Risto Suikkanen

YTM, Tampereen yliopisto

Risto Suikkanen on tutkimusurallaan toiminut useassa hankkeessa, jossa journalismin tutkimukseen on käytetty sisällönanalyysiä. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi olleet tutkimukset maahanmuuttajataustaisten henkilöiden esittämisestä journalismissa, kansainvälinen vertailututkimus journalismin tavasta kuvata konflikteja ja sen mahdollisuuksista konfliktien ratkaisussa sekä tutkimus siitä, miten ydinenergiasta ja sen tuottamasta jätteestä on lehdistössä keskusteltu.

Median keskittyminen ja mediasisältöjen moninaisuus Suomessa -hankkeessa Suikkanen kerää analysoitavan media-aineiston ja toteuttaa sen sisällönanalyysin sekä osallistuu tulosten analyysiin ja loppuraportin kirjoittamiseen.

Julkaisuja

Suikkanen, R., A. Holma ja P. Raittila. 2012. Muuttumaton uutinen? Suomalaisen uutismedian vuosiseuranta 2007–2012: Loppuraportti. Tampere: Tampereen yliopisto, Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET.

Suikkanen, R. ja H. Syrjälä. 2010. Suomalaisen uutismedian vuosiseuranta 2010. Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen julkaisuja B 55. Tampere: Journalismin tutkimusyksikkö.

Suikkanen, R., A. Holma ja A. Saloniemi. 2008. Suomalaisen uutismedian vuosiseuranta 2008. Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen julkaisuja B 51. Tampere: Journalismin tutkimusyksikkö.