Tutkijat

JARGONFREE-ryhmässä työskentelevät

 

Anne Ketola

Hankkeen vastuullinen johtaja Anne Ketola (FT) on saavutettavaan kieleen erikoistunut kielitieteen tutkija, joka on tutkinut sopimuksia viestinnän- ja kielentutkimuksen menetelmin pioneerina Suomessa. Aiemmassa tutkimuksessaan hän on esimerkiksi kehittänyt sopimusten ja sosiaalihuollon asiakirjojen kielellistä saavutettavuutta tekemällä niistä sarjakuvaversioita. Ketola on väitellyt englannin kääntämisen alalta. Väitöskirjassaan hän kehitti kognitiivista mallinnusta kuvaa ja sanaa yhdistävän tekstin tulkinnasta. Viime vuosina hän on myös ollut kehittämässä selkokuvitukseen liittyviä ohjeistuksia Selkokeskuksen kanssa (ks. Selkokuvaopas). Hankkeessa Ketola vastaa kielitieteellisestä analyysistä ja visualisointien suunnittelusta.

Merja Pentikäinen

OTT, DES Merja Pentikäinen on yritysvastuun eturivin asiantuntijoita ja sosiaalisen vastuun perustan muodostavan yritysten ihmisoikeusvastuun edelläkävijäasiantuntija Suomessa. Hän on toiminut kansainvälisen oikeuden tutkijana, opettajana ja ma. professorina, ja ko. työssään hän käsitteli laajasti kestävän kehityksen ja yritysvastuun kysymyksiä. Hän on laatinut (ulkoministeriölle) ensimmäisen Suomessa tehdyn selvityksen ihmisoikeuksien merkityksestä yritystoiminnassa (”Yritystoiminta ja ihmisoikeudet”, 2009). Lisäksi hän on yksi Menesty yritysvastuulla – käsikirja kokonaisuuteen -teoksen (Edita, 2019) kirjoittajista ja vastasi osioista, jotka käsittelevät sosiaalista vastuuta sekä yritysvastuun kehitystä, sisältöä ja sääntelyä. Vuodesta 2015 alkaen hän on toiminut yrittäjänä ja sparrannut useita yrityksiä yritysvastuun kokonaisuudesta ja erityisesti ihmisoikeusvastuusta. Pentikäinen tuo hankkeeseen sääntelyvaatimusten ja yritysten käytännön toiminnan rajapintaa ja tutkii, miten yrityksissä on alettu huomioimaan vahvistuvia vastuullisuusvaatimuksia ja miten yrityksissä puhutaan vastuullisuuskysymyksistä.

Helena Haapio

KTT Helena Haapio on ennakoivan sopimus- ja oikeusajattelun uranuurtajia. Kaupallis-juridisen kaukoviisauden ja nykyistä paremman sopimusviestinnän ja -muotoilun edistäminen on hänelle ammatin lisäksi kutsumus. Hän on tehnyt pitkään pioneerityötä alan monitieteisen tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseksi ja toimittanut alalta useita julkaisuja, viimeksi Edward Elgarin kustantamat kirjat Legal Design (2021) ja Research Handbook on Contract Design (2022). Hän on tekijänä ja toimittajana myös monissa suomenkielisissä julkaisuissa, kuten Tietosanoman kirjassa Yritysten sopimus- ja vastuuketjut Sopimusten hallinta käytännössä (2014) ja oppaassa Ennakoiva suunnittelu ja sopiminen koneiden vaatimustenmukaisuuden ja turvallisuuden varmistamisessa (2011). Hän toimii hankkeessa sopimusstrategina sekä muotoilumallien ja tekoäly- ja muiden työkalujen arvioijana.

