Akateemisen työn keskeisimpiä tehtäviä ja tuotoksia ovat tutkimus ja siihen perustuvan laadukkaan opetuksen tuottaminen. Molemmilla on tärkeä rooli, sillä tutkimus luo uutta tietoa, kehittää yhteiskuntaamme ja toimii perustana kriittiselle ajattelulle ja uusille innovaatioille. Samalla opetuksen pitkäaikaiset vaikutukset ovat opiskelijoiden ja yhteiskunnan näkökulmasta valtavat sen välittäessä tietoa eteenpäin ja rakentaessa tulevaisuuden osaajia ja asiantuntijoita.
Etänä vai läsnä? -hankkeen ensimmäiset tutkimustulokset osoittavat kuitenkin vinouman näiden kahden tuotoksen arvostuksessa. Pian julkaistava artikkeli Academic Perceptions of the Value of Teaching for University Performance vahvistaa jo aiempaa käsitystä siitä, miten akateemisessa työssä opetusta arvostetaan vähemmän kuin tutkimusta.
Arvostuksen eroja voidaan selittää osittain tuottavuuden mittareilla. Tutkimuksen mittarit, kuten julkaisut, JUFO-kriteerit ja julkaisukanavan laatu, ovat selkeitä, suhteellisen suoraviivaisia ja kohdennettavissa yksilön tai tutkimusryhmän tekemän työn tuotoksiin. Opetuksessa tilanne on kuitenkin monimutkaisempi sillä laadukas opetus ei koostu pelkästään yksittäisen opettajan suorituksista, vaan se on useimmiten tiimi- ja yhteisöpohjaisen työn tulos, johon liittyviä moninaisia tekijöitä ei voida mitata yhtä helposti tai suoraviivaisesti kuin tutkimusta. Esimerkiksi opetuksen laatua tai vaikuttavuutta on hankala mitata, ja sen arvioinnissa keskitytäänkin usein tehokkuuden mittareihin, kuten tutkintomääriin ja kurssisuorituksiin.
Tällä hetkellä käytössä olevat opetuksen pääasialliset mittarit eivät ainoastaan jätä laatutekijöitä tarkastelun ulkopuolelle, vaan ne myös ohjaavat tarkastelun tapahtuvaksi lähinnä organisaatiotasolla, jolloin opetustyön tuotoksia ei pystytä liittämään niihin panoksensa antaneisiin henkilöihin. Tutkimuksen mittarit sen sijaan mittaavat ensisijaisesti tutkimustyöstä syntyneiden julkaisujen määrää ja laatua, jotka voidaan kohdistaa suoraan sekä ne tuottaneisiin yksilöihin että tiimeihin. Nykyisillä mittareilla opetustyön tuotoksista ei siis jää työntekijälle yhtä selkeää merkintää tai tunnustusta kuin tutkimustyöstä, jossa julkaisuluettelot, viittausmäärät ja muut mittarit tekevät yksilön panoksen näkyväksi. Täten mittarit korostavat yksilöllistä panosta ja voivat siten ohjata arvostusta tutkimuksen suuntaan. Tämä voi myös liittyä akateemisessa työssä korostuvaan työntekijän autonomiaan ja vapauteen.
Kuten artikkelissakin todetaan, opetustyön merkitys ja vaikutus yhteiskuntaan tunnustetaan, mutta puutteelliset mittarit voivat vaikuttaa sen arvostukseen. Viime kädessä akateemisen työn tuottavuuden mittarit perustuvat vahvasti Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) asettamiin tulosvaatimuksiin, jotka määrittävät suomalaisten yliopistojen pääasiallisen rahoituksen. Koska rahoituspäätökset ohjaavat voimakkaasti sekä akateemista tutkimusta että opetusta, on tärkeää pohtia: arvostammeko lopulta sitä mitä mittaamme?
Opetuksen mittaamisen haasteet voivat korostua entisestään tulevaisuudessa työskentelyn muuttuessa yhä tiimipainotteisemmaksi ja digitalisaation muokatessa opetusta. Miten varmistamme, että opetuksen laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan oikeudenmukaisesti, jos perinteiset mittarit eivät täysin tavoita sen kaikkia merkityksiä?
Academic Perceptions of the Value of Teaching for University Performance artikkelin tutkimusaineisto sisälsi yhteensä 23 haastattelua, joissa muun muassa yliopisto-organisaatioiden ylintä- ja keskijohtoa, tutkijoita, opettajia sekä hallintohenkilöstöä haastateltiin akateemisen työn tuottavuudesta, vaikuttavuudesta ja niiden mittareista. Koko artikkeli on julkaisun jälkeen luettavissa tästä linkistä.