Kilpailu pidettiin Tampereella 13.3.2025 Eye on TAMK-viikolla. Kilpailijoiden lisäksi tilaisuudessa oli paikalla loistelias asiantuntijapaneeli, joille yhteensä kuusi tiimiä ja yksittäistä osallistujaa esitti ideansa. Esityksen jälkeen panelistit antoivat kilpailijoille välitöntä palautetta ja julistivat lopuksi kilpailun voittajan! Seuraavaksi BioPak-hankkeessa lähdetäänkin työstämään kuluttajapilottia kilpailun voittaneella idealla syksyllä 2025.
Innovaatiokilpailun muodosti suurimmaksi osaksi monialainen joukko opiskelijoita TAMKilta, HdM Stuttgartista Saksasta sekä Belgian Artevelden ammattikorkeakoululta. Opiskelijat jaettiin kilpailuviikkoa edeltävästi monikansallisiin ryhmiin, tarkoituksena yhdistellä eri osaamista ja tutkintoja monialaisen lähtökohdan luomiseksi kilpailulle. Osallistuneiden opiskelijoiden aloihin lukeutuvat muun muassa IB Business Administration, Screenprinting technologies, Environmental Engineering ja Cross Media Design, ja heidän lisäkseen meillä oli ilo saada mukaan yksi itsenäisesti osallistuva kilpailija Ruotsista, joka osallistui kilpailuun Teamsin välityksellä. Kilpailijat vastasivat kilpailun haasteeseen kehittää puukuitupohjaisten pakkausmateriaalien takaisinotto- ja uudelleenkäyttökonsepteja mitä innovatiivisimmilla tavoin. Alla on lueteltuna kilpailijat ryhmittäin sekä ryhmien kilpailuideat hyvin tiivistetysti.
- Ryhmä 1: Philipp Zwicker, Arno Vanmeerhaeghe, Pieter-Jan Tack ja Zuzanna Jankowska muodostivat ryhmän nro. 1, joka osallistui kilpailuun ideallaan ZAPP Box. Tämä idea vastaa pakkausjäteongelmaan taittuvin, uudelleenkäytettävin, biologisesti hajoavin ja kierrätettävin pakkauksin.
- Ryhmä 2: Arpitkumar Lakhani, Adrian Reimann ja Imani Craeye kehittivät vastauksena innovaatiokilapilun haasteeseen konseptin RePaploop. RePaploop on kauppaan sijoittuva, pantteihin perustuva täyttöjärjestelmä, jossa asiakkaat käyttävät uudelleentäytettäviä pakkauksia.
- Ryhmä 3: Aya Elbasyouni, Amber De hondt, Elizabeth Codjoe, Iraklis Diakoumopoulos ja Farouq Sebti osallistuivat kilpailuun innovaatiollaan ReBox, jossa pakkausjätteen määrään puututaan uudelleenkäytettävällä, kierrätettävällä ja mukautuvasti taitettavalla pakkauksella.
- Ryhmä 4: Luisa Chan Leinenweber, Tuna Candir, Juul De Rijcke, Korneel Van Durme, Kokilamala Narendra, Sfirre Morlion muodostivat ryhmän nro. 4, joka esitteli kilpailussa liiketoimintamallin PackIt4Ward, joka muuttaa puukuitupakkausjätteen uusiksi tuotteiksi mobiilisovelluksen ohjaaman prosessin avulla.
- Ryhmä 5: Joyce Maline Tumakay, Sophia Hagmann, Edgars Reimanis ja Keren Konghot edustivat kilpailussa ideallaan Shell’s Haven. Shell’s Haven tarjoaa puhdistukseen ja uudelleenkäyttöön perustuvan, puukuitupohjaisen munapakkausjärjestelmän, joka toimii palautus- ja täyttöpanttisysteemillä.
- Yksittäinen kilpailija: Ramazan Yavuz osallistui kilpailuun yksin Ruotsista käsin konseptillaan GreenWrap, joka perustuu ajatukseen sellaisenaan uudelleenkäytettävistä, standardisoiduista puukuitupakkauksista.
Kaikki kilpailuideat olivat vaikuttavia, ilmentäen kiertotalouden ja kestävän kehityksen keskeisiä tavoitteita. Omilla tavoillaan ne pureutuivat jäteongelmaan lisäämällä pakkausten prosessi- ja energiatehokkuutta sekä vähentämällä materiaalinkulutusta.
Lisäksi kilpailupäivästä teki merkittävän korvaamaton asiantuntijapaneelimme, jonka jäsenet kaikki siunasivat meitä läsnäolollaan Tampereella. Panelistit saivat kilpailijoiden ideapaperit edellisenä iltapäivänä, ja he olivat tutustuneet näihin sekä pisteyttäneet ne alustavasti. Panelisteilla oli siis jo alustava käsitys kilpailuideoista, mutta lopullinen arviointi tehtiin esitysten pohjalta. Esitysten päätteeksi asiantuntijapaneeli keskusteli näkemyksistään ja julisti ensimmäisen, toisen ja kolmannen sijan voittajat. Asiantuntijapaneeli oli kilpailun alusta loppuun vaikuttava kokoonpanossaan ja osaamisessaan, mahdollistaen kilpailun menestyksekkään toteutuksen.
Tältä pohjalta voittajaksi ensimmäiselle sijalle valittiin yksiäänisesti Ryhmä 5, loistavalla kilpailuideallaan Shell’s Haven. Shell’s Haven esitti uudenlaisen munakennon, joka kestää toistuvaa puhdistusta ja uudelleenkäyttöä, pidentäen sen elinkaarta ja näin ollen sen prosessi- ja materiaalitehokkuutta merkittävästi. Se sai panelisteilta tunnustusta aidosta innovatiivisuudestaan liittyen pakkaukseen, joka on jo pitkään ollut nykyisessä muodossaan sekä realistisista toteutusmahdollisuuksista käytännössä. Näillä perustein idea julistettiin voittajaksi ja jatkokehitykseen osana BioPak-hankkeen kuluttajapilottia. Kilpailun toiseksi sijoittui Ryhmä 3 ideallaan ReBox ja kolmanneksi Ryhmä 2 ideallaan RePaploop, joiden esityksistä paneeli oli vaikuttunut.
Olemme BioPak-hankkeen puolesta erittäin tyytyväisiä sekä innovaatiokilpailun moitteettomaan kulkuun, osallistuneihin opiskelijoihin, loisteliaisiin asiantuntijoihin sekä kaikkiin kilpailuideoihin. Voittajatiimin lisäksi olemme aidosti ylpeitä kaikista kilpailun osallistujista, jotka työskentelivät ihailtavasti koko kilpailun ajan, luoden osaltaan erinomaiset puitteet BioPakin jatkomenestykselle ja tuotteliaalle kuluttajapilotille. Odotamme innolla, mitä seuraava vaihe tuo tullessaan.
Jälleen kerran, sydämellinen kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille ja sen mahdollistaneille – kunnia kilpailun menestyksestä kuuluu täysin teille!