Henrik Oksanen

FM Henrik Oksanen on saksalaiseen ja suomalaiseen oikeuskieleen erikoistunut väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta. Hän viimeistelee parhaillaan juridisten tekstien lause- ja tekstirakenteita käsittelevää saksankielistä monografiaväitöskirjaansa. Oksanen edustaa Suomea Mannheimissa sijaitsevan saksan kielen instituutin (IDS) kansainvälisessä väitöskirjatutkijaverkostossa. Tutkimuksen ohella hän on toiminut saksan ja englannin kielen opettajana kaikilla kouluasteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoon saakka. Hankkeessa Oksanen tekee kielitieteellistä analyysia keskittyen erityisesti genren rakenteellisten piirteiden määrittelyyn sekä kielenkäytön kuvaukseen, mikä linkittyy Oksasen vuonna 2024 alkavaan, kompleksien genre- ja rekisteripiirteiden ja vallankäytön suhdetta käsittelevään post doc -tutkimukseen.

Juho Saloranta

OTM Juho Saloranta on yritysvastuun ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistosta. Hänen tutkimuksensa keskittyy oikeussuojakysymysten edistämiseen sopimuskäytänteiden, yritysten omien mekanismien ja muiden yhteistyömekanismien avulla. Hän toimii myös Yritysvastuuoikeus-kurssin vastuuopettajana Itä-Suomen yliopistossa. Saloranta on Yritysvastuuoikeuden yhdistyksen perustajajäsen ja toimii neljättä kautta yhdistyksen puheenjohtajana. Yritysvastuukysymysten lisäksi Salorannalla on myös laajempaa ihmis- ja perusoikeuskokemusta työstään Euroopan parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnassa sekä eduskunnassa lainsäädäntösihteerinä. Tehtävissään Saloranta on aktiivisesti seurannut yritysvastuulainsäädännön kehitystä. Saloranta on väitöskirjassaan pohtinut huolellisuusvelvoitteen merkitystä ja roolia suhteessa vastuulliseen sopimiseen sekä sidosryhmien oikeussuojan toteutumiseen. Projektissa hän kehittää edelleen proaktiivisen sopimisen teorian käytännön sovellutuksia erityisesti yritysyhteistyön kautta.

Anna Hurmerinta-Haanpää

OTT Anna Hurmerinta-Haanpää työskentelee Vaasan yliopistossa laskentatoimen ja rahoituksen yksikössä tutkijatohtorina TOIVO – Toimivilla sopimuksilla sujuvaa ja vastuullista TKI-toimintaa -hankkeessa. Hän väitteli keväällä 2021 aiheenaan sopimusten käyttötarkoitukset yritysten välisissä sopimuksissa. Hurmerinta-Haanpäällä on vankka kokemus monitieteellisissä tutkimushankkeissa työskentelystä sekä empiiristen menetelmien käyttämisestä oikeuden tutkimuksessa. Hän on julkaissut esimerkiksi ennakoivasta sopimusmuotoilusta kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan jalkauttamisessa, ennakoivasta sopimusajattelusta, sopimusten käyttötarkoituksista sekä toimintatutkimuksesta oikeuden tutkimuksessa. Hurmerinta-Haanpää toimii hankkeessa sopimusten ja niitä koskevan sääntelyn asiantuntijana.

Soili Nystén-Haarala

Hankkeen ohjausryhmässä toimii myös Soili Nystén-Haarala (OTT, KTM), joka on ennakoivan sopimisen tutkimuksen pioneereja Suomessa. Hänen väitöskirjansa (1998) käsitteli sopimusoikeuden ja yritysten todellisen, talouden lainmukaisuuksiin perustuvan sopimustoiminnan välistä kuilua. Vuodesta 2003 hän on vetänyt tai osallistunut useisiin monitieteisiin, empiirisiin yritysten sopimuksia koskeviin tutkimushankkeisiin (esim. SOPO/CCC-hanke 2006–2009, IPOB (2008–2011), APD 2015–2017). Yritysvastuuta hän on tutkinut metsä-, kaivos- ja öljy-/kaasuteollisuudessa arktisilla alueilla. Hän toimii Lapin yliopiston kauppaoikeuden professorina (2014–) ja on toiminut tiedekunnan dekaanina (2017–2022) sekä paraikaa vararehtorina (2023–2024).