Yrittäjän eläketurva?

Aloittavana nuorena yrittäjänä voi olla vaikeaa hahmottaa tulevaisuutta ja sen suunnittelun merkitystä. Eläkeikä tuntuu olevan kaukana. Yrittäjän vanhuuseläke on kuitenkin otettava huomioon heti yritystoiminnan alussa.

Yrittäjänä kartutetun eläkkeen määrä muodostuu koko yrittäjätoiminnan aikaisten kokonaistyötulojen perusteella. Pohjana on vahvistettu työtulo, mutta kokonaistyötulossa otetaan huomioon mahdolliset työeläkevakuutusmaksun joustot ylös- tai alaspäin. Yrittäjänä toimiessa eläke karttuu YEL-vakuutuksen vuosittaisen työtulon perusteella. Eläkettä kertyy 1,5 prosenttia vuodessa.

Mitä enemmän YEL-vakuutusmaksuja maksat, sitä suuremman eläkkeen saat. Siksi on myös tärkeää, että työtulosi on koko ajan oikealla tasolla.
Työtulon nostaminen viimeisinä vuosina ennen eläkkeelle jäämistä ei enää oleellisesti paranna eläkkeen määrää.