Merkittävä osa kasvukeskusten laajenemisreservistä sijaitsee 1950–1980-lukujen lähiöiden muodostamilla esikaupunkialueilla. Lähiöt ovat rakenteeltaan eli morfologialtaan hankalia tiivistämisen kohteita. Tiivistäminen tuottaa usein ratkaisuja, jotka muokkaavat lähiökokonaisuuksia voimakkaasti. Tutkimuksessa etsitään keinoja säilyttää lähiörakenteen keskeiset arvot kaupunkialueita tiivistettäessä. Tätä varten tutkitaan lähiötypologian näkökulmasta erilaisia lähtötilanteita ja tavoitteita. Erityisinä tarkastelukohteina ovat viherympäristöjen, asuntokannan ja kohtaamispaikkojen kehittäminen. Lisäksi sovelletaan metamorfologista toiminnan, liikkumisen ja merkitysten tarkastelua. Tutkimuksen yleisempänä tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten lähiörakentamisen alkuperäiset ihanteet ja ratkaisumallit suhteutuvat nykyisen kaupunkisuunnittelun käsityksiin ja tavoitteisiin. Tutkimus tekee yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa. Espoosta valitaan tutkittavaksi neljä typologisesti erilaista ja edustavaa esimerkkitapausta, joita tarkastellaan eri näkökulmista. Lisäksi tutkitaan tiivistämisen tavoitteita haastattelumenetelmillä. Tutkimus tuottaa monipuolista yleistettävää tietoa eri tilanteisiin sopivista tiivistämisen ratkaisumalleista. Tulokset liittyvät erityisesti lähiöohjelman teemoihin viihtyisä, toimiva ja vihreä elin- ja asuinympäristö, ikäystävällisyys ja esteettömyys sekä lisäksi hiilineutraalisuus.
Avainsanat: esikaupungit; lähiöt; asuinalueet; kaupunkisuunnittelu; täydennysrakentaminen; luonnonympäristö