BioPak – hankkeen ensimmäinen vuosi kulminoitui maaliskuulla 2024, Eye on TAMK-viikolla järjestettyyn Green Pack Hack – innovaatiokilpailuun. Kilpailussa puukuitupohjaisilla pakkausinnovaatioilla toisiaan vastaan mittelivät monialaiset ja –kansalliset joukkueet sekä joitakin itsenäisiä osallistujia. Mekittävä osa kilpailua oli lisäksi sen vaikuttava asiantuntijapaneeli, joka vastaavasti koostui kansainvälisestä raadista huippuasiantuntijoita teollisen pakkausarvoketjun eri vaiheilta, ja mm. tuomaroi kilpailua. Kilpailun tuloksena saimme useita mullistavia pakkauskonsepteja hankkeen jatkokehitystä varten. Asiantuntipaneelin konsultaation pohjalta näistä jatkoon, osaksi kuluttajapilottia valikoituivat kilpailun voittaja Shell’s Haven, sekä sijan 2 Rebox ja sijan 3 RePaploop. Alla on lyhyt yhteenveto näistä innovaatioista.
- Shell’s Haven tarjoaa puhdistukseen ja uudelleenkäyttöön perustuvan, puukuitupohjaisen munakennojärjestelmän, joka toimii palautus- ja täyttöpanttisysteemillä. Innovaatiosta teki voittajan sen puuttuminen vuosikymmeniä muuttumattomana säilyneeseen pakkausratkaisuun (kertakäyttöinen kananmunakenno).
- ReBoxissa aina vain lisääntyvään pakkausjätteeseen pureudutaan kierrätettävällä ja mukautuvasti taitettavalla pakkauksella, joka näin ollen on helposti uudelleenkäytettävissä.
- RePaploopissa on kyse kauppaan sijoittuvasta, pantteihin perustuvasta täyttöjärjestelmästä, jossa asiakkaat käyttävät eri tarpeisiin uudelleenkäytettäviä pakkauksia.
Keväällä päätettiin yksi tai useampi näistä innovaatioista valittavan jatkokehitykseen kuluttajapilotin parissa. Lisäksi suunnittelimme alustavasti pilotin käytännön toteutusta aikataulua. Toukokuulla hankkeessa aloitti myös kaksi uutta osaajaa: labratyöhön painottuen biotuotetekniikan insinööri Anniina Laamanen sekä kuluttajakäytöksen asiantuntijan roolissa toimiva biotuotetekniikan lehtori Nina Kukkasniemi! Mitä kuluneeseen kesään tulee, hanke on edistynyt tasaiseen tahtiin TP2:n puitteissa. Anniina on väsymättä työskennellyt biopohjaisen barrier-materiaalin kehittämiseksi kiinnostavin tuloksin, joiden pohjalta on hienoa jatkaa syksyyn.
Ja näin, kevään henkilöstövahvistuksilla entistä ehompi BioPak – hanketiimi suuntaa TP4:ään (8/2025-8/2026), joka pitää sisällään paljon puhutun kuluttajapilotin. Kuluttajapilottimme ytimessä on kuluttajan roolin vahvistaminen kiertotalouden ja pakkausarvoketjun toimijana; tavoitteenamme on täten pilotoida innovaatiokilpailussa syntyneitä (biopohjaisia) pakkausratkaisuja eri kuluttajatyyppien keskuudessa. Pilotti tullaan toteuttamaan Roadshow-tyylisesti usealla paikkakunnalla ympäri Suomea loppuvuoden 2025 ja alkuvuoden 2026 välisenä aikana. Konkreettisesti, haluamme selvittää kuluttajien näkemyksiä suhteessa pakkausratkaisujen innovatiivisuuteen, käyttöiän pituuteen sekä uudelleenkäytettävyyteen ja kierrätettävyyteen. Roadshown paikkakunnat ja aikataulu on tarkoitus julkistaa tulevien viikkojen aikana.
BioPak-hankkeen tuleva vuosi pitää sisällään aina vain kiinnostavampia vaiheita ja lupaavampia käänteitä kestävällä pakkausalalla. Lähdemme kiertämään maata puukuitupakkausten ilosanomaa levittäen suhteellisen pian, joten syksy lähteköön ryminällä käyntiin! Lisätietoa hankkeen etenemisestä ja kuluttajapilotista tullaan lisäämään tänne hankkeen kotisivuille sekä someen Linkedinissä (TAMK Circular & Bioeconomy Actions: Overview | LinkedIn), mukaan lukien sen paikkakunnat ja päivämäärät. Kiitos kun seuraat hankkeemme etenemistä ja olet mukana mahdollistamassa sen menestystä.
BioPak – Biokiertotalouden kestävät pakkausratkaisut.
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (EAKR).