Lisää naisia teknologia-alan eturiviin

Koneiston kuva

Tampereen korkeakouluyhteisössä pyritään nostamaan tekniikan alan kiinnostusta nuorten naisten parissa muutenkin kuin vain Naistech-hankkeessa.

Shaking up tech -tapahtuma kokosi 10.10.2019 Tampereelle Hervannan kampukselle noin 100 tekniikasta kiinnostunutta nuorta naista. Tilaisuuteen kokoontui matematiikasta ja luonnontieteistä kiinnostuneitä tyttöjä laajasti eri puolilta Suomea, pohjoisimmat matkasivat Tampereelle Simosta ja Iistä. Kyseessä oli Tampereen yliopiston, Aalto-yliopiston ja Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston tapahtuma, jonka tavoitteena on nostaa tekniikan alan kiinnostusta erityisesti lukiota käyvien nuorten naisten parissa. Yhtenä päämääränä on lisätä nuorten naisten osuutta tekniikan korkeakouluopiskelijoissa.

Tutustu tarkemmin artikkeliin