Osallistujaksi?

Etsimme perheitä osallistumaan perheiden vuorovaikutusta käsittelevään tutkimukseen. Otamme mukaan pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Tampereella asuvia perheitä, joissa on vähintään yksi alle 2-vuotias lapsi, ja vanhempi (tai vanhemmat) hoitaa lasta kotona. Perheessä voi olla myös muita lapsia. 

Tutkimuksen keskiössä on perheessä tapahtuva puhuttu ja kehollinen vuorovaikutus. Tarkoituksena ei ole määritellä “hyvää” tai “huonoa” vuorovaikutusta, vaan tarkastella miten se näyttäytyy suhteessa perheen yksilölliseen tilanteeseen, ja hetki hetkeltä rakentuvaan kontekstiin. Vuorovaikutus voi esimerkiksi olla erilaista aamulla tai illalla, viikonloppuna tai viikonpäivänä, väsyneenä tai hyvin levänneenä. Tutkimuksessa ei myöskään tyypitellä tai luokitella osallistujia itseään, heidän persoonallisuudenpiirteitään tai elämäntyylejään, vaan kohteena on nimenomaan heidän havaittavissa oleva vuorovaikutuksensa.  

Tutkimuksessa käytetään videoetnografista vuorovaikutuksen tutkimuksen menetelmää. Tämä tarkoittaa, että tutkija asettaa videokameroita ja mikrofoneja nauhoittamaan perheen arkista vuorovaikutusta päivittäin yhden viikon (7 päivää) ajaksi. Yhtenä (1) päivänä tutkimusjakson aikana tutkija tekee havainnointia paikan päällä perheen kotona. Tutkimuksen osallistujia myös haastatellaan liittyen heidän kokemuksiinsa videolla ilmenevistä vuorovaikutustilanteista. Aineistonkeruun päätyttyä tutkittavat saavat halutessaan heistä kerätyt videot haltuunsa.   

Ilmoittautuminen 

Olet tervetullut osallistumaan tutkimukseen! Näiden verkkosivujen Tutkijatvälilehdeltä löydät aineistonkeruusta vastuussa olevien tutkijoiden yhteystiedot: heihin voit olla yhteydessä kaikkiin tutkimukseen liittyvien kysymysten tiimoilta, ja myös ilmoittautua osallistujaksi tutkimukseen.