Tutkimuksen tavoitteet ja vaikuttavuus

Tulokset auttavat perheitä sekä perheiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia tarjoamalla aitoihin vuorovaikutustilanteisiin perustuvaa tietoa mahdollisista toimivista tai toimimattomista vuorovaikutuskäytänteistä.  

Laajemman yleisön lisäksi tutkimuksesta voi olla erityistä hyötyä niille perheille, joiden vuorovaikutusta tutkitaan. Tutkimuksen yhtenä ajatuksena on ymmärtää osallistujien arkea paremmin, ja antaa osallistujille itselleen tilaisuus reflektoida omaa ja toistensa toimintaa katsoessaan videoita omasta elämästään vuorovaikutuksen tutkijan kanssa. Osallistujat saavat myös halutessaan itsestään kuvattuja videoita, jotka voivat olla ainutlaatuisia muistoja ajasta lasten ollessa pieniä.  

Perheiden ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten lisäksi, tutkimus antaa aineksia kosketuksen, tunteiden ja kehollisen vuorovaikutuksen yhteyttä avaavan teorian luomiseen. Tutkimusta varten kerättävä aineisto on ainoa laatuaan, sillä vastaanvanlaista aineistonkeruuta pikkulapsiperheiden luonnollisesta arjesta ei ole samanlaisessa mittakaavassa aiemmin tehty.