Lokakuusta 2025 lähtien DISCO-hanke on haastatellut yli 30 venäläis- tai neuvostoliittolaistaustaista Suomessa asuvaa ihmistä ja selvittänyt, miten poliittisista näkemyksistä ja arvoista keskustellaan venäläistaustaisissa perheissä, ja miten ne välittyvät sukupolvelta toiselle. Haastatteluihin on kutsuttu entisessä Neuvostoliitossa syntyneitä ja Suomeen muuttaneita vanhempia sekä heidän Suomessa kasvaneita aikuisia lapsiaan. Haastattelussa kartoitettiin erityisesti haastateltavien poliittista kiinnostusta, mediaseurantaa, poliittista keskustelua perheenjäsenten kanssa, ajatuksia poliittisesta kasvatuksesta ja kokemuksia venäläistaustaisten elämästä Suomessa. Keskiviikkona 23.9. ja torstaina 24.9. DISCO-hanke järjesti yhteistyössä Cultura-säätiön kanssa kaksi keskustelutilaisuutta, joissa esiteltiin hankkeiden alustavia tuloksia ja keskusteltiin niistä.
Haastattelujen ensimmäinen merkittävä havainto oli, että lähes jokainen haastateltava päätyi puhumaan Ukrainan sodasta, vaikka yksikään haastattelukysymyksistä ei käsitellyt sitä suoraan. Moni haastateltavista kertoi seuraavansa nimenomaan sotaan liittyviä uutisia, ja osa kertoi tietoisesti välttävänsä niitä. Vastaavasti sota oli osassa perheistä tyypillinen keskusteluaihe ja osassa vahvasti vältetty aihe. Usein sota näyttäytyi haastatteluissa myös aiheena, johon liittyvästä samanmielisyydestä oltiin kiitollisia tai johon liittyvä erimielisyys tuntui erityisen vaikealta. Osalla haastateltavista sota oli vaikuttanut poliittiseen kiinnostukseen ja jopa osallistumiseen. Sota oli voinut herättää poliittisen kiinnostuksen, joka oli laajennut muihin aiheisiin, tai avata perheen poliittiset keskustelut, joihin on myöhemmin tullut mukaan muitakin kysymyksiä. Toisaalta osa haastateltavista kuvasi sodan ja sen seurausten lisänneen kyynisyyttä ja halua välttää politiikkaa, esimerkiksi koetun erimielisyyden tai epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.
Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan koettiin vaikuttaneen myös elämään Suomessa. Yleisesti ottaen osa haastateltavista oli kokenut syrjintää Suomessa ja osa ei. Useimmat kertoivat ilmapiirin venäläistaustaisia kohtaan heikentyneen sodan alkamisen jälkeen. Osa haastateltavista kuvasi, miten pahalta tuntuu tulla leimatuksi turvallisuusuhaksi tai miten se jopa vaikuttaa työnsaantiin. Myös rajasulku herätti tunteita: moni haastateltavista kertoi kärsivänsä rajasulusta arjessaan, ja osa haastateltavista piti vääränä sitä, että heitä Suomen kansalaisina estetään poistumasta Suomesta ja palaamasta sinne takaisin. Toisaata monet haastateltavista kertoivat ymmärtävänsä, miksi ilmapiiri venäläistaustaisia kohtaan on heikentynyt ja raja pidetään kiinni, vaikka ne olisivat aiheuttaneet henkilökohtaisestikin ongelmia.
Haastatellut kertoivat seuraavansa politiikkaa monista eri lähteistä: suomalaisesta valtamediasta, venäläisestä oppositiomediasta, venäläisestä valtamediasta, kansainvälisestä mediasta, sosiaalisesta mediasta ja jopa tieteellisistä tutkimuksista. Moni haastatteluun osallistunut kertoi vertailevansa eri uutislähteistä saamaansa tietoa vahvan lähdekriittisesti. Toisaalta osa vähemmän politiikasta kiinnostuneista haastateltavista kertoi välttelevänsä politiikkaa koskevia uutisia.
Politiikka-aiheiset uutiset ja muut ajankohtaiset yhteiskunnalliset aiheet olivat myös tyypillisiä poliittisen keskustelun herättäjiä perheissä. Yleisinä keskusteluaiheina näyttäytyivät esimerkiksi Ukrainan sota, Suomen sisäpolitiikka, omaan arkeen vaikuttavat asiat ja Suomen vaalit. Toisaalta osa haastateltavista kertoi puhuvansa perheensä kanssa erityisesti Neuvostoliiton historiasta. Usein vältettyjä aiheita olivat sijaan muun muassa Israel–Palestiina-konflikti, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiat, sukupuoliroolit, maahanmuutto, Yhdysvallat ja Ukrainan sota. Yleisesti ottaen hankalia, erimielisyyttä tai vaikeita tunteita aiheuttavia aiheita saatettiin vältellä. Toisaalta moni korosti myös, että perheessä voidaan puhua avoimesti kaikesta, ja mielipiteen ilmaisua kuvattiin usein suoraksi.
Osa haastateltavista kuvasi perheitään hyvinkin samanmielisiksi siten, että eriäviä kantoja koettiin olevan vain pienemmissä, vähämerkityksellisemmissä kysymyksissä. Osassa perheistä koettiin vastaavasti suurempia ristiriitoja. Tyypillisimpänä keinona selvitä hankalista erimielisyyksistä näyttäytyi niiden välttely: jos esimerkiksi Ukrainan sodasta oltiin erimielisiä, siitä ei usein haluttu puhua lainkaan. Moni haastateltava kuitenkin korosti, että jokaisella perheenjäsenellä on oikeus omiin mielipiteisiinsä silloinkin, kun haastateltava koki ne vääränlaisina tai satuttavina ja ehkä jopa toivoi niiden muuttuvan. Lisäksi osa haastatelluista korosti, että perheen sisäinen rakkaus pitää – tai sen pitäisi pitää – perhe koossa, vaikka perhe olisi politiikasta eri mieltä tai riitelisi politiikasta.
Haastatteluissa vaihteli suuresti myös se, missä määrin politiikan koettiin kuuluvan lapsille tai nuorille ja milloin olisi hyvä alkaa puhua politiikkaa omien lasten kanssa. Osa vanhemmista kertoi, että he vastaavat lastensa aloitteisiin poliittisesta keskustelusta mutta eivät itse aloita keskusteluja lastensa kanssa. Osa vanhemmista kertoi puolestaan avanneensa poliittisia keskusteluja jo silloin, kun lapset olivat vielä teini-ikäisiä tai jopa nuorempia. Vastaavasti moni nyt jo aikuinen lapsihaastateltava kertoi kokeneensa, että vanhemmat puhuivat aiemmin politiikkaa keskenään mutta eivät hänelle ja että poliittiset keskustelut olivat alkaneet ehkä myöhemmin lapsen aikuistuessa ja tehdessä aloitteita. Kun lapsilta kysyttiin, milloin vanhempien ja lasten väliset erot poliittisissa näkemyksissä voisivat alkaa ilmetä, vastaukset vaihtelivat lapsuudesta teini-ikään ja sieltä aikuisuuteen ja jopa lapsen omaan perheellistymiseen.
Kun perheissä keskusteltiin politiikasta, keskusteluja kuvattiin usein tasa-arvoisina. Siitä huolimatta tai erityisesti silloin, jos keskustelu ei tuntunut tasa-arvoiselta, eri perheenjäsenillä kuvattiin usein olevan erilaiset roolit. Sekä lapsi- että vanhempihaastateltavista osa kertoi, että vanhemmat tietävät politiikasta lapsia enemmän ja välittävät tätä tietoa. Osa vanhemmista ilmaisi myös pyrkimyksensä välittää omia arvojaan lapselleen. Lasten puolestaan koettiin haastavan vanhempiaan monissa perheissä, ja erityisesti vanhemmat kokivat, että lapset saattavat olla tunteellisempia tai mustavalkoisempia vanhempien pyrkiessä asiapitoisuuteen. Osassa perheistä lapset tekivät myös enemmän aloitteita poliittiseen keskusteluun, etenkin itselleen läheisistä ja ehkä vanhemmille kaukaisemmista aiheista.
Vaikka osa vanhemmista kertoi haluavansa lapsen omaksuvan omia arvojaan, tyypillisin tapa kasvattaa vaikutti olevan antaa lapsille vapaus rakentaa omat poliittiset näkemyksensä. Useimmat lapsista kokivat, etteivät heidän vanhempansa olleet varsinaisesti kannustaneet heitä muodostamaan omia poliittisia mielipiteitä mutta eivät myöskään odottaneet lapsilta vanhemman arvojen omaksumista. Vanhemmat puolestaan korostivat tyypillisesti halunneensa kasvattaa hyviä arvoja eivätkä tiettyjä poliittisia näkemyksiä.
Osa lapsihaastateltavista kertoi, että he olivat vaikuttaneet vanhempiensa poliittisiin näkemyksiin. Vastaavasti osa vanhempihaastateltavista kertoi saaneensa vaikutteita lapsiltaan. Lasten koettiin vaikuttaneen erityisesti liberaaleihin arvoihin, ilmastonmuutokseen ja nuorten elämään liittyvissä asioissa, koska lapsilla oli näistä aiheista enemmän tietoa tai vahvemmat näkemykset tai aiheet olivat lapsille läheisempiä. Jotkut haastateltavat kertoivat lasten vaikuttaneen vieläkin laajemmin vanhempiensa poliittisiin käsityksiin, esimerkiksi puoluevalintaan.
Kaiken kaikkiaan haastatteluaineisto avaa kiinnostavia ikkunoita Suomen venäläistaustaisten perheiden kokemuksiin – sekä nyt esiteltyihin että vielä esittelemättä jääneisiin. Kiitämme kaikkia haastateltavia ja keskustelutilaisuuksiin osallistuneita panoksestanne tutkimuksen eteen!
Voit tutustua keskustelutilaisuuksien esitysmateriaaliin tästä: CLTALKS_DISCO_HKI