BLOGI: TUVA-koulutus tukee nuorten koulutuspolkuja

Köydestä muodostuva sydänkuvio

Nuorten koulutuspolkujen tukeminen on noussut yhä tärkeämmäksi osaksi koulutusjärjestelmää, erityisesti oppivelvollisuusiän laajentumisen myötä. KNOT – Kaikki nuoret osallisia tulevaisuuteen -hanke pyrkii purkamaan koulutussiirtymien solmukohtia ja kehittämään tukimuotoja, jotka lisäävät asiantuntijayhteistyötä sekä vahvistavat nuorten osallisuutta ja hyvinvointia.

Yksi keskeinen osa tätä työtä on tutkintokoulutukseen valmentava koulutus eli TUVA, jonka merkitys on kasvanut nopeasti. Tässä blogissa tarkastellaan TUVA-koulutuksen vaikutuksia ja kokemuksia eri toimijoiden näkökulmasta KNOT-hankkeen ensimmäisessä työpaketissa toteutetun kirjallisuuskatsauksen pohjalta. Ensimmäisen työpaketin tulokset toimivat pohjana muiden työpakettien työstämiselle.

TUVA-koulutus tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää opiskeluvalmiuksiaan, selkeyttää urasuunnitelmiaan ja saada yksilöllistä ohjausta. Se yhdistää aiemmat valmentavat koulutukset (VALMA, LUVA, kymppiluokka) ja toimii nivelvaiheen tukena ennen toisen asteen opintoja. Koulutuksen tavoitteena on paitsi akateemisten valmiuksien vahvistaminen, myös nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen.

Opiskelijamäärät ovat kasvaneet nopeasti – vuonna 2024 TUVA-opiskelijoita oli jo yli 17 000. Suurin osa heistä on oppivelvollisia, mutta mukana on myös aikuisia ja maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Tämä moninaisuus asettaa haasteita koulutuksen järjestämiselle, mutta samalla se osoittaa TUVA-koulutuksen laajaa tarvetta.

Petteri Väkiparta kuvaa TUVA-koulutuksen  eri näkökulmia blogissa, jonka voit lukea täältä.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *