leviämisestä ja tarttuvuudesta perheessäsi. Tutkimus ei vaadi ylimääräisiä sairaalakäyntejä.
Tutkimukseen osallistuvat henkilöt, joilla on todettu joko krooninen HPV-infektio tai HPV-positiivinen syövän esiaste kohdunkaulassa, kohdunkaulan syöpä tai suun ja kaulanalueen syöpä ja he ovat yli 18-vuotiaita. Lisäksi pyydämme osallistumaan tutkimukseen myös samassa taloudessa asuvat kumppanit ja mahdollisen jälkikasvun.
Tavoitteenamme on parantaa syövän toteamiseen käytettyjä menetelmiä, tunnistaa mahdollisia uusia lääkehoidon kohteita ja parantaa HPV-riippuvaisien syöpien ennaltaehkäisyä.
Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) ja Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) kanssa